LSJH ja Raision Ikea aloittivat yhteistyön poistotekstiilin keräämiseksi

Ikeaan voi jättää jatkossa poistotekstiilejä. Ikeaan voi jättää jatkossa poistotekstiilejä. Kuva: Lennart Holmberg

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on alkanut kerätä poistotekstiiliä yhteistyössä Raision Ikean kanssa. Kotitaloudet voivat viedä Raisiossa sijaitsevaan keräysastiaan maksutta käyttökelvottomia vaatteita ja kodintekstiilejä. Keräykseen tuodusta tekstiilistä valmistetaan esimerkiksi kierrätyskuitua, jota käytetään raaka-aineena uusissa tuotteissa. LSJH kerää poistotekstiiliä yli 30 pisteessä alueellaan. Tavoitteena on laajentaa keräysverkostoa tämän vuoden aikana.

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) uusin poistotekstiilinkeräyspiste löytyy tästä päivästä lähtien Raision Ikea-tavaratalon kierrätyspisteeltä, ulostuloaulan puoleisesta päädystä. Farkkuhupulla päällystettyyn keräyslaatikkoon voivat kotitaloudet viedä käyttökelvottomia vaatteita ja kodintekstiiliä.

LSJH lajittelee keräykseen tuodut tekstiilit laatunsa puolesta eri hyödyntämiskanaviin. Vielä käyttökelpoinen tekstiili myydään sellaisenaan LSJH:n poistotekstiilimyymälässä, osa hyödynnetään materiaalina yritysten uusissa tuotteissa ja osa päätyy mekaaniseen kuidunavaukseen LSJH:n teollisen mittakaavan pilottilaitokseen Paimion Green Field Hubiin. Materiaalikierrätykseen kelpaamaton, esimerkiksi pilaantunut, poistotekstiili hyödynnetään energiantuotannossa.

LSJH keräsi alueeltaan ja vastaanotti muualta Suomesta viime vuonna yhteensä noin 530 000 kiloa poistotekstiiliä, josta yli 70 prosenttia ohjattiin joko uudelleenkäyttöön ja materiaalikierrätykseen.

– Keräyspiste liittää IKEA Raision osaksi valtakunnallista poistotekstiilin keräysverkostoa, jonka kautta kotitalouksien poistotekstiilit saadaan kiertämään Suomessa. Eri yritykset ovat käyttäneet LSJH:n poistotekstiilistä jalostamaa kierrätyskuitua raaka-aineena esimerkiksi kalusteiden ja uusien kodintekstiilien valmistuksessa, LSJH:n keräys- ja logistiikkasuunnittelija Oskari Pokela kertoo.

– Me Ikea-maailmassa olemme sitoutuneet paitsi toimimaan vastuullisesti, myös auttamaan asiakkaitamme elämään kodeissaan kestävämpää arkea. Uskomme, että suurimmat muutokset syntyvät arjen pienistä teoista ja valinnoista. Tuomalla poistotekstiilikeräyspisteen osaksi palveluvalikoimaamme teemme kierrätyksestä yhä helpompaa, kun tekstiilit voi tuoda kiertoon Ikea-vierailun yhteydessä, kertoo Ikea Suomen vastuullisuuspäällikkö Pirjo Pyykkö-Tuominen.

LSJH lanseerasi viime toukokuussa Kamu-nimellä kulkeneen poistotekstiilin keräysmallin yhteistyössä kaupan- ja muotialan toimijoiden kanssa. Poistotekstiilinkeräys aloitettiin yhdessä Sokos Wiklundin sekä yhdeksän LSJH:n toimialueella sijaitsevan kirpputorin kanssa. Keräykseen tuli puolen vuoden pilotointijakson aikana mukaan uusia keräyskumppaneita.

– Keräysmallista saatiin oikein hyviä tuloksia. Sisätiloissa sijaitsevaan poistotekstiilinkeräykseen tuodusta tekstiilistä yli 70 prosenttia on soveltunut kierrätykseen, mikä on huomattavasti enemmän kuin ulkokeräyksissä, Pokela kertoo.

Yhteistyökumppanien tiloissa olevista farkkuhupullisista keräysastioista puhutaan jatkossa poistotekstiilinkeräyksenä. Keräysmalli on jatkunut saumattomasti pilotointijakson jälkeen ja vakiintunut osaksi LSJH:n poistotekstiilin keräysverkostoa.

LSJH kehittää valtakunnallista poistotekstiilinkeräysverkostoa yhteistyössä kunnallisten jätelaitosten kanssa, ja ympäri Suomea kerätyt kuluttajapoistotekstiilit päätyvät LSJH:n käsiteltäviksi. LSJH:n pilotoima keräysmalli laajeni vuoden 2022 alussa pääkaupunkiseudulle: Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY alkoi kerätä poistotekstiiliä kauppakeskuksissa tuttuihin farkkuhuppuihin verhotuissa keräysastioissa. Keräysmallia ollaan ottamassa käyttöön muidenkin Suomen kuntien jätelaitosten alueella.

LSJH:n keräyskumppaneina jatkavat viime vuodelta tutut yhteistyötahot ja uusia kumppaneita otetaan mukaan keräykseen.

– Ikea Raisio on hyvä lisä keräyskumppaniksi, sillä tavaratalossa vieraillaan yli kuntarajojen. Pyrimme laajentamaan keräystä niin, että se palvelee tasapuolisesti alueen asukkaita. Yhtenä vaihtoehtona voisivat olla keräyspisteet alueen kauppakeskuksissa, Pokela pohtii.

LSJH:n kaikki poistotekstiilinkeräyspisteet ovat osoitteessa www.lsjh.fi/poistotekstiilit. Lähimmän poistotekstiilinkeräyspisteen löytää osoitteesta www.kierrätys.info.

Poistotekstiileihin voi lajitella kuivat ja puhtaat, käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit, kuten takit, housut, hameet ja paidat sekä lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat. Pakkaa muovipussiin ja sulje tiiviisti.

Keräykseen ei voi tuoda alusvaatteita, sukkia, tyynyjä, peittoja, pehmusteita, mattoja, vöitä, laukkuja, kenkiä tai kosteita, homeisia, ötökkäisiä tai voimakkaan hajuisia tekstiilejä. Lajittele nämä polttokelpoiseen jätteeseen.

Lahjoita käyttökelpoiset tekstiilit hyväntekeväisyyteen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Suomen ympäristökeskus pilotoi automaattisesti tuotettuja sinileväarvioita

Vihertävää sinilevää rantavedessä kalliorannalla.

Suomen ympäristökeskus (Syke) on ottanut käyttöön pilotin, jossa vesi.fi-palvelun sinileväarviot tuotetaan automaattisesti havaintojen pohjalta. Uusi järjestelmä analysoi valtakunnallisen sinileväseurannan sekä kansalaisten tekemät havainnot ja kokoaa niistä ajantasaiset tilannearviot.

Uusi oikeusministeriöhuijaus uhkaa ulosotolla

Kilpi-sovelluksen tietokantaan on ilmoitettu runsaasti Suomi.fi-viestejä jäljitteleviä huijaussähköposteja. Uusimmassa versiossa lähettäjäksi väitetään oikeusministeriötä ja aiheeksi ulosottoviranomaisen asiakirjoja. Kilpi-sovelluksen havainnoissa näkyy samaan aikaan myös Klarna- ja DHL-huijauksia sekä vilkastunutta huijaussoittoliikennettä ulkomailta.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta