THL: Sote-ammattilaisten syystalven koronarokotetehosteille ei ole lääketieteellisiä perusteita

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei toistaiseksi suosittele perusterveille sote-ammattilaisille syystalven koronarokotusten tehosteannoksia. THL ei toistaiseksi ole muuttamassa syyskuun lopussa antamaansa suositusta.

– Seuraamme jatkuvasti koronatilannetta ja uutta tutkimustietoa rokotteista. Muutamme tarvittaessa rokotussuosituksiamme lääketieteellisin ja epidemiologisin perustein, mutta juuri nyt uusia perusteita ei ole. Toive tai halu saada tehosterokote ei ole riittävä peruste suosituksen antamiselle, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

– Tällä hetkellä ei ole riittävästi tutkimustietoa, joka tukisi sote-ammattilaisten syystalven tehosteannosten suositusta. Alkuperäiset koronarokotteet eivät esimerkiksi ehkäise tehokkaasti ja pitkäkestoisesti koronatartuntoja, tartuttavuutta tai lievää tautia, ja uusista varianttirokotteista emme vielä tiedä tarpeeksi, Nohynek tarkentaa.

Suositukset koronarokotteista perustuvat Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) ja THL:n arvioihin.

Perusterveiden rokotettujen työikäisten aikuisten riski parhaillaan kiertävien omikronvarianttien aiheuttamalle vakavalle koronataudille on erittäin pieni. Jos sote-ammattilainen kuuluu ikänsä tai perussairautensa vuoksi syystalven tehosteannoksien kohderyhmään, hänelle suositellaan tehosterokotetta samalla tavalla kuin muillekin kohderyhmään kuuluville.

– Perusterveet 18–59-vuotiaat eivät tarvitse lisäsuojaa terveydenhuollossa, kuten eivät muissakaan ammateissa. Sote-ammattilaiset ovat hyvin suojassa vakavalta taudilta, sanoo THL:n ylilääkäri Tuija Leino.

Sote-ammattilaisten saama suoja tartuntoja ja tartuttavuutta vastaan voisi myös parhaimmillaan suojata epäsuorasti potilaita ja pitkäaikaishoitolaitosten asukkaita. Siitä, onko syksyllä käyttöön tulleiden varianttivalmisteiden tuoma suoja tartuntoja ja tartuttavuutta vastaan parempi ja pitkäkestoisempi kuin alkuperäisten koronarokotteiden, ei ole vielä riittävästi tutkimusnäyttöä.

– Jos rokotteilla halutaan saada epäsuoraa suojaa eli suojata potilaita sote-ammattilaisia rokottamalla, niiden olisi oltava niin tehokkaita, että perusterveiden aikuisten kannattaisi ottaa ne. Epävarma vaikutus ei ole perustelu suositella tehosterokotetta, sanoo Leino.

Alkuperäiset koronarokotteet antavat parhaimmillaan noin 50 prosentin suojan uudelta tartunnalta kahdeksi tai kolmeksi kuukaudeksi. Jos toiveena on, että tehosteannokset varianttiräätälöidyillä rokotteilla estävät tartuntoja ja näin ehkä myös sairauspoissaloja, suoja on todennäköisesti lyhytaikainen ja rajallinen.

Jos tehosteannoksia suositeltaisiin sote-ammattilaisille, pitäisikö niitä suositella muillekin ammattiryhmille, jotta sairauspoissaoloja estettäisiin.

– Riittäisikö laajojen rokotusten perusteluksi toive vähentää poissaoloja parin kuukauden ajan? Pitäisikö muutaman kuukauden jälkeen antaa jälleen uusi suositus, Nohynek kysyy.

Miksi Suomen linja poikkeaa muista Euroopan maista? Osa Euroopan maista suosittelee tai tarjoaa sote-ammattilaisille tehosteannoksia tänä syksynä.

Nohynekin mukaan maittain vaihtelevat suositukset johtuvat siitä, että eri maissa edellytetään eri tavalla näyttöä suosituksen antamiselle. Lisäksi asiaan vaikuttaa se, mikä taho suosituksen antaa ja mitä suosituksella tavoitellaan. Rokotussuosituksen voi yleensä antaa kansanterveyslaitos tai ministeriö.

Ruotsissa ei suositella syystalven tehosteannoksia sotelaisille eikä työikäisille terveille aikuisille, mutta 18 vuotta täyttäneille tarjotaan mahdollisuutta ottaa tehoste. Sotelaisten ja muiden välillä ei siis tehdä eroa.

Tanska suosittelee syystalven tehostetta ainoastaan niille sotelaisille, jotka hoitavat ikääntyneitä ja vakavan koronan riskissä olevia. Norja ei tällä hetkellä suosittele eikä tarjoa syystalven tehosterokotuksia terveydenhuollon ammattilaisille.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varikoissa yhteisöllistä toimintaa, lämmintä ruokaa ja tukea arjen haasteisiin

Varissuon Varikon tarjoilutehtävissä diakoni Katja Laaksonen.

Turun keskustassa, Varissuolla ja Kaarinassa javautuvat maanantaina 15. syyskuuta uudet kohtaamispaikat eli Varikot. Tarjolla on yhteisöllistä toimintaa, lämmintä ruokaa ja tukea arjen haasteisiin.

Uusi tutkimus: Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät turvapaikkatutkinnat perustuvat vain osittain vakiintuneeseen psykologiseen tietoon

Seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainoa pakenevat turvapaikanhakijat ovat vaarassa kohdata epäsuoria stereotyyppisiä käsityksiä, kun heidän uskottavuuttaan arvioidaan. Viranomaisilla on tapana olettaa, että rehelliset hakijat voivat antaa yksityiskohtaista tietoa seksuaali-identiteetistään, mutta turvapaikkapuhutteluissa esitetyt kysymykset eivät aina kannusta kuvaamaan kokemuksia vapaasti ja oikein, kertoo tuore Åbo Akademin väitöskirja .

Elokuvia kaupungista, jota ei enää ole

Markku Into.

Kulttuuriyhdistys Riskiryhmä esittää: Elokuvia kaupungista, jota ei enää ole . Elokuvat Hurjan pojan koti (1987) ja Yön kevyt polttoöljy (1991) nähdään perjantaina 12. syyskuuta kello 15 Kino Killassa (Nunnankatu 4).

Lihavuuden ehkäisy lapsuudessa keskeistä sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä

Tuoreiden suomalaistutkimusten mukaan runsas reipas ja rasittava liikunta, hyvä fyysinen kunto ja terveellinen ruokavalio tukevat valtimoiden terveyttä lapsuudessa ja nuoruudessa. Erityisesti reipas ja rasittava liikunta sekä lihavuuden ehkäisy ovat avainasemassa sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä.

Kiertuli Turun Kansantanssin Ystävien uusi lasten harrastusryhmä

Kiertuli tarkoittaa yhtä kansantanssin vuoroa.

Kiertuli on Turun Kansantanssin Ystävien uusi 4–7-vuotiaiden lasten harrastusryhmä. Kiertuli tarkoittaa yhtä kansantanssin vuoroa. Tämä ja moni muu kansantanssiin liittyvä nimitys opitaan yhdessä tanssien.

Joka kuudes jatkaa alkoholin käyttöä raskausaikana

Suomessa syntyy vuosittain satoja tai jopa tuhansia lapsia, joilla on alkoholivaurio. Syntyvän lapsen kannalta turvallisin vaihtoehto on jättää alkoholi kokonaan, sillä raskauden aikaiselle alkoholin käytölle ei ole turvarajaa. Tärkeästä asiasta muistutetaan FASD-päivänä 9. syyskuuta Alkoissa, R-kioskeissa sekä S-ryhmän myymälöissä, joissa alkoholinmyynti aloitetaan yhdeksän minuuttia tavallista myöhemmin.

Linnankatu suljettu liikenteeltä maanantaista alkaen

Linnankatu on suljettu liikenteeltä Vallihaudankadun ja Toisen poikkikadun välillä maanantaista 8. syyskuuta alkaen. Liikenne on opastettu kulkemaan Vallihaudankadun ja Satamakadun kautta. Sulku kestää ensi kesään asti.

Palkkasumma laski heinäkuussa

Tilastokeskuksen mukaan koko talouden työpäiväkorjattu palkkasumma oli heinäkuussa 0,2 prosenttia pienempi kuin 2024 heinäkuussa. Koko talouden kausitasoitettu palkkasumma väheni heinäkuussa 1,2 prosenttia edellisestä kuukaudesta.

Vauvojen urkufestarit Turun tuomiokirkossa

Turun tuomiokirkossa on syksyn aikana neljä Vauvojen urkujuhlat -konserttia.

Vauvat ja taaperot voivat vaihtaa vapaalle urkumusiikin tahtiin, kun neljän konsertin festivaalisarja tutustuttaa perheen pienimmät urkujen äänimaailmoihin. Turun tuomiokirkossa on syksyn aikana neljä Vauvojen urkujuhlat -konserttia, joiden teemat vaihtelevat kuukausittain. Konsertit ovat keskiviikkoisin kello 10, ja luvassa on niin urkumusiikkia, -muskaria kuin äänikylpyäkin.

Noin puolet suomalaisista ei huomioi, mitä käyttökelpoista heittää roskiin

65 prosenttia suomalaisista on itse sitä mieltä, että omistaa liikaa tavaraa. Naisista niin ajattelee 72 prosenttia. Miehistä 58 prosenttia.

Harkon arkeologisessa näyttelyssä syvennytään esihistorialliseen keramiikkaan

Raision museo Harkossa on esillä syksyllä esihistoriallista keramiikkaa Astioita savesta – Esihistoriallista keramiikkaa Suomesta -näyttelyssä. Katriina Törmänen, Ruukut, 2025, vesiväri.

Raision museo Harkon juhlavuoden kolmantena näyttelynä avautuu Astioita savesta -näyttely, jossa tutustutaan kivi-, pronssi- ja rautakauden keramiikkaan arkeologisten löytöjen kautta.

Kysely: Nuorten yrittäjyysasenteet ennätysmyönteisiä – puolet harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä

Nuorten yrittäjyysasenteet ovat kehittyneet lupaavaan suuntaan Suomessa. Omistajanvaihdosten kannalta on myönteistä, että nuoria kiinnostaa eritoten mahdollisuus ryhtyä yrittäjäksi olemassa olevaan yritykseen. Uuden yrityksen perustaminen kiinnostaa eniten maahanmuuttajaperheiden nuoria.

Kamarikuoro Key Ensemblen 20-vuotisjuhlakonsertissa soi Rahmaninov: Vigilia

Key Ensemble.

Key Ensemble juhlii 20-vuotista taivaltaan Sergei Rahmaninovin Vigilian parissa Martinkirkossa lauantaina 13. syyskuuta kello 16. Kuoro on historiansa aikana esittänyt teosta lukemattomia kertoja ja levyttänyt sen runsas kymmenen vuotta sitten silloisen johtajansa Teemu Honkasen johdolla.

Kirjanpainajat virkistyivät loppukesän lämmössä

Heinäkuun pitkä hellejakso vilkastutti kirjanpainajia ja parveilu lisääntyi maan eteläosassa. Kevättä ja alkukesää leimanneet vaihtelevat ja epävakaiset säät hillitsivät alkukesän parveilua, joten kirjanpainajamäärien osalta kuusien kuolleisuusriski jää aiempaa vähäisemmäksi. Kuusien kuolleisuusriskiä määrittää kirjanpainajankannan koon lisäksi kuusien puolustuskyky.

Turkulaisen Ehkä-tuotannon syksyn ohjelmisto tarjoaa tanssi- ja esitystaidetta

Suvi Kemppainen ja työryhmä: From A Great Height.

Turkulaisen Ehkä-tuotannon syksyn ohjelmisto on kattaus tanssi- ja esitystaidetta – ensi-iltoja, yhteistöitä, opetustoimintaa ja festivaaleja. Ehkä-tuotannon osatuottamista kantaesityksistä kaksi koetaan Helsingissä Zodiakissa ja Kiasma-teatterissa ja yksi omalla kotinäyttämöllä Nykytaidetila Kutomolla Turussa.

Loton potti nousee kahteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt kierroksella 36/2025 täysosumia. Ensi viikolla potissa on kaksi miljoonaa euroa.

Maritta Danielsson käy mökkiinsä peruuttaen sisään ja ulos

Maritta Danielsson siirtolapuutarhamökille on avoin pääsy aina silloin, kun portti on avoinna.

Maritta Danielsson , 70, viettää Kupittaan siirtolapuutarhalla huhtikuun puolivälistä lokakuun puoliväliin omien sanojensa mukaan ”kaiken mahdollisen ajan”. Villa Rosan portit ovat avoimet ja puutarha kukkii koko kesän.

Raision kirjaston asukasilloissa tavataan viranhaltijoita

Eero Vainio.

Raision kaupunginjohtaja Eero Vainio on vieraana Raision kaupunginkirjaston ensimmäisessä asukasillassa torstaina 11. syyskuuta kello 17.30.

Urheilu

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK-TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.

Interin Eero Vuorjoki pikkuhuuhkajiin

Eero Vuorjoki.

Interin maalivahti Eero Vuorjoki on nimetty Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kokoonpanoon. Pikkuhuuhkajat aloittaa matkansa kohti kesän 2027 EM-kisoja syyskuussa. Suomi kohtaa 4. syyskuuta Kupittaalla San Marinon kello 17 alkavassa ottelussa. 9. syyskuuta on edessä vierasottelu Kyprosta vastaan.

Puukkokatsomo: Urheilijat myrskyn silmässä

Makwan Amirkhani.

Suomalaisella urheilulla ei ole viime aikoina mennyt hyvin, ainakin jos kysytään salibandyväeltä tai kamppailu-urheilijoilta. Sekä salibandyssa että vapaaottelussa velloo kohu, jota ilmankin lajit pärjäisivät.