Poliisilaitokset valvovat kovia ylinopeuksia ensi viikolla
Poliisi valvoo kovia ylinopeuksia valtakunnallisesti 19.-25. huhtikuuta erityisesti pääteillä. Valvontaa toteutetaan kaikkina vuorokauden aikoina kaikilla käytettävissä olevilla valvontakeinoilla ja -resursseilla. Valvontaan yhdistetään voimakas viestintä.
Viime vuonna poliisi otti kiinni noin 6 000 epäiltyyn törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyllistynyttä moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajaa. Määrä on noin 40 prosenttia eli noin 1 700 tapausta enemmän kuin vuonna 2019.
– Kevätaikaan valvonta tulee erityiseen tarpeeseen, kun autoilijat vaihtavat kesärenkaisiin ja moottoripyöräilijät tulevat liikenteeseen, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta toteaa.
Ihalaisen mukaan valtakunnassa on pääosin siirrytty jo kesänopeusrajoituksiin eikä sen kovempien nopeuksien käyttäminen ole mitenkään tarpeellista eikä myöskään lainmukaista.
– Vaikka valvonnan painopiste on pääteillä, myös taajamissa suoritetaan liikennevalvontaa, Ihalainen muistuttaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)