Tampereentien Prisman remontti valmis

Prisma Tampereentie juhlii uudistumistaan maanantaina 5. joulukuuta. Prisman pinta-ala kasvoi uudistuksessa ja myymälän palvelutarjonta kasvoi.

– Laajentuneelta ruokatorilta saa ostettua tuttujen tuotteiden lisäksi nyt esimerkiksi siipiä Siipiweikkojen kastikkeella ja tuoretta sushia Itsudemon sushibaarista. Fazerin myymäläleipomosta löydät tuoretta leipää ja pullaa joka päivä. Täysin uutena palveluna meillä on Scan & Go, eli Kerää ja Skannaa, jossa asiakas voi itse lukea ostoksensa sitä mukaa kun kerää niitä ja maksaa koko ostoskorinsa sisällön yhdellä viivakoodilla kassalle. Palveluun kirjaudutaan S-Etukortilla, kertoo ryhmäpäällikkö Tuomo Makkonen.

Prismassa on ruoan verkkokaupan noutopiste ja seitsemän itsepalvelukassaa. R1-pullonpalautusautomaatti hotkaisee kerralla säkillisen juomapakkauksia eli yli sata muovipulloa ja tölkkiä ja tekee palauttamisesta jopa viisi kertaa nopeampaa kuin perinteisellä palautusautomaatilla. Remontin yhteydessä uusittiin kalusteet sekä kylmien että lämpimien kalusteiden osalta.

Energiatehokkuus näkyy LED-valaisimien ja ovellisten kylmäkalusteiden lisäksi siinä, että Tampereentiellä siirryttiin kokonaan pois kaukolämmöstä ja Prisma-rakennuksen lämmitysenergia saadaan kiinteistön maaperästä maalämpönä. Lisäksi lauhde-energiaa tehostetaan lämpöpumpputekniikalla. Tampereentien Prisma on nyt energian kulutuksen osalta täysin päästötön.

– Olen todella ylpeä henkilökunnastani, joka on venynyt remontin keskellä. Samoin haluan kiittää asiakkaitamme, jotka ovat malttaneet odottaa entistä ehomman kaupan valmistumista. Tästä on hyvä jatkaa täysillä eteenpäin. Tervetuloa kaupungin helpoimmalle ostosreissulle, sanoo Makkonen.

Prisman uudistuksen lisäksi Hesburger Prisma Tampereentie avattiin uudistettuna reilu viikko sitten.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Yhä useampi saanut lääkeluoton alkuvuonna

Lääkeluoton käyttö on kasvanut selvästi alkuvuonna. Tammikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana lääkeluoton saajien osuus nousi yli 40 prosenttiin kaikista asiakkaista, joille luotto on myönnetty kokeilun käynnistymisen jälkeen lokakuussa.

Hollantilainen Timo Zaal TPS:n keskikentälle

Timo Zaal.

TPS on kiinnittänyt riveihinsä 21-vuotiaan hollantilaisen Timo Zaalin . Sopimus on 1+1-vuotinen.

Rannikkolaivasto aloitti harjoituksen Saaristomerellä

Rannikkolaivaston vuosittainen talvitoimintaharjoitus LUMIUKKO26 järjestetään Suomenlahdella ja Saaristomerellä 6.–12. helmikuuta. Talvitoiminta on keskeinen osa Rannikkolaivaston toimintoja.

Hyvän rakentamisen palkinto Astralle

Astra.

Turun kaupunkikuvatyöryhmä myönsi vuoden 2025 hyvän rakentamisen palkinnon Åbo Akademin säätiön Astralle, joka oli myös yleisön suosikki viidestä ehdokkaasta.

Ravintola-alan toimijoille koulutusta seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi

Turun alueen seksuaaliväkivallan ehkäisytyöryhmän tekemästä selvityksestä kävi ilmi, että seksuaalinen häirintä on ravintoloissa tavallista ja ravintola-alan työntekijät kaipaavat lisää osaamista häirintään puuttumiseksi. Varsinais-Suomessa ongelmaa on lähdetty taklaamaan eri toimijoiden yhteistyönä, jonka tuloksena ravintola-alan ammattilaisille on nyt tarjolla maksutonta koulutus- ja tukimateriaalia.

Varaudumme älykkäästi maaseudulla -hanke starttasi viiden Leader-ryhmän voimin

VarMa-hankkeessa työskentelevät Johanna Varjonen (vas.), Ulla Kallio, Salli Aaltonen, Tiina Saaresranta ja Seija Jylhä.

Mihin maaseuduilla varaudutaan, milloin varautuminen on tarpeellista ja miten tavoitteet saavutetaan yhdessä? Muun muassa näihin kysymyksiin etsittiin ja saatiin vastauksia Varaudumme älykkäästi maaseudulla -hankkeen aloituswebinaarissa, joka kokosi linjoille reilut 80 osallistujaa eri puolilta Suomea.

Kaarinan kaupunki kutsuu asukkaita päättämään Kaarinan torin taiteesta

Kaarinan keskustaan Kaarina-talon edustalle on valmistunut uusi tori ja oleskelupuistikko. Oleskelutorin yhteyteen on toivottu runopainotteista pysyvää ja näkyvää julkista taidetta. Taiteen tarkoitus on tulla osaksi rakennettua ympäristöä sekä sulautua kuntalaisten arkeen. Kaupunki kutsuu kuntalaisia päättämään äänestämällä taiteen hankinnasta.

Suomen tavaravienti kasvoi kolme prosenttia viime vuonna

Ulkomaankaupan määrästä 95 prosenttia on merikuljetuksia.

Suomen tavaravienti kasvoi 3,0 prosenttia ja oli 74,3 miljardia euroa viime vuonna Tullin ulkomaankauppatilastojen ennakkotietojen mukaan. Kasvu näkyy viennissä EU:n ulkopuolelle. Vienti EU-maihin oli vuoden 2024 tasolla ja sen osuus koko viennistä oli 56,4 prosenttia. Suomen tavaratuonti kasvoi maltillisesti noin 0,4 prosenttia ja oli 75,2 miljardia euroa.

SSRI-lääkitys raskauden aikana lisää raskausdiabeteksen riskiä mutta voi suojata ennenaikaiselta synnytykseltä

Raskaudenaikainen SSRI-masennuslääkitys liittyy lisääntyneeseen raskausdiabeteksen riskiin sekä vastasyntyneen varhaisiin sopeutumisongelmiin, osoittaa Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen ja Columbian yliopiston uusi tutkimus. Tutkimuksessa havaittiin myös, että SSRI-lääkkeiden käyttö raskauden aikana saattaa vähentää ennenaikaisen synnytyksen ja matalan syntymäpainon riskiä.

Puolustaja Tobias Karkulowski FC Lahdesta TPS:aan

Tobias Karkulowski.

Turun Palloseura vahvistaa Veikkausliiga-joukkuettaan laitapuolustaja Tobias Karkulowskilla . Karkulowski, 21, on allekirjoittanut turkulaisseuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. Hän siirtyy TPS-paitaan FC Lahdesta.

Opintolainan hakemista edellytetään kaikilta opiskelijoilta, jotka hakevat toimeentulotukea – Kela ei voi käyttää enää harkintaa

Kelaan tulee paljon kysymyksiä opiskelijoilta, jotka pohtivat 1. helmikuuta voimaan tulleen toimeentulotukilain muutoksen vaikutuksia omaan tilanteeseensa. Erityisesti opiskelijoita kiinnostaa se, milloin opintolainan hakemista edellytetään ja pitääkö työttömyystukea hakea kesäajalle.

Jäälyhtytempaus valtaa Aurajoen rannan

Ellen Into ja Henna Lindeman.

Turussa käynnistyi torstaina 5. helmikuuta jäälyhtytempaus, jossa kaupunkilaisia kutsutaan tekemään jäälyhty kotoa löytyvin välinein ja tuomaan se Aurajoen rantaan Teatterisillan ja Kirjastosillan välille loppuviikon aikana.

V-S Yrittäjät: Hankintalain uudistus tervetullutta – veronmaksajien rahoja säästyy

Varsinais-Suomen Yrittäjien mielestä hallituksen esitys hankintalain uudistamisesta on odotettu ja tervetullut. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle torstaina.

Turun sellokilpailun kilpailujärjestys arvottu

Turun sellokilpailun alkuerien kilpailujärjestys arvottiin 5. helmikuuta. Ensimmäinen erä järjestetään Sigyn-salissa lauantaina 14. helmikuuta ja sunnuntaina 15. helmikuuta kello 10–21. Kilpailijoiden ohjelmistot löytyvät sellokilpailun käsiohjelmasta, joita saa kilpailupaikalta. Ensimmäiseen erään osallistuu 25 kilpailijaa.

Saaristoliikenteessä alhaisen meriveden ja jäätilanteen aiheuttamia ongelmia

Merivesi on tällä hetkellä poikkeuksellisen matalalla ja se aiheuttaa ongelmia sekä maantielauttaliikenteelle että yhteysalusliikenteelle. Mikäli vedenkorkeus laskee entisestään, tilanne vaikeutuu entisestään. Myös kireä jäätilanne vaikeuttaa yhteysalusliikennettä osalla reiteistä. Kaikilla reiteillä ja lauttapaikoilla liikennöidään, mutta liikenteessä voi olla muutoksia tai häiriöitä.

Leevi Teissala ei jatka TPS-nutussa loppukautta

Leevi Teissala.

Turun Palloseura ja hyökkääjä Leevi Teissala ovat purkaneet pelaajasopimuksensa pelaajan aloitteesta. Teissala siirtyi TPS:n riveihin kesken kauden 2023–24. Hän pelasi Turussa yhteensä kaksi ja puoli kautta ja edusti mustavalkoisia 104 runkosarjaottelussa tehopistein 17+29=46. Pudotuspeleissä Teissala pelasi 13 ottelua tehoin 1+2=3. Leevi Teissala on käynyt läpi mustavalkoisen junioripolun.

Skarppakullantiellä kolmen henkilöauton kolari

Kolme henkilöautoa oli osallisena liikenneonnettomuudessa Skarppakullantiellä Skanssissa torstaina illalla. Ajoneuvoissa oli seitsemän henkilöä, joista kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Aussikärki Luke Ivanovic mustavalkoiseen raitapaitaan

Luke Ivanovic.

Veikkausliigan kauteen valmistautuva Turun Palloseura saa riveihinsä uuden vahvistuksen Australiasta. TPS on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen hyökkääjä Luke Ivanovicin kanssa.

Näköislehti

Urheilu

Hollantilainen Timo Zaal TPS:n keskikentälle

Timo Zaal.

TPS on kiinnittänyt riveihinsä 21-vuotiaan hollantilaisen Timo Zaalin . Sopimus on 1+1-vuotinen.

Puolustaja Tobias Karkulowski FC Lahdesta TPS:aan

Tobias Karkulowski.

Turun Palloseura vahvistaa Veikkausliiga-joukkuettaan laitapuolustaja Tobias Karkulowskilla . Karkulowski, 21, on allekirjoittanut turkulaisseuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. Hän siirtyy TPS-paitaan FC Lahdesta.

Leevi Teissala ei jatka TPS-nutussa loppukautta

Leevi Teissala.

Turun Palloseura ja hyökkääjä Leevi Teissala ovat purkaneet pelaajasopimuksensa pelaajan aloitteesta. Teissala siirtyi TPS:n riveihin kesken kauden 2023–24. Hän pelasi Turussa yhteensä kaksi ja puoli kautta ja edusti mustavalkoisia 104 runkosarjaottelussa tehopistein 17+29=46. Pudotuspeleissä Teissala pelasi 13 ottelua tehoin 1+2=3. Leevi Teissala on käynyt läpi mustavalkoisen junioripolun.

Aussikärki Luke Ivanovic mustavalkoiseen raitapaitaan

Luke Ivanovic.

Veikkausliigan kauteen valmistautuva Turun Palloseura saa riveihinsä uuden vahvistuksen Australiasta. TPS on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen hyökkääjä Luke Ivanovicin kanssa.

Naisten Suomen Cupin finaali salibandyssa pelataan Turussa

FBC Loiston Aurelija Zarina juhlii maalia.

Salibandyn Suomen Cupin loppuotteluiden pelipaikkakunnat ja areenat on päätetty. Miesten finaali SPV–Nokian KrP pelataan lauantaina 28. heinäkuuta Seinäjoen urheilutalossa. Naisten loppuottelu FBC Loiston ja EräViikinkien välillä on vuorossa seuraavana päivänä Kupittaan palloiluhallissa. Molemmat ottelut alkavat kello 14 ja näkyvät Nelosella.

Puukkokatsomo: Vieraskammo lentopallojoukkueiden vaivana

Tuto Volley on voittanut neljästi peräkkäin kotonaan Mikko Eskon (kesk.) saapumisen jälkeen. Vieraskentällä turkulaisten pistepotti on vieläkin avaamatta.

Turun seudun joukkueiden kaudet lentopallon miesten Mestaruusliigassa ovat olleet haastavat. Kun runkosarjaa on jäljellä kymmenkunta kierrosta, Loimu on sarjataulukon jumbona. 21 ottelusta kasassa on kymmenen pistettä. Ajoittain, kuten taannoisessa VaLePa-ottelussa, joukkue on osoittanut, että potentiaalia olisi, mutta rutiini ei riitä tasaiseen suorittamiseen.