Sähköpyörien varkaudet nopeassa kasvussa, pyöräbuumi tarttui viime vuonna myös voroihin

Viime vuonna Suomessa varastettiin jo yli tuhat sähköpolkupyörää. Viime vuonna Suomessa varastettiin jo yli tuhat sähköpolkupyörää. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Varkaiden kasvava kiinnostus jopa useita tuhansia euroja maksavia sähköpyöriä kohtaan näkyy LähiTapiolan viime vuoden vahinkotilastoissa. Poliisin tilastojen mukaan viime vuonna Suomessa varastettiin jo yli tuhat sähköpolkupyörää. Samaan aikaan myös muiden pyörien varkaudet lisääntyivät. Koska pyöräilyn suosio kasvaa koko ajan, on tärkeää miettiä keinoja varkauksien ehkäisyyn.

Koronaepidemian poikkeusolot siivittivät pyöräilyn kasvavaa suosiota viime vuonna. Polkupyörien myynti kasvoi urheilukaupoissa noin kolmanneksen, ja myös sähköpyörät löivät viimein läpi. Lisääntyvä pyöräily heijastuu varkaustilastoihin. Poliisihallituksen tuoreen tilaston mukaan vuonna 2020 varastettiin noin 15 prosenttia enemmän polkupyöriä kuin edellisvuonna ja sähköpyörissä varkauksien kasvu oli jopa 66 prosenttia. Kaikkiaan poliisille ilmoitettiin viime vuonna runsaasta 23 700 varastetusta pyörästä, joista 1 061 oli sähköpyöriä.

Käytännössä siis noin joka 22. viime vuonna varastetuksi ilmoitettu pyörä oli sähköpolkupyörä.

– Vaikka sähköpyörävarkaudet ovat vielä varsin pieni osa kaikista varkauksista, ovat ne selvästi kasvava trendi. Sähköpyörien kohdalla rahalliset menetykset voivat myös nousta aiempaa suuremmiksi, jos pyörää ei saada omistajalleen takaisin. Tietoomme tulleissa sähköpyörävarkauksissa pyörien arvo on vaihdellut noin 800–4 000 euroon, kertoo poliisitarkastaja Tuomas Pöyhönen Poliisihallituksesta.

Sama kehitys näkyy vakuutusyhtiössä. LähiTapiolan tietoon tulleet pyörävarkaudet kasvoivat viime vuonna yli kymmenyksen, ja erityisen nopeaa kasvu oli sähköpyörien varkauksissa. Niiden määrä lähes tuplaantui edellisvuoden vajaasta sadasta lähemmäs kahtasataa. Yksittäisissä tapauksissa ilmoitettiin samalla kertaa varastetuksi useampi sähköinen pyörä. LähiTapiola maksoi kotivakuutuksesta korvauksia pyörävarkauksista viime vuonna noin kahdella miljoonalla eurolla.

– Arvokkaimmat korvaavamme pyörät olivat noin 7 000 euron arvoisia sähköavusteisia maastopyöriä. Tähän hintaan saisi jo pienen auton, joten on onni, että omistajilla oli kotivakuutus turvanaan. Siinä missä autovarkaudet ovat vähentyneet, nyt varastetaan aiempaa arvokkaampia pyöriä. Tämä ei toki yllätä, kun niitä on aiempaa enemmän liikenteessä ja varkaat voivat saada niistä tavallista fillaria paremman hinnan, sanoo asumisen turvallisuuden palveluiden projektijohtaja Antti Määttänen LähiTapiolasta.

Kaikki pyörävarkaudet eivät tule poliisin tai vakuutusyhtiöiden tietoon. Myös sähköpyörävarkauksia voi olla yllä kerrottua enemmän, sillä sekä poliisin että LähiTapiolan tilastosta niitä on seulottu keskeisillä sähköpyöräilyyn liittyvillä hakusanoilla. Sähköpyöriä on hyvin monenlaisia, mutta yleisiä ovat esimerkiksi sähköavusteiset pyörät, joissa moottori avittaa polkijaa enintään 25 kilometrin nopeuteen asti.

– Tähän kasvavaan varkausilmiöön kannattaa havahtua, jos emme halua, että siitä muodostuu este pyöräilyn yleistymiselle, sanoo Määttänen.

Pyöräilyn ja etenkin sähköpyöräilyn suosion kasvua on uumoiltu Suomessa jo vuosia. Tänä vuonna siihen voivat koronan ja infrainvestointien ohella myötävaikuttaa esimerkiksi uudistettu työsuhdepyöräetu sekä vanhan auton romutuspalkkio, jonka voi käyttää myös sähköavusteisen pyörän hankintaan.

Varkaustilastoista käy ilmi, että pyöriä lähtee varkaiden matkaan ympäri vuoden, myös näin talvisaikaan. Alkuvuonna poliisille on ilmoitettu jo satoja pyörä- ja useita kymmeniä sähköpyörien varkauksia. Julkisten tilojen ohella pyörä saatetaan anastaa esimerkiksi varastosta tai muusta säilytystilasta.

– Viime vuonna tietoomme tuli myös kymmeniä sähköpyörien akkujen varkauksia. Pyöräilijän kannattaa siis itse pyörän lukitsemisen lisäksi kiinnittää lukolla myös mahdolliset irrotettavat osat tai viedä ne mukanaan sisälle. Sähköpyörävarkauksien selvittämiseksi pyörästä kannattaa ottaa talteen pyörän runkonumeron ohella myös akkujen ja esimerkiksi näyttöjen tunnistetiedot, sanoo Pöyhönen.

Poliisi on vielä odottavalla kannalla, millaiseksi varastettujen sähköpyörien jälkimarkkina muodostuu. Pöyhönen arvelee, että osa arvokkaistakin pyöristä tulee myyntiin verkon kauppapaikoille, mutta osan varkaat muuntavat niin, ettei niitä voi enää tunnistaa ja pitävät jopa omassa käytössään.

– Yksi keino ehkäistä sähköpyörien varkauksia voisi olla niiden rekisteröinti. Tällä hetkellähän kaikki liikenteessä käytettävät moottorikäyttöiset ajoneuvot pitää rekisteröidä, ja tämä voisi olla yksi suunta myös pyöräilyssä. Se veisi pohjaa varastetun tavaran kaupalta ja helpottaisi pyörien palauttamista omistajilleen, ehdottaa Määttänen.

Hän odottaa, että jossain vaiheessa pyörävalmistajat alkavat myös asentaa sähköpyöriin ajonestolaitteita tai esimerkiksi jäljittimiä. Siihen voi kuitenkin mennä vuosia.

- Siihen asti pyöräilijälle varmin ratkaisu on viedä kallis pyörä sisälle, aina kun se on mahdollista. Kerrostalossa painavaa sähköpyörää voi olla hankala kuljettaa asuntoon, mutta taloyhtiöissä voidaan pyrkiä siihen, että pyörävaraston lukitus on kunnossa ja pyörille tarjolla teline, johon ne saa rungosta kiinni, sanoo Määttänen.

Ostaessasi pyörän laita sen runkonumero ja mahdollisten irrotettavien osien tunnistetiedot talteen. Kirjaa ylös pyörän merkki, malli ja koko. Säilytä myös ostokuitti.

Ota pyörästä valokuvia. Kuvaa myös mahdolliset erityistuntomerkit, joista voi olla apua varkauden selvittelyssä.

Kiinnitä pyörä aina rungosta lukolla kiinteään esineeseen. Tässä toimii esimerkiksi U-lukko. Lisäksi voit käyttää pyörän kiinteää tai muuta lisälukkoa.

Säilytä arvokasta pyörää sisätiloissa, aina kun se on mahdollista.

Varo ostamasta varastettua pyörää. Tietoisesti varastettua tavaraa ostava voi syyllistyä jopa kätkemisrikokseen. Pyörän varkaustaustasta voi kieliä esimerkiksi poikkeuksellisen halpa hinta, ostokuittien puute tai myyjän kiire.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta