Kissoilla seitsemän persoonallisuus- ja käyttäytymispiirrettä

Kollaasin on koonnut Milla Ahonen Heikki Siltalan ottamista kuvista (catza.net/fi).
Kollaasin on koonnut Milla Ahonen Heikki Siltalan ottamista kuvista (catza.net/fi).

Helsingin yliopiston tutkijat kehittivät uuden kattavan kyselyn kissojen persoonallisuuden ja käyttäytymisen kartoittamiseen. Yli 4 300 kissan aineisto 26 roturyhmästä paljasti seitsemän persoonallisuus- ja käyttäytymispiirrettä. Rotujen väliltä löytyi merkittäviä eroja.

Kissa on yleisin lemmikkimme. Kissojen käyttäytymistä kartoitetaan kasvavassa määrin erilaisten käytösongelmien vuoksi. Käyttäytymispiirteiden lisäksi myös persoonallisuus kiinnostaa, sillä se voi olla yhteydessä käytösongelmiin.

– Koiriin verrattuna kissojen käyttäytymisestä ja persoonallisuudesta tiedetään vähemmän ja tarvetta ongelmien ja riskitekijöiden tunnistamiseen riittää. Tarvitaan uutta ymmärrystä ja työkaluja ongelmakäyttäytymisen karsimiseen ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Kissojen yleisimmät käytöshaasteet liittyvät aggressiivisuuteen ja sisäsiisteyteen, kertoo väitöskirjatutkija Salla Mikkola Helsingin yliopistosta ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta.

Professori Hannes Lohen tutkimusryhmän kehittämässä kyselyssä selvitettiin persoonallisuutta ja käyttäytymistä kaikkiaan 138 väittämän avulla. Kysely sisälsi lisäksi kattavat taustatieto- ja terveysosiot. Aineistoa käsiteltiin muun muassa faktorianalyysien avulla ja sen pohjalta tunnistettiin kaikkiaan seitsemän persoonallisuus- ja käyttäytymispiirrettä: leikkisyys/aktiivisuus, pelokkuus, ihmisaggressiivisuus, ihmissosiaalisuus, kissasosiaalisuus, sisäsiisteysongelmat (tarpeiden tekeminen vääriin paikkoihin, tarkkuus hiekkalaatikon siisteyden ja pohjamateriaalin suhteen) sekä itsensä pakonomainen peseminen.

– Aiemmissa tutkimuksissa on löytynyt vaihteleva määrä piirteitä, mutta löytämistämme piirteistä leikkisyys/aktiivisuus, pelokkuus ja aggressiivisuus ovat löytyneet myös useimmissa aikaisemmissa tutkimuksissa. Sisäsiisteysongelmat ja itsensä pakonomainen peseminen eivät ole varsinaisia persoonallisuuspiirteitä, mutta voivat kertoa kissan stressiherkkyydestä, jatkaa Mikkola.

Yksilöiden lisäksi selviä persoonallisuuseroja löytyy myös rotujen väliltä. Toisin sanoen, tietyt persoonallisuus- ja käyttäytymispiirteet ovat yleisempiä tiettyjen kissarotujen yksilöillä.

– Pelokkaimpia rotuja olivat venäjänsiniset ja rohkeimpia abessinialaiset. Aktiivisimpia olivat bengalit ja passiivisimpia persialaiset ja exoticit. Siamilaisilla ja balineeseilla oli roduista eniten itsensä pakonomaista pesemistä. Turkkilaiset vanit sijoittuivat huomattavasti muita rotuja korkeammalle ihmisaggressiivisuudessa ja matalammalle kissasosiaalisuudessa. Havaitsimme saman ilmiön myös aikaisemmassa tutkimuksessamme, kertoo professori Hannes Lohi Helsingin yliopistosta ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta.

Tutkijat haluavat korostaa, että vielä tässä vaiheessa rotujen välillä ei tehty parittaisia vertailuja yksittäisten rotujen välillä.

– Halusimme saada karkean kuvan siitä esiintyykö persoonallisuuspiirteissä vaihtelua rotujen välillä. Tulemme tarkastelemaan piirteisiin ja ongelmalliseen käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä jatkotutkimuksissa perusteellisimmissa malleissa. Näissä malleissa huomioimme kissan rodun lisäksi muun muassa kissan iän, sukupuolen, terveystilanteen ja suuren joukon erilaisia ympäristötekijöitä, kertoo Mikkola.

Kissojen käyttäytymistä ja persoonallisuutta voidaan tutkia esimerkiksi omistajille suunnattujen kyselyiden avulla. Kyselyillä voidaan mitata kissan käyttäytymistä pitkällä aikavälillä ja arkiolosuhteissa, mikä ei ole mahdollista käyttäytymistesteissä. Kissa ei myöskään välttämättä käyttäydy itselleen tyypillisellä tavalla testiolosuhteissa. Subjektiivisuutensa vuoksi kyselyiden luotettavuus tulee kuitenkin arvioida ennen aineiston hyödyntämistä.

– Tutkimuksemme on kansainvälisesti laajin ja merkittävin kartoitus tähän mennessä ja mahdollistaa hienoja jatkotutkimuksia. Aikaisempien kissojen käyttäytymiskyselyiden luotettavuutta ei ole mitattu näin monipuolisesti. Kyselyt eivät ole olleet myöskään yhtä kattavia. Luotettavuuden toteaminen on keskeistä, jotta aineistosta kannattaa tehdä jatkoanalyysejä ja voi uskottavasti tunnistaa erilaisia riskitekijöitä, kertoo Lohi.

Kyselyn luotettavuutta haluttiin mitata sekä ajassa että vastaajien välillä. Tutkijat ottivat yhteyttä omistajiin, jotka olivat vastanneet kyselyyn 1–3 kuukautta sitten ja pyysivät heitä vastaamaan kyselyyn uudestaan tai pyytämään toista samassa taloudessa asuvaa aikuista vastaamaan kyselyyn samasta kissasta. Näin syntyneiden kahden muun aineiston pohjalta pystyttiin arvioimaan kyselyn luotettavuutta ajassa ja vastaajien välillä.

– Vastauksia vertailemalla huomasimme, että samasta kissasta annetut vastaukset olivat hyvin samankaltaisia ja persoonallisuus- ja käyttäytymispiirteet osoittautuivat toistettaviksi ja luotettaviksi. Tarkastelimme myös kyselyn validiteettia eli sitä, mittaako kysely niitä asioita, joita sen pitäisi. Kysely oli toimiva myös tältä osin, toteaa Mikkola.

Lohen ryhmän tutkimus mahdollistaa seuraavaksi kissojen ongelmakäyttäytymiseen liittyvien perimä-, ympäristö- ja persoonallisuustekijöiden tunnistamisen.

Tutkimusta rahoittivat osaltaan Suomen Kissaliitto, Agria ja Suomen Akatemia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Suomen ympäristökeskus pilotoi automaattisesti tuotettuja sinileväarvioita

Vihertävää sinilevää rantavedessä kalliorannalla.

Suomen ympäristökeskus (Syke) on ottanut käyttöön pilotin, jossa vesi.fi-palvelun sinileväarviot tuotetaan automaattisesti havaintojen pohjalta. Uusi järjestelmä analysoi valtakunnallisen sinileväseurannan sekä kansalaisten tekemät havainnot ja kokoaa niistä ajantasaiset tilannearviot.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta