Suomen kasvihuoneissa kasvatettiin viime vuonna noin 2,7 miljoonaa hyasinttia
Plantagenin kyselytutkimuksen mukaan suosituin joulukukka on joulutähti (29 %), toiseksi suosituin hyasintti (19 %) ja kolmanneksi suosituin amaryllis eli ritarinkukka (16 %).
Kyselyn mukaan 50 prosenttia suomalaisista voisi harkita kukkien antamista joululahjaksi.
Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen kasvihuoneissa kasvatettiin vuonna 2022 noin 2,7 miljoonaa hyasinttia, 1,5 miljoonaa joulutähteä ja 1,2 miljoonaa ritarinkukkaa.
Kauppapuutarhaliiton mukaan joulukukkia viljelee Suomessa noin 50 kauppapuutarhaa. Liiton mukaan joulu kattaa viidesosan Suomen kukkamyynnistä. Pienemmille kukkakauppiaille joulun sesonki voi olla jopa puolet vuosittaisesta myynnistä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)