Turkulainen Birgitta Aaltonen, 63, on ehdolla Kurvikuningattareksi

Birgitta Aaltosen kauneusvinkki kiireiselle on laittaa kulmat kuntoon ja vähän punaa huuliin ja ehkä ripaus poskipunaa. Hän suosittelee käyttämään rohkeasti vaatteita, joista itse pitää. Birgitta Aaltosen kauneusvinkki kiireiselle on laittaa kulmat kuntoon ja vähän punaa huuliin ja ehkä ripaus poskipunaa. Hän suosittelee käyttämään rohkeasti vaatteita, joista itse pitää. Kuva: Marianne Rovio

Turkulainen Kurvikuningatar 2023 -finalisti Birgitta Aaltonen, 63, kertoo, että kuuden viimeisen vuoden aikana hänelle on tapahtunut suuri elämänmuutos. Siihen liittyvät terveelliseen ruokavalioon ja henkiseen hyvinvointiin panostaminen sekä rohkaistuminen olemaan oma itsensä mahdollisimman aidosti. Kilpailuun hän päätti osallistua, koska se kannustaa häntä asennoitumaan elämään entistä rohkeammin.

– Suosittelen ehdottomasti myös muita naisia osallistumaan tällaiseen kilpailuun, jossa tuodaan esille monenlaista kauneutta. Jos joku ajattelee, että voisiko osallistua vaikka ensin vuonna tähän kilpailuun, niin rohkeasti vain mukaan, Aaltonen toteaa.

Aaltonen kertoo laihduttaneensa kymmenen kiloa viime aikoina, mutta hän pitää kurvikkuudesta. Kehopositiivisuus on voimaannuttanut häntä itseään myös kameran eteen rohkeammin. Sosiaalisen median kautta hän on innostunut julkaisemaan myös itsestään omia kuvia.

– Olen vihdoin oppinut olemaan kameran edessä ja nauttimaan kuvissa olemisesta. Tämä kertoo mielestäni paljon omasta rohkaistumisestani, ja siitä että nautin oikeasti olla oma itseni. Ennen olin halunnut olla kuvattuna lähinnä takaapäin tai ainakin jotenkin huomaamattomasti, Aaltonen pohtii.

Aaltonen pitää Kurvikuningatar-kilpailua erinomaisena esimerkkinä siitä, miten erilaista kauneutta on olemassa.

– Mielestäni on tärkeää tiedostaa, että on sitten minkä näköinen, kokoinen tai ikäinen tahansa, niin voi lähteä tavoittelemaan omia haaveitaan. Kauneutta on kaikenlaisissa ihmisissä, ja tärkeää on uskoa itseensä. Jokainen on kaunis omassa kehossaan. Jokaisesta löytyy kauneutta, hän täsmentää.

Karjalais-ja kainuulaistaustainen Aaltonen iloitsee siitä, että on lähtenyt mukaan tavoittelemaan voittoa kuusikymmentävuotiaana.

– Mielestäni sellaisen ajattelun, että en voi tehdä sitä ja tätä, kun olen tämän ikäinen kannattaa heittää romukoppaan. Sitä voi tehdä vaikka mitä, sillä ikä on minulle vain numeroita. Ja tietenkin haluan voittaa Kurvikuningatar-tittelin, mutta tärkeintä tässä on ollut se itsensä ylittäminen.

Aaltosen mielestä ulkoisen kauneuden lisäksi ihmisessä on tärkeää myös sisäinen kauneus. Tällaisiksi asioiksi hän luettelee esimerkiksi empatiakyvyn, nöyryyden ja toisten huomioonottamisen.

Aaltonen kertoo, että hänelle sosiaalinen media on ollut tärkeä kanava uudessa elämänmuutoksessa. Siellä hän on löytänyt tavan toteuttaa itseään uudella tavalla. Hän pitää sapattivuotta kosmetologin työstään, ja parhaillaan hän julkaisee sosiaalisen median kanavillaan muun muassa terveellisiä ruokaohjeita sekä ihonhoitovinkkejä. Lisäksi häntä kiinnostavat kirpparilöydöt.

– Olen saanut sosiaalisessa mediassa todella hyvää palautetta. En edes halua olla mukana siellä luomassa negatiivista sisältöä. Minusta on tärkeää toimia jonkinlaisena hyvinvoinnin lähettiläänä ja luoda hyvää mieltä ympärilleni.

Aaltonen odottaa jännittyneenä, mutta hyvillä mielin kilpailun finaaleja, jotka pidetään 14. lokakuuta Hotelli Vaakunassa Hämeenlinnassa. Kilpailujen ilmapiiriä hän kehuu hyväksi.

– Meillä on todella ihana porukka, vaikka ikäeroa voi olla jopa 20 vuotta joidenkin kilpailijoiden välillä. Olemme olleet mukavia toisillemme, ja en ole havainnut ilkeätä ilmapiiriä. Meissä on kaikissa sellaista samanhenkisyyttä.

Kilpailun järjestää Lea Mansikkaviita, joka voitti ensimmäisen Kurvikuningatar-tittelin vuonna 2021.

– Hän valmentaa meitä, ja on ollut todella mukava olla hänen opissaan.

Marianne Rovio

Naantali loi lapsille ja nuorille yrittäjyyskasvatuksen polun

Naantalin lukion opiskelijat pääsevät vuosittain mukaan järjestämään yhteistyössä kaupungin kanssa rekrymessuja. Messuilla voi tutustua esimerkiksi nuorille suunnattuun Naantalin 4H-yhdistykseen ja yrittäjyyteen.

Naantalin kaupunki on jo usean vuoden edistänyt lasten ja nuorten yrittäjyyskasvatuksen mallia. Yrittäjyyskasvatus otetaan osaksi opetusta jokaisella opetusasteella. Mallin tarkoitus ei ole tehdä kaikista yrittäjiä, vaan edistää yritteliäisyyttä ja yrittäjämäistä ajattelua sekä auttaa nuoria löytämään oma suuntansa.

Ilmianna Suomen surkein kylätie

Millaiset tiet sinun arkeasi ihastuttavat tai vihastuttavat? Saako tie kahvit läikkymään tai hampaat kalisemaan? Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry etsivät jälleen Suomen surkeinta kylätietä kuvakilpailun avulla.

Yksityisteiden kunto huolestuttaa

Yksityistiet muodostavat merkittävän osan Suomen tieverkosta.

Monessa tiekunnassa vastuut keskittyvät pienelle joukolle aktiivisia ihmisiä. Vetovastuun siirtyminen uusille toimijoille on usein vaikeaa, ja monessa tiekunnassa tulevaisuus herättää huolta. Hyväkuntoiset yksityistiet ovat kuitenkin välttämättömiä asukkaille, yrityksille, maa- ja metsätaloudelle sekä viranomaisille.

Kauppakamarikysely: Myönteiset kansainvälisten osaajien rekrytointikokemukset kasvussa

Monikielisyyden ja monikulttuurisuuden hyödyntämisessä on edelleen paljon potentiaalia yritysten kasvun ja osaajapulan ratkaisemisen näkökulmasta. Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi.

Aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea tai työttömyysturvaa

Vieraskielisen väestön määrä ja vieraskielisten osuus Suomen väestöstä ovat kasvaneet. Viimeisten vajaan kymmenen vuoden aikana työttömyysturvaa ja toimeentulotukea saaneiden osuus vieraskielisestä väestöstä on vähentynyt. Vieraskielisten osuus eri Kelan etuuksien maksuista vaihtelee huomattavasti.

Vuokrariidoille uusi kevennetty oikeudenkäyntimenettely

Vuokrariitoja käsitellään käräjäoikeudessa jatkossa uudessa kevennetyssä oikeudenkäyntimenettelyssä. Menettelyä aletaan soveltaa syyskuun alusta.

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Stålarminkadun ja Kuninkaankartanonkadun risteyksessä

Viemäri- ja vesijohtotyö Stålarminkadun ja Kuninkaankartanonkadun risteyksessä 2.–11. syyskuuta. Ajokaistoja on kavennettu risteysalueella. Kääntyminen Kuninkaankartanonkadulta Stålarminkadulle Kupittaan suuntaan on estetty. Liikenne ruuhkautuu pahasti etenkin ruuhka-aikoina.

Talouden elpyminen heijastuu asuntokauppaan viipeellä

Positiiviset uutiset Suomen talouden elpymisestä eivät näy asuntomarkkinoilla. Asuntokauppaa jarruttavat edelleen alhainen kuluttajien luottamus, heikko työllisyystilanne sekä epävarmat korkonäkymät. Sp-Kodin toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Jukka Rantasen mukaan ensimmäisiä signaaleja kaupan vilkastumisesta ja sijoittajien palaamisesta markkinoille on kuitenkin jo nähtävissä.

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

Demokratia ja hybridiuhat nousivat esiin Itämeri-konferenssissa

Suomalaiset kansanedustajat esittivät uusia avauksia kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi ja verkossa tapahtuvan vaikuttamisen torjumiseksi Itämeren parlamentaarikkokonferenssissa Saksan Lyypekissä 30.8.–1.9.

Kirjamessujen uutuuksia Lugemo ja viralliset jatkot

Kirjamessujen ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarinen.

Ajankohtaiset kirjailijat, taiteilijat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat tapaavat 2.–4. lokakuuta Turun Kirjamessuilla Logomossa. Viikonlopun aikana nähdään yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää. Ohjelmaa järjestetään seitsemällä eri lavalla. Kirjailijoiden lisäksi keskusteluihin osallistuu poliitikkoja, tutkijoita, vaikuttajia ja kulttuuri- ja taidealan toimijoita.

KKV: Maatilojen tuotantopäätöksiä ohjaa eniten tuottajahinta

Tutkimuksen mukaan tuottajahinnan muutokset vaikuttivat selvästi enemmän maataloustuottajien arvioihin tuotannon lisäämisestä tai vähentämisestä kuin tuotantokustannusten tai tukien muutokset. Vaikka tuottajat haluaisivat reagoida muutoksiin, tuotantoa ei aina ole mahdollista sopeuttaa nopeasti.

Topinojan lajitteluasema syksyllä avoinna myös lauantaisin

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Topinojan ja Korvenmäen lajitteluasemilla palvellaan syys–lokakuussa myös lauantaisin.

Turun Topinojan lajitteluasema ja Salon Korvenmäen lajitteluasema ovat syys–lokakuussa auki arkipäivien lisäksi joka lauantai kello 9–16. Ensimmäinen lauantaiaukiolo on 5. syyskuuta.

Eloranta: Itämeren suojelu ei saa jäädä muiden kriisien varjoon

Itämeren parlamentaarikkokonferenssin 35. vuosikokous järjestettiin 30.8.–1.9. Lyypekissä Saksassa. Konferenssin teemana oli Youth.Set.Sail. – For a Thriving Baltic Sea Region, ja keskusteluissa painottuivat nuorten osallistuminen, demokratian vahvistaminen, alueellinen turvallisuus sekä Itämeren alueen kestävä tulevaisuus.

Tutkijat kehittivät uuden väriä vaihtavan materiaalin

Davynen värimuutos tulee esiin vain infrapunavalossa. Kuvat on otettu UV-altistuksen jälkeen valkoisessa valossa (vaalea kuva) ja lähi-infrapunavalossa NIR-LED:in alla (tumma kuva). Pyöreällä alustalla on vierekkäin davynea ja hackmaniittia. Valkoisessa valossa davyne on pysynyt valkoisena, mutta hackmaniitti on muuttunut liilaksi. Infrapunavalon alla myös davynen värimuutos voidaan havaita, ja se näkyy kuvassa tummempana kuin hackmaniitti.

Turun yliopiston älykkäiden materiaalien kemian tutkimusryhmä kehitti uuden materiaalin, davynen, joka vaihtaa väriä lähi-infrapuna-alueella. Värinvaihdosta ei voi havaita paljaalla silmällä, vaan ainoastaan spektrometrillä tai infrapunaherkällä kameralla. Materiaalia voisi soveltaa esimerkiksi näkymättömänä turvamerkintänä.

Yritykset kutsuvat löytöretkelle Naantaliin

Lähes 40 paikallista yritystä yhdistää voimansa Osta parasta Naantalista – Lähilauantai -tapahtumassa lauantaina 5. syyskuuta kello 11–15.

Uuden satamaradan rakennustyöt käynnistyvät

Matkustajajunayhteys Turun satamaan siirtyy kokonaan uudelle reitille joulukuussa 2027. Radan rakentaminen aloitetaan 4. syyskuuta. Muutos edistää kaikkien liikennemuotojen kulkua autolauttojen ensi maaliskuussa käyttöön otettavalle yhteisterminaalille. Turun linnan eteläpuolella kulkeva nykyraide ja sen kahdeksan tasoristeystä puretaan alkuvuodesta 2028.

Eurojackpotissa perjantaina jaossa 23 miljoonaa euroa

Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina tarjolla on 23 miljoonan euron potti.

Näköislehti

Urheilu

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

TPS tarvitsee superkaudella onnistumisia monella sektorilla

Lukas Wernblom on yksi TPS:n tärkeimmistä pelaajista myös alkavalla kaudella.

Jääkiekon odotettu Liiga-kausi ”superkausi” käynnistyy tänään. TPS kohtaa sarja-avauksessa Turkuhallissa viime kevään hopeajoukkue KooKoon. Miltä Palloseuran lähtökohdat näyttävät ja mitkä asiat ratkaisevat TPS:n menestyksen alkavalla kaudella?

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.