Turkulaisen lastenkirjailijan uutuuskirjassa tunteillaan riimein
Tunnetaidot ovat yhä suositumpi teema kasvatuksessa. Turkulainen Hanna-Mari Engblom innostui aiheesta niin paljon, että kirjoitti siitä lastenkirjan Melankolinen mango (Mango Kustannus 2023). Runomuotoisissa teksteissä erilaiset hedelmät jakavat tarinansa ja niihin liittyvät suuret tunteet.
Kirjan ideana on herättää keskustelua perheissä ja auttaa lapsia sanoittamaan ja ymmärtämään tunteita.
– Kun nimeämme tunteet, niistä tulee normaaleja asioita ja jotakin sellaista, mitä me kaikki ihmiset koemme, Engblom sanoo tiedotteessa.
Tunnetaidot tulivat Engblomille tarkemmin tutuksi omien lasten myötä. Hän opiskeli aihetta itsenäisesti ja yhdisti sen sitten omaan ammattiinsa kirjoittamiseen.
– Lopputulemana syntyi tekstejä, joissa käsitellään lapsille arkisissa tilanteissa syntyviä tunteita: sitä, miltä ne tuntuvat kehossa ja miten niitä voi käsitellä. Riimit tuovat aiheeseen keveyttä.
Ideat kirjaan oli helppo poimia oman perheen arjesta.
– Jännittävä lääkärikäynti, villiintyminen juuri ennen nukkumaanmenoa, hävitty urheilukilpailu. Tuttuja tilanteita monille lapsille ja miksei aikuisillekin.”
Vaikka Melankolinen mango on lähtökohtaisesti lastenkirja, Engblom kehottaa myös aikuisia tarttumaan siihen avoimin mielin.
– Vanhemmat kasvattavat lapsia eniten omalla esimerkillään. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia ja vahvistaa omia tunnetaitoja.
Melankolinen mango ja muita tarinoita -lastenkirja ilmestyy 15. marraskuuta. Kirjan on kuvittanut Ninni Melender.
Aamuset-kaupunkiemdia (AKM)