Osinkotulot kasvoivat, vaikka pääomatulot kokonaisuudessaan laskivat

Pääomatulot laskivat viime vuonna ennätyksellisen pörssivuoden 2021 jälkeen. Osinkoja sai silti viime vuonna tuloja lähes miljoona suomalaista. Osakesäästötilien arvo laski, vaikka niille sijoittaneiden määrä kasvoi. Verohallinto julkaisee tänään tilastoja vuoden 2022 tuloverotuksesta.

Osinkotulojen määrä kasvoi vuonna 2022 yhteensä 11 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, vaikka kokonaisuutena pääomatulojen määrä laski. Osinkotulot ovat pääomatuloista kaikkein yleisimpiä, ja niitä sai viime vuonna 962 000 henkilöä.

– Vaikka esimerkiksi pörssiosakkeiden ja rahastojen arvot laskivat ennätysvuodesta 2021, yhtiöt maksoivat edelleen reilusti osinkoja, koska osingonjakopäätökset ovat perustuneet pääsääntöisesti tilikauden 2021 tuloksiin, sanoo ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta tiedotteessa.

Eniten osinkoja maksoivat suomalaisille vuonna 2022 listaamattomat yhtiöt (4,4 miljardia euroa, +6,4 %). Listatut yhtiöt maksoivat osinkoja 1,8 miljardia euroa (+20,8 %), ja ulkomaiset yhtiöt 0,3 miljardia euroa (+ 30,7 %).

Osinkotuloja saavat tyypillisesti vanhemmat ikäluokat: yli 70-vuotiaista joka neljäs sai osinkotuloa ja vastaavasti 40–69-vuotiaissa noin viidesosa ikäluokasta sai osinkotuloa. Suurimpia osinkotuloja saivat 50–59-vuotiaat, keskimäärin 10 760 euroa vuonna 2022.

Pääomatuloja sai vuonna 2022 kaikkiaan kaksi miljoonaa henkilöä. Pääomatulojen määrä laski edellisestä vuodesta 8,1 prosenttia 16,1 miljardiin.

Tärkein syy pääomatulojen laskuun oli vuoden 2021 poikkeuksellisen hyvä pörssivuosi, jolloin ihmiset myivät paljon sijoituksiaan hyvällä voitolla. Luovutusvoittojen määrä laski vuonna 2022 peräti 24,3 prosentilla.

Luovutus- eli myyntivoittoa syntyy, kun myy voitolla arvopapereita, asunnon, metsää tai muuta omaisuutta.

– Eniten laskivat julkisesti noteerattujen arvopapereiden luovutusvoitot, eli esimerkiksi pörssiosakkeiden ja rahastojen myynneistä saadut tulot. Niistä tuloja saatiin viime vuonna lähes 40 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Laskusta huolimatta suomalaiset saivat euromääräisesti paljon luovutusvoittoja myös vuonna 2022. Euroissa mitattuna enemmän luovutusvoittoja on tullut vain ennätysvuonna 2021, Luokkanen sanoo.

Verohallinnon luvut esitetään aina kyseisen vuoden käyvin hinnoin laskettuna eikä vuosivertailuissa ole huomioitu inflaation vaikutusta.

Valtaosa, 85 prosenttia luovutusvoittoja saaneista sai vuonna 2022 luovutusvoittoa alle 10 000 euroa.

Suuret luovutusvoitot keskittyvät pienelle joukolle: yli 100 000 euroa luovutusvoittoa sai 7 500 asiakasta, eli noin kaksi prosenttia kaikista luovutusvoittoja saaneista. He saivat yhteensä 3,9 miljardia euroa luovutusvoittoja, eli 64 prosenttia vuoden 2022 luovutusvoitoista.

Eniten osinkotuloja ja luovutusvoittoja saatiin postinumeroalueella 00140, eli Helsingin Kaivopuiston ja Ullanlinnan alueella.

Osakesäästötileille säästettyjen varojen arvo laski vuonna 2022 yhteensä 41 miljoonaa euroa eli 2,1 prosenttia, vaikka mukaan tuli paljon uusia osakesäästötileille sijoittavia. Myös tähän vaikuttaa se, että vuosi 2022 oli selvästi vuotta 2021 heikompi pörssivuosi.

Kaikkiaan suomalaisilla oli vuoden 2022 lopussa 205 000 aktiivista osakesäästötiliä, joiden käyvän arvon keskiarvo oli 9 528 euroa ja mediaani 2 824 euroa.

Vuokratuloja saaneiden määrä kasvoi vuonna 2022 hieman, 1,1 prosenttia. Kaikkiaan vuokratuloja sai 367 000 henkilöä. Vuokratulojen euromäärä kasvoi 0,8 prosenttia lähes kahteen miljardiin euroon.

Suurituloiset saavat vuokratuloja huomattavasti muita tuloluokkia enemmän. Yli 200 000 euroa vuodessa tienaavista 39 prosenttia sai viime vuonna vuokratuloa, jonka keskiarvo oli reilut 30 000 euroa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Korona- ja kausi-influenssarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syys–lokakuussa

Koronarokotukset alkavat Varsinais-Suomessa syyskuussa. Ne etenevät syksyn aikana THL:n määrittelemien kohderyhmien mukaisesti. Riskiryhmien influenssarokotukset alkavat loka–marraskuussa. Kaikki lisätiedot rokotuksista löytyvät verkkosivuilta varha.fi/influenssa ja varha.fi/korona.

Jari Paasikivi valittu Turun uudeksi joukkoliikennejohtajaksi

Jari Paasikivi.

Turun seudun joukkoliikennettä luotsaamaan valittiin diplomi-insinööri Jari Paasikivi . Paasikivellä on kokemusta joukkoliikenteen järjestämisestä ja kehittämisestä sekä kunnallisella että yksityisellä sektorilla. Tehtävän hakuaika päättyi 23. heinäkuuta.

Farmari-Volvo törmäsi pyöräilijään Länsikeskuksessa, poliisi pyytää ilmoittautumaan

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina 1. syyskuuta tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa autoilija törmäsi suojatietä polkupyörällä ylittäneeseen poikaan Länsikeskuksessa.

Pukkilan korttelille LEED Platinum -sertifikaatti

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin.

Pukkilan vanhalle tehdasalueelle kortteli 88:aan rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Kohde on EU-taksonomian mukainen.

Hirvionnettomuudet lisääntyneet viime vuosina – eniten onnettomuuksia syyskuussa

Hirvionnettomuuksien määrä on kääntynyt kasvuun Suomessa. Viime vuonna sattui yli 1 600 hirvionnettomuutta, kun edellisvuonna niitä sattui noin 1 500. Etenkin syys-lokakuussa autoilijoiden on syytä olla valppaana, kun hirvet ovat aktiivisimmillaan ja keliolosuhteet muuttuvat haastavammiksi.

Marianne Gustafsson Burgmann 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertissa Turun tuomiokirkossa

Marianne Gustafsson Burgmann.

Marianne Gustafsson Burgmann soittaa 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertin Turun tuomiokirkossa lauantaina 13. syyskuuta kello 16. Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertin järjestää Turun tuomiokirkkoseurakunta.

Turun keskustan ilmanlaatu viime vuonna enimmäkseen hyvä mutta heikompi kuin edellisvuonna

Raportti Turun seudun ilmanlaadusta vuonna 2024 on valmistunut. Raportissa käsitellään Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Kaarinassa ja Paraisilla mitattuja ulkoilman epäpuhtauspitoisuuksia. Turun ilmanlaadun mittausasemat sijaitsivat Kauppatorilla ja Ruissalossa. Rikkidioksidia mitattiin Turussa Ruissalon Saaronniemessä, typpidioksidia Kauppatorilla sekä Ruissalossa, otsonia Ruissalossa ja hengitettäviä hiukkasia sekä pienhiukkasia Kauppatorilla. Raja-arvot eivät ylittyneet Turussa minkään epäpuhtauden kohdalla. Hengitettäville hiukkasille annettu raja-arvon numeroarvo (50 µg/m3) sen sijaan ylittyi neljä kertaa Turun Kauppatorilla.

Paimio 700 -juhlavuosimuraali valmis – teos esillä Paimion kaupungintalon länsipäädyssä

Juhlavuosimuraalin julkistus.

Paimion 700-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutettu julkinen taideteos on nyt valmis ja kaikkien paimiolaisten sekä kaupungissa vierailevien nähtävillä. Suurikokoinen muraali sijaitsee Paimion kaupungintalon länsipäädyssä, ja se juhlistaa paikkakunnan pitkää historiaa, kulttuuriperintöä ja yhteisöllisyyttä. Teoksen on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija Jukka Hakanen .

Kakkostyypin diabetes lisää suolistosyövän riskiä merkittävästi

Suomen Syöpärekisterin tutkimus osoittaa, että suolistosyövällä ja kakkostyypin diabeteksella on selkeä yhteys. Miehillä diabeteksen aiheuttama munuaissairaus kasvattaa suolistosyövän riskiä jopa yli 50 prosenttia muihin diabeetikkoihin verrattuna.

Leipäviikolla puhutaan täysjyväviljan puolesta

Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Leipäviikkoa vietetään 8.–14. syyskuuta teemalla Hyvää täysjyvää. Eri leivissä on eri määriä täysjyväviljaa ja kuitua. Täysjyväsuositus on 90 grammaa päivässä.

Aluehallintovirasto löysi puutteita Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen vastaisen varalle siitä, että päihteitä käyttäville asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille tulee myöntää heidän palvelutarvettaan vastaavat palvelu-, hoito- ja kuntoutuskokonaisuudet. Hyvinvointialueelta pyydetään joulukuun alkuun mennessä selvitystä tekemistään palvelujen saatavuutta ja toimintatapoja parantavista toimenpiteistä.

Turun raitiotien alustavat katusuunnitelmat julkaistu – kaupunkilaisten kommentteja kerätään kyselyllä

Havainnekuva raitiovaunusta Eerikinkadulla.

Turun raitiotien alustavia katusuunnitelmia voi kommentoida karttapohjaisessa kyselyssä 8.–28. syyskuuta. Alustavat katusuunnitelmat kuvaavat, miten raitiotien reitin varrella olevat kadut muuttuisivat, jos Turkuun rakennetaan raitiotie. Suunnitelmat on julkaistu raitiotien koko 12 kilometrin reitiltä sataman, keskustan, Kupittaan ja Varissuon välillä. Suunnitelmia esitellään tilaisuuksissa syyskuun aikana.

Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia

Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.

Viherrakennustyö sulkee ajokaistan Helsinginkadulla

Helsinginkadulla tehdään viherrakennustyötä Pispalantien ja Tuomaansillan välillä 8.–19. syyskuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Tyhjillään ollut puutalo tuhoutui tulipalossa Pöytyällä

Tyhjillään ollut pieni, noin 75-neliöinen yksikerroksinen puurunkoinen talo tuhoutui asuinkelvottomaksi Pöytyällä.

Varikoissa yhteisöllistä toimintaa, lämmintä ruokaa ja tukea arjen haasteisiin

Varissuon Varikon tarjoilutehtävissä diakoni Katja Laaksonen.

Turun keskustassa, Varissuolla ja Kaarinassa javautuvat maanantaina 15. syyskuuta uudet kohtaamispaikat eli Varikot. Tarjolla on yhteisöllistä toimintaa, lämmintä ruokaa ja tukea arjen haasteisiin.

Uusi tutkimus: Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät turvapaikkatutkinnat perustuvat vain osittain vakiintuneeseen psykologiseen tietoon

Seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainoa pakenevat turvapaikanhakijat ovat vaarassa kohdata epäsuoria stereotyyppisiä käsityksiä, kun heidän uskottavuuttaan arvioidaan. Viranomaisilla on tapana olettaa, että rehelliset hakijat voivat antaa yksityiskohtaista tietoa seksuaali-identiteetistään, mutta turvapaikkapuhutteluissa esitetyt kysymykset eivät aina kannusta kuvaamaan kokemuksia vapaasti ja oikein, kertoo tuore Åbo Akademin väitöskirja .

Elokuvia kaupungista, jota ei enää ole

Markku Into.

Kulttuuriyhdistys Riskiryhmä esittää: Elokuvia kaupungista, jota ei enää ole . Elokuvat Hurjan pojan koti (1987) ja Yön kevyt polttoöljy (1991) nähdään perjantaina 12. syyskuuta kello 15 Kino Killassa (Nunnankatu 4).

Urheilu

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.

Puukkokatsomo: Urheilijat myrskyn silmässä

Makwan Amirkhani.

Suomalaisella urheilulla ei ole viime aikoina mennyt hyvin, ainakin jos kysytään salibandyväeltä tai kamppailu-urheilijoilta. Sekä salibandyssa että vapaaottelussa velloo kohu, jota ilmankin lajit pärjäisivät.