Turkuun suunnitteilla syötävä puisto
Turussa perustetaan syötävä yhteisöpuisto Turun ylioppilaskylän tuntumassa. Yhdistys Raparperi ry vetää hankkeen, jossa turkulaiset luovat yhteisvoimin kaikkien käyttöön puiston, jossa kaikki voi syödä. Perustamistyöt aloitetaan talkoilla lauantaina 29. huhtikuuta.
Yhdistyksen mukaan ilmastonmuutos ja luontokato ovat aikamme suurimpia ongelmia ja luo erityisiä haasteita kaupungeille. Muun muassa kaupunkien liian vähäinen viherinfra ja heikko omavaraisuusaste luovat tunnetusti ongelmia, ja Suomessakin systemaattiset ruokasysteemit uupuvat tiheämmästä kaupunkimiljööstä.
Tavallisesti esiintyvät syötävät kasvit ja hedelmät ovat alikäytetty resurssi, koska ihmisillä on heikosti tuntemusta niistä tai tietoa siitä, mitä saa hyödyntää julkisilla paikoilla.
Yhdistys haluaa kehittää tapoja lisätä syötävien kasvien osuutta kaupunkiympäristössä ihmisten käytettäväksi, levittää tietoa kestävistä ja kaupunkiympäristössä sopivista viljelymenetelmistä sekä edesauttaa kasvien hyödyntämistä. Suunnitellussa puistossa yhdistyvät kestävä ruoantuotanto, biologinen monimuotoisuus sekä kaupunkilaisten yhteistoimiminen kaupunkiluonnon ja asukkaiden edestä. Kehitettävä alue on Turun ylioppilaskyläsäätiön omenapuutarha ja hanke on saanut Turun kestävän kehityksen säätiön tukea.
Talkoille kokoonnutaan kello 11 Katariina Aleksandrialaisen polulla (Yo-kylä 12:n vieressä). Lisää ohjeita löytyy Yhdistys Raparperin samannimisessä Facebook-ryhmässä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















