Kiinteistöverotuspäätökset OmaVeroon maaliskuun puoliväliin mennessä
Ensimmäiset kiinteistöverotuspäätökset ovat tarkistettavissa OmaVerossa 2. maaliskuuta. Kaikki noin 2,1 miljoonaa kiinteistönomistajaa saavat kiinteistöverotuspäätöksensä OmaVeroon viimeistään 16. maaliskuuta.
Kiinteistöverotuspäätös täytyy tarkistaa. Erityisen huolellisesti kiinteistöverotuspäätös kannattaa tarkistaa, jos kiinteistön omistuksessa tai hallinnassa on tapahtunut muutos, jos kiinteistöllä on keskeneräinen rakennus, jonka valmiusasteeseen on tullut muutos, jos kiinteistöllä sijaitsevaan rakennukseen on lisätty esimerkiksi vesijohto, viemäri, sähkö tai koneellinen ilmastointi, jos rakennuksen käyttötarkoitus on muuttunut, esimerkiksi vapaa-ajan asunto on muuttunut vakituiseksi asunnoksi tai jos kiinteistön alueella sijaitsee luonnonsuojelualue. Tästä vuodesta lähtien yksityisellä maalla sijaitsevasta luonnonsuojelualueesta ei tarvitse maksaa kiinteistöveroa.
Henkilöasiakkaiden ja kuolinpesien pitää tehdä mahdolliset täydennykset ja korjaukset viimeistään 4. toukokuuta. Jos kiinteistö on puolisoiden yhdessä omistama, riittää, että toinen puolisoista ilmoittaa korjauksen. Yhteisöasiakkailla määräpäivä on 30. huhtikuuta.
Kiinteistöverotus valmistuu yksilöllisesti, joten veron maksupäivät voivat olla eri asiakkailla eri aikaan. Yleisimmät maksupäivät henkilöasiakkailla ovat tänä vuonna 6. elokuuta ja 6. lokakuuta.
Kiinteistöverosta kannattaa tilata e-lasku omaan verkkopankkiin. E-laskun avulla maksu tulee todennäköisemmin maksettua eräpäivänä, ja maksun tiedot ovat siihen merkitty valmiiksi eikä niitä tarvitse enää erikseen syöttää verkkopankkiin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)