Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan pääsee myös museokortilla
Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha on yksi Turun suosituimpia vierailukohteita. 14. joulukuuta alkaen sisäänpääsymaksun kasvihuoneisiin voi hoitaa myös museokortilla. Suomessa on jo 370 museokorttikohdetta ja noin 300 000 aktiivista museokorttia.
– Kehitämme jatkuvasti yleisötoimintaa ja -palveluitamme. Museokortti on ollut kysytty ja toivottu vierailijoidemme keskuudessa. Tänä vuonna kasvitieteellisellä puutarhalla on ulkopuutarhassa käynyt jo yli 100 000 kävijää, joista useat käyvät myös kasvihuoneissa. Museokortti toivottavasti innostaa myös pikaisemmille piipahduksille tropiikkiin ihmisten käydessä puutarhan alueella ja kahvilassa, toivoo ylipuutarhuri Simo Laine tiedotteessa.
Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha kuuluu Turun yliopiston biodiversiteettiyksikköön, jonka yleisötyön keskiössä on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen.
Kasvitieteellinen puutarha siirrettiin Iso-Heikkilästä Ruissaloon vuonna 1956 ja nykyään puutarhalla on yli 5000 kasvilajin elävä kokoelma ympäri maailmaa, johon sisältyy myös useita uhanalaisiksi luokiteltuja kasveja sekä huomattavan laaja orkideakokoelma. Lisäksi puutarhalla on käynnissä useita kenttätutkimuksia ja tutkimuskasvihuoneissa tapahtuvia tutkimushankkeita, joita esitellään yleisölle eri tapahtumien yhteydessä.
– Museokortin myötä toivomme useampien ihmisten löytävän puutarhalle. Tarjoamme jatkossakin pidennettyä aukioloaikaa keskiviikkoisin, jotta työpäivän jälkeenkin ehtii paremmin rentoutumaan kasvihuoneissa. Olemme jo vuoden järjestäneet vaihtuvateemaisia keskiviikkokierroksia ja joka kuukauden ensimmäinen lauantai on Lasten lauantai, jolloin puutarhalla on erityisesti lapsille ja lapsiperheille järjestettyä ohjelmaa, Laine sanoo.
Keväällä kasvihuoneissa avautuu näyttely, jossa tuodaan esille Madagaskarin vieraslajeja ja niiden vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen.
Kesällä 2023 kasvihuoneissa kokeiltiin myös trooppisten perhosten viihtymistä ja kokemusten sekä asiakaspalautteen perusteella perhosprojekti saanee jatkoa taas toukokuussa.
Joulun aikaan kasvitieteellinen puutarha sulkee ovet ainoastaan jouluaatoksi ja -päiväksi. Välipäivinä ja myös loppiaisena puutarha on avoinna normaalisti.
– Toivotamme rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille vanhoille ja uusille asiakkaillemme. Tervetuloa vieraiksemme myös joulunaikaan, sanoo Laine.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)