Comebackia tekevä Sepi Kumpulainen avaa Voodoo Rock -festivaalin Liedossa

Juha Saunala ja Sepi Kumpulainen. Juha Saunala ja Sepi Kumpulainen. Kuva: Voodoo People Oy

Kesäfestivaali Voodoo Rock juhlitaan heinäkuussa Mannin Navetalla Liedossa. Tapahtuman polkaisee käyntiin 1990-luvulla hurjan kansansuosion saavuttanut, Kalevankadun laulava talonmies, Sepi Kumpulainen.

– Ympärillämme on paljon paikallista musiikkia, joka ei nauti ansaitsemaansa huomiota. Tarkoituksemme on nostaa esiin näitä esiintyjiä tarjoillen samalla viihdettä turvallisessa paketissa, artistivastaava Mike Van Dola tähdentää.

Illan lopuksi nautitaan suomalaisen rock-musiikin klassikoita (muun muassa Klamydia, Popeda, Yö) tarjoilevan kulttibändi Luuvitosen menosta.

Kalevankadun laulava talonmies Sepi Kumpulainen on julkaissut vuosien tauon jälkeen uuden albumin Hyväntahtoinen lähettiläs. Folk- ja kantrihenkisellä albumilla artisti uudistuu, säilyttäen kuitenkin aitoutensa ja vilpittömyytensä.

Uuden materiaalin lisäksi esitykseltä on lupa odottaa laaja kattaus vanhoja klassikoita, kuten Armotonta menoa, Railakas ilta Venetsiassa ja Kännissä on kiva olla. Sepi esiintyy duona pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, vaasalaisen Juha Saunalan kanssa.

Esiintyjiä tämän vuoden Voodoo Rockissa on kahdeksan kahdella lavalla. Viisi artistia rokkaa ulkona päälavalla ja kolme intiimimmällä sisälavalla. Tapahtuma on K-18 koko festaripaikan toimiessa anniskelualueena.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Loimu otti ensimmäisen kiinnityksen liigapaikkaan

Loimu ensimmäisen karsintapelin.

Ottelusarja Mestaruusliigapaikasta alkoi lauantai-iltana Raision Loimun ja Lempo-Volleyn välillä Kerttulan liikuntahallissa. Ottelun voitti Loimu erin 3–1 (25–23, 22–25, 25–12, 25–20).

Selvitys tuomioistuinten etukäteismaksusta lausuntokierroksella

Oikeusministeriö pyytää lausuntoja esiselvityksestä, jossa on arvioitu mahdollisuuksia veloittaa tuomioistuinten käsittelymaksu ennen asian käsittelyä. Nykyisin tuomioistuinmaksut veloitetaan asian käsittelyn päätyttyä.

Bilar99e Oy avaa uuden megamyymälän Myllyn läheisyyteen

Bilar 99 saa syksyyn mennessä noin 2 500 neliötä omaan käyttöönsä.

Käytettyjen autojen kauppaan erikoistunut Bilar99e Oy avaa uuden megamyymälän Raisioon Myllyn kauppakeskuksen läheisyyteen osoitteeseen Tuotekatu 13. Kyseessä on yhtiön merkittävin yksittäinen investointi Varsinais-Suomessa. Investoinnin kokonaisarvo lasketaan miljoonissa euroissa.

Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan euroon

Lauantain Lotto-arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla potti nousee kolmeen miljoonaan euroon.

Ääni hitaasti muuttuvana ekologisena kenttänä

Titanikissa esiintyy torstaina 16. huhtikuuta kello 18 Jussi Hertzin ja N. Zhun muodostama kokeellisen musiikin duo, Romance Relic ja bod [包家巷]. Dipole Inflorescence -konsertin myötä galleriaan esityksestä jää jälkeen installaatio, joka on nähtävissä Titanikissa loppuviikon ajan 17.–19. huhtikuuta.

Omakotitalo tuhoutui pahoin tulipalossa Raisiossa

Noin 70 neliömetrin kokoisessa 1,5-kerroksisessa omakotitalossa syttyi voimakas tulipalo lauantaina illalla Raisiontiellä Raisiossa.

Moottoripyörä törmäsi henkilöautoon Ruskolla, kuskit loukkaantuivat

Poliisi sai lauantaina illalla puoli yhdeksän maissa ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Ruskolla. Moottoripyörä oli törmännyt henkilöautoon.

Raitiotien kustannukset perustuvat laajoihin selvityksiin ja suunnitelmiin

Raitiotien suunnitelmia esiteltiin syyskuussa pääkirjastossa.

Aamuset-lehden mielipidekirjoituksessa (31.3.) käsiteltiin raitiotiehankkeen kustannuksia. Tässä tietoa siitä, mihin kustannusarvio perustuu.

Jo-Jo Teatterissa farssi sosiaaliturvan hyväksikäytöstä

Jo-Jo Teatteri tuo ensi-iltaan 17. huhtikuuta farssin sosiaaliturvan hyväksikäytöstä. Michael Cooneyn käsikirjoittama Puhtaana käteen on Heikki Kustilan ohjaama vauhdikas ajankohtaiskomedia. Se sisältää juonittelua, kommelluksia, valkoisia valheita ja tukalia tilanteita.

Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto nimesi ensimmäiset ehdokkaansa eduskuntavaaleihin

Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirijärjestö nimesi kevätkokouksessaan Pöytyällä kahdeksan ensimmäistä ehdokastaan ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Yrityksen tuki auttoi vähentämään syrjäytymistä

Koordinaattori Päivi Rouvali  (vas.) ja toiminnanjohtaja Katja Suominen Tukenasi ry:stä.

Rakennusyhtiö Peab tarjosi Tukenasi ry:n kautta oman tukihenkilön vuodeksi yhdelle nuorelle aikuiselle ja yhdelle yli 65-vuotiaalle. Tukihenkilön apu on ollut käänteentekevää esimerkiksi aikuistumisen kynnyksellä olevalle Emmalle ja kipeitä menetyksiä kokeneelle Marjalle .

Tuli karkasi varomattomasta kuusen oksien poltosta kuivaan heinikkoon Mynämäellä

Tuli karkasi varomattomasta kuusen oksien poltosta tuli karkasi kuivaan heinikkoon sunnuntaina iltapäivällä Lahtilantiellä Mynämäellä. Kaksi paikalle tullutta henkilöä rajoitti maastopaloa haravoilla ennen pelastuslaitoksen saapumista.

Yhteystiedot kuntoon taloyhtiössä

Omat yhteystiedot pikaisesti päivittää Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään..

Jos omistat osakehuoneiston taloyhtiössä, kannattaa omat yhteystiedot pikaisesti päivittää Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään . Erityisen tärkeää yhteystietojen päivittäminen on silloin, jos toivoo saavansa taloyhtiöltä tulevat postit, kuten yhtiökokouskutsun, sähköpostitse.

Poliisi tutkii Ruissalontiellä tehtyä tappoa

Poliisi sai kello 11.57 tehtävän Ruissalontielle Turkuun. Ilmoituksen mukaan asunnossa oli riitaa kahden aikuisen välillä.

Runot taipuvat myös bluesin rytmeihin

BluesOne esiintyy Raision Kirjastotalon Martinsalissa

Blues Ones soittaa Raision Kirjastotalon Martinsalissa keskiviikkona 15. huhtikuuta kello 18–19. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät blues ja runous.

Yrittäjät: Arkipyhät ja sairausajan palkanmaksu tarkasteluun

Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta kehysriihessä konkreettisia toimia: YEL-järjestelmän ongelmien korjaamista, maksuehtolain valvonnan käynnistämistä, hankintalain viemistä maaliin, yrittämisen ja työnteon verotuksen kiristämättä jättämistä, sairauspäivärahan omavastuun lyhentämistä ja työajan pidentämistä.

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon teemana Mitä aikaa on tämä?

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon kesän ohjelmisto on julkaistu. Festivaali järjestetään 8.–12. heinäkuuta Kustavissa. Tämän vuoden teema on Mitä aikaa on tämä? , ja se tarkastelee taiteen mahdollisuuksia ja merkitystä ajassa, jota leimaavat yhtä aikaa kriisit, epävarmuus ja tarve ymmärtää maailmaa.

Maaliskuussa hukkui kolme ihmistä

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämien ennakkotietojen mukaan maaliskuussa hukkui kolme ihmistä. Kaksi hukkui sukellusonnettomuuden seurauksena ja yksi jäihin vajoamisen seurauksena. Tammi-maaliskuussa Suomessa on hukkunut yhteensä kahdeksan ihmistä.

Näköislehti

Urheilu

Loimu otti ensimmäisen kiinnityksen liigapaikkaan

Loimu ensimmäisen karsintapelin.

Ottelusarja Mestaruusliigapaikasta alkoi lauantai-iltana Raision Loimun ja Lempo-Volleyn välillä Kerttulan liikuntahallissa. Ottelun voitti Loimu erin 3–1 (25–23, 22–25, 25–12, 25–20).

Juoksevan jäniksen kalenteri täyttyy hyvissä ajoin talvella

Hyvät jänikset ovat arvostettuja niin urheilijoiden kuin kisajärjestäjienkin keskuudessa. Yksi tämän hetken arvostetuimmista jäniksistä on Turussakin usein nähty slovakialainen Zan Rudolf (vas.).

Juoksukisojen vauhdittajat, jänikset, ovat arvostettuja tekijöitä juoksijoiden keskuudessa. Kysytyimpien jänisten kalenteri täyttyy jo hyvissä ajoin ennen yleisurheilukauden alkua.

Otteluanalyysi: Ilari Kangasniemi puski viime hetkellä voittomaalin

Ilari Kangasniemi oli Interin sankari.

Tämän dramaattisemmaksi ei jalkapallo-ottelun ratkaisu juuri voi mennä. Janne-Pekka Laine lähetti kulmapotkun ja toppari Ilari Kangasniemi puski Interille 2–1-voittomaalin Ilveksestä. Peli päättyi puskumaaliin. Pelikellossa oli minuutteja yli 95.

Otteluanalyysi: TPS vahvempi nousijoiden taistossa

TPS juhli paluuta Veikkausliigaan kotivoitolla fanien edessä.

Veikkausliigan ennakkokaavailut eivät juuri Turun Palloseuralle mahdollisuuksia antaneet. Putoajakandidaatiksi leimattu TPS ei näytä välittäneen puheista. TPS haki Maarianhaminasta vieraspisteen ja kohtasi nousijoiden kamppailussa Kupittaalla FC Lahden. TPS oli kuumassa ja viihdyttävässä ottelussa vahvempi 2–1 Theodoros Tsirigotisin ja Marius Könkkölän maaleilla.

Loimu pelaa sarjapaikastaan lauantaina alkavissa karsintapeleissä

Loimu kohtaa karsinnoissa Lempo-Volleyn Lempäälästä.

Lauantai-iltana alkavat lentopalloilun karsintapelit Mestaruusliigapaikasta, kun Loimun kotipesään Raisioon saapuu vieraaksi 1-sarjan voittanut Lempo-Volley Lempäälästä. Lempo otti viime viikonloppuna 1-sarjan mestaruuden kukistamalla finaaleissa voitoin 2–1 Vantaa Ducksin.

Mynämäestä uusin liigapaikkakunta – SBS Wirmo löi PSS:n kolmannen kerran

Mynämäkeläinen SBS Wirmo nappasi ensi kertaa seurahistoriassaan paikan F-liigan naisten sarjaan, kun se kaatoi kotonaan Porvoon Salibandyseuran 5–1 ja vei ottelusarjan voitoin 3–1.