Kirkot tarjoavat jouluna hiljentymistä, musiikkia ja yhdessäoloa

Kirkot kutsuvat jouluna. Kirkot kutsuvat jouluna. Kuva: Jonny Holmén

Joulu on seurakunnissa vuoden vilkkainta aikaa. Moni sellainenkin, joka ei muuten käy jumalanpalveluksissa, suuntaa askeleensa kirkkoon. Joulun pyhinä Turun ja Kaarinan kirkoissa paitsi vietetään jumalanpalveluksia ja hartauksia myös lauletaan Kauneimpia Joululauluja, nautitaan musiikista ja kokoonnutaan yhteen viettämään joulua.

Jouluaattona hartaushetkiä ja yhteinen illanvietto

Kaarinan ja Martinseurakunnissa jouluaatto alkaa kello 10 neljännen adventin jumalanpalveluksilla. Iltapäivän puolella moniin kirkkoihin kutsutaan erityisesti perheitä. Perheiden joulukirkkoja ja -hartaushetkiä on Martinkirkossa ja Maarian kirkossa kello 14, Pyhän Katariinan kirkossa kello 14.30 ja Paattisten kirkossa kello 16. Ruotsinkielinen perheiden hartaushetki on Tuomiokirkossa kello 12.15.

Aattohartauksia järjestetään niin kirkoissa kuin kappeleissa. Pyhän Katariinan kirkossa kokoonnutaan jouluevankeliumin äärelle jo aamupäivän puolella klo 11 ja 11.30. Ylösnousemuskappelissa hiljennytään klo 13.30 ruotsinkieliseen musiikki- ja runohetkeen ja kello 15 suomenkieliseen aattohartauteen. Samoin Kärsämäen kappelissa on hartaus kello 15. Maarian kirkon aattohartaudessa kello 16 on mukana Verbum Sonans -kuoro sekä muusikot Juha ja Väinö Viljanen.

Arkkipiispa Tapio Luoman perinteinen jouluhartaus on Tuomiokirkossa kello 16. Hartaushetki on katsottavissa myös verkossa osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.

Jos jouluaattoillan viettäminen yksin ei tunnu hyvältä, voi suunnata Tuomiokirkon kivijalkaan Domcaféhen. Kahvilassa otetaan joulu yhdessä vastaan, nautitaan seurasta ja lämpimästä glögistä kello 19–21. Illan lopuksi kello 22 siirrytään jouluyön messuun kirkkosalin puolelle.

Jouluyön messuja ja hartauksia on Tuomiokirkon lisäksi myös Kuusiston kirkossa ja Maarian kirkossa kello 22 sekä Martinkirkossa ja Piikkiön kirkossa kello 23. Mikaelinkirkkoon voi puolestaan tulla aattoillan päätteeksi kello 22 laulamaan kauneimpia joululauluja suosittuun Yön Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuteen.

Jouluaamun jumalanpalvelus on perinteisesti ollut joulun tärkein jumalanpalvelus. Aamuvirkuille joulukirkkoon menijöille on kissanpäivät: Ensimmäiset jumalanpalvelukset ovat Kuusiston kirkossa ja Tuomiokirkossa jo kello 7 ja suurimmassa osassa muistakin kirkoista kello 8. Martinkirkon jumalanpalveluksessa on mukana lauluyhtye Jouluaamu.

Ne, jotka haluavat nukkua aamusta hieman pidempään, voivat suunnata kello 10 esimerkiksi Turun Linnan kirkkoon, jossa harvemmin pääsee jumalanpalvelukseen, tai Tuomiokirkon Kauneimmat joululaulut -messuun. Suikkilan seurakuntakodilla on puolestaan jumalanpalvelus kello 13.

Tuomiokirkon perinteisissä joulupäivän illan konserteissa pääsee nauttimaan holveissa kaikuvasta kauniista musiikista. Kello 21 ja 23 alkavissa konserteissa hämärä kirkko ja sivukappeleissa loistavat kynttilät luovat aivan erityisen tunnelman, jota saa kokea harvoin muulloin. Kirkossa kannattaa kulkea hämärän takia varovasti.

Jouluaaton ja -päivän hulinoiden jälkeen voi tehdä hyvää hiljentyä vielä hetkeksi. Tapaninpäivänä eli toisena joulupäivänä jumalanpalveluksissa muistetaan kristikunnan ensimmäistä marttyyria Stefanosta eli Tapania ja hänen kauttaan kaikkia muitakin marttyyreitä, jotka ovat historian aikana kuolleet uskonsa takia. Useissa tapaninpäivän kirkkohetkissä lauletaan virsien sijasta joululauluja.

Yksin asuville järjestetään tapaninpäivänä yhteinen kävelyretki. Lähtö on kello 14 Tuomiokirkon rappusten edestä. Luvassa on noin tunnin verran ulkoilua sekä omakustanteiset kahvit. Sateen sattuessa kävelyn sijaan tutustutaan Tuomiokirkon seiminäyttelyyn ja vaihdetaan kuulumisia sisätiloissa

Jouluaatto sunnuntai 24.12.

Kaarinan kirkko ja Martinkirkko klo 10 4. adventin jumalanpalvelus

Pyhän Katariinan kirkko klo 11 ja 11.30 Lyhyet aattohartaudet

Domkyrkan kl 11 Musikandakt

Domkyrkan kl 12.15 Familjens julbön

Uppståndelsekapellet kl 13.30 Ljuset lyser i mörkret – musik och poesi

Kuusiston kirkko klo 14 Aattohartaus

Martinkirkko klo 14 Lasten joulukirkko

Maarian kirkko klo 14 Perheiden aattohartaus

Kakskerran kirkko klo 14 ja 15 Aattohartaus

Pyhän Katariinan kirkko klo 14.30 Perheiden aattokirkko

Varissuon kirkko klo 14.30 Kauneimmat joululaulut ja hartaus

Ylösnousemuskappeli ja Kärsämäen kappeli klo 15 Aattohartaus

Henrikinkirkko klo 16 Jumalanpalvelus

Paattisten kirkko klo 16 Jouluaaton perhekirkko

Maarian kirkko, Mikaelinkirkko, Piikkiön kirkko ja Pyhän Katariinan kirkko klo 16 Aattohartaus. Piikkiön kirkossa musiikkia kirkossa jo klo 15.40 alkaen.

Tuomiokirkko klo 16 Arkkipiispan jouluaaton hartaus, katsottavissa myös osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi

Domkyrka kl 17.30 Julbön

Kuusiston kirkko klo 22 Jouluyön hartaus

Maarian kirkko ja Tuomiokirkko klo 22 Jouluyön messu

Mikaelinkirkko klo 22 Yön kauneimmat joululaulut

Martinkirkko ja Piikkiön kirkko klo 23 Jouluyön messu

Joulupäivä maanantai 25.12.

Kuusiston kirkko klo 7 Jouluaamun sanajumalanpalvelus

Tuomiokirkko klo 7 Jouluaamun jumalanpalvelus

Paattisten kirkko, Maarian kirkko, Martinkirkko ja Kakskerran kirkko klo 8 Joulupäivän sanajumalanpalvelus

Piikkiön kirkko, Pyhän Katariinan kirkko ja Mikaelinkirkko klo 8 Jouluaamun jumalanpalvelus

Kustö kyrka kl 8.30 Julotta

Henrikinkirkko ja Kaarinan kirkko klo 9 Jouluaamun sanajumalanpalvelus

Varissuon kirkko klo 10 Jouluaamun jumalanpalvelus

Uittamon seurakuntakoti ja Runosmäen seurakuntatalo klo 10 Jouluaamun sanajumalanpalvelus

Turun Linnan kirkko klo 10 Jouluaamun jumalanpalvelus

Tuomiokirkko klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu

Nådendals kyrka kl 10.30 Julgudstjänst

Suikkilan seurakuntakoti klo 13 Joulukirkko

Tuomiokirkko klo 21 ja 23 Jouluyön musiikki/ Musik i juldagsnatten

Tapaninpäivä tiistai 26.12.

Paattisten kirkko, Pyhän Katariinan kirkko ja Tuomiokirkko klo 10 Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus

Maarian kirkko klo 10 Tapaninpäivän joululaulukirkko

Mikaelinkirkko klo 11 Tapaninpäivän jumalanpalvelus

Domkyrkan kl 12 Högmässa

Varissuon kirkko klo 12 Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus

Tuomiokirkko klo 14 Tapaninpäivän kävely yksinasuville. Lähtö tuomiokirkon portaiden edestä.

Kaarinan kirkko klo 17 Tapaninpäivän kauneimmat joululaulut -messu

Martinkirkko klo 18 Kauneimmat joululaulut -sanajumalanpalvelus

Henrikinkirkko klo 18 Tapaninpäivän iltamessu

Piikkiön kirkko klo 18 Tapaninpäivän iltakirkko joululauluin

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta