Mielipide: Varissuomi ei riitä Varissuon lapsille

Varissuon alakoulun oppilaista lähes 90 prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. On luokkia, joissa ei ole yhtään suomenkielistä oppilasta. Lasten suomen kielen taidoissa onkin suuria puutteita, vaikka valtaosa vieraskielisistä oppilaista on syntynyt Suomessa ja he ovat olleet suomenkielisen varhaiskasvatuksen piirissä. Suurella osalla suomen kielen taso vastaa korkeintaan 2,5-vuotiaan suomea äidinkielenään puhuvan lapsen kielitaitoa.

Kyse ei ole opetuksen tai resurssien puutteesta. Koulussa on riittävästi ammattitaitoista ja sitoutunutta henkilökuntaa, joka pitää oppilaista ja heidän oppimisestaan kokonaisvaltaisesti huolta. Varissuon koulu on saanut riittävästi henkilöstöresurssia, joka mahdollistaa pienet opetusryhmät ja suuren määrän tukea oppilaille.

Monelle oppilaalle koulu on ainoa suomenkielinen ympäristö. Lapset eivät juurikaan poistu kotilähiöstään Varissuolta, vaan elävät tiiviissä ja eristyneissä etnisissä yhteisöissään, jolloin kosketus suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin jää ohueksi. Pulaa ei ole opetuksesta, vaan suomea puhuvista luokkakavereista. Maahanmuuttajaperheiden oppilaiden kielitaito ei parane ilman suomalaisia lapsia, sillä kieli opitaan osallisuuden ja vuorovaikutuksen kautta. Opettaja ei pysty tarjoamaan vertaisoppimista. Myös oppilaat itse ja heidän huoltajansa toivovat enemmän suomenkielisiä kavereita.

Varissuon oppilaiden suomen kielen taito heikentyy vuosi vuodelta. Tilannetta ei paranna se, että matalamman sosioekonomisen statuksen alueella harvojen suomea äidinkielenään puhuvienkin lasten kieli köyhtyy. Varissuon lapset puhuvat ”varissuomea”, johon kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut ja hyvin rajallinen sanavarasto. Viime vuonna havaittiin vieraskielisten lasten joukossa uusi ilmiö; lapset ovat alkaneet keskenään käyttämään Youtube-videoiden englantia, joka on helpompaa kuin suomi.

Nykyisessä tilanteessa monien vieraskielisten oppilaiden Suomen kielen taito jää niin heikoksi, ettei heillä ole todellisia mahdollisuuksia päästä kykyjään vastaaviin jatko-opintopaikkoihin ja työelämään. Alueen asukkaat työllistyvät erittäin heikosti. Kaikki tämä estää integroitumista yhteiskuntaan ja lisää alueellista eriytymistä. Toisen polven maahanmuuttajien kotoutuminen on tulevaisuuden, yhteiskuntarauhan, talouden ja työllisyyden kannalta kuitenkin aivan ratkaisevaa. Meillä ei ole enää varaa antaa nykytilanteen jatkua.

Maahanmuuttajaperheiden lasten kielitaidon parantamiseksi on kuitenkin olemassa seuraavanlainen, varsin yksinkertainen ratkaisu. Varissuo sijaitsee kahden keskiluokkaisen omakotitaloalueen välissä. Samaan oppilasalueeseen kuuluu Pääskyvuoren koulu, jonka oppilaista osa jo muutenkin käy käsityöntunneilla Varissuon koululla. Olemassa olevat resurssit voitaisiin järjestää uudelleen. Samalla oppilasalueella tulisi olla vain yksi koulu, jossa on kaksi yksikköä. Luokka-asteet voitaisiin jakaa yksiköiden kesken.

Yhdessä, esimerkiksi Pääskyvuoren koululla voisi olla esimerkiksi luokka-asteet 1–3 ja toisessa, esimerkiksi Varissuon koululla luokat 4–6. Näin saataisiin vieraskielisten oppilaiden osuudet kohtuulliselle ja suomen kielen kehittymistä palvelevalle tasolle. Olen jättänyt aiheesta valtuustoaloitteen.

Eeva-Johanna Eloranta (sd.), kansanedustaja

Kuorma-auto ja mopo kolaroivat Ruskolla, mopoilijalle vakavia vammoja

Kuorma-auto ja mopo kolaroivat Ruskolla keskiviikkona iltapäivällä. Mopoilija sai onnettomuudessa vakavia vammoja ja hänet toimitettiin sairaalaan jatkohoitoon.

Naantali loi lapsille ja nuorille yrittäjyyskasvatuksen polun

Naantalin lukion opiskelijat pääsevät vuosittain mukaan järjestämään yhteistyössä kaupungin kanssa rekrymessuja. Messuilla voi tutustua esimerkiksi nuorille suunnattuun Naantalin 4H-yhdistykseen ja yrittäjyyteen.

Naantalin kaupunki on jo usean vuoden edistänyt lasten ja nuorten yrittäjyyskasvatuksen mallia. Yrittäjyyskasvatus otetaan osaksi opetusta jokaisella opetusasteella. Mallin tarkoitus ei ole tehdä kaikista yrittäjiä, vaan edistää yritteliäisyyttä ja yrittäjämäistä ajattelua sekä auttaa nuoria löytämään oma suuntansa.

Ilmianna Suomen surkein kylätie

Millaiset tiet sinun arkeasi ihastuttavat tai vihastuttavat? Saako tie kahvit läikkymään tai hampaat kalisemaan? Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry etsivät jälleen Suomen surkeinta kylätietä kuvakilpailun avulla.

Yksityisteiden kunto huolestuttaa

Yksityistiet muodostavat merkittävän osan Suomen tieverkosta.

Monessa tiekunnassa vastuut keskittyvät pienelle joukolle aktiivisia ihmisiä. Vetovastuun siirtyminen uusille toimijoille on usein vaikeaa, ja monessa tiekunnassa tulevaisuus herättää huolta. Hyväkuntoiset yksityistiet ovat kuitenkin välttämättömiä asukkaille, yrityksille, maa- ja metsätaloudelle sekä viranomaisille.

Kauppakamarikysely: Myönteiset kansainvälisten osaajien rekrytointikokemukset kasvussa

Monikielisyyden ja monikulttuurisuuden hyödyntämisessä on edelleen paljon potentiaalia yritysten kasvun ja osaajapulan ratkaisemisen näkökulmasta. Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi.

Aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea tai työttömyysturvaa

Vieraskielisen väestön määrä ja vieraskielisten osuus Suomen väestöstä ovat kasvaneet. Viimeisten vajaan kymmenen vuoden aikana työttömyysturvaa ja toimeentulotukea saaneiden osuus vieraskielisestä väestöstä on vähentynyt. Vieraskielisten osuus eri Kelan etuuksien maksuista vaihtelee huomattavasti.

Vuokrariidoille uusi kevennetty oikeudenkäyntimenettely

Vuokrariitoja käsitellään käräjäoikeudessa jatkossa uudessa kevennetyssä oikeudenkäyntimenettelyssä. Menettelyä aletaan soveltaa syyskuun alusta.

Viemäri- ja vesijohtotyö jatkuu Stålarminkadun ja Kuninkaankartanonkadun risteyksessä

Viemäri- ja vesijohtotyö Stålarminkadun ja Kuninkaankartanonkadun risteyksessä 2.–11. syyskuuta. Ajokaistoja on kavennettu risteysalueella. Kääntyminen Kuninkaankartanonkadulta Stålarminkadulle Kupittaan suuntaan on estetty. Liikenne ruuhkautuu pahasti etenkin ruuhka-aikoina.

Talouden elpyminen heijastuu asuntokauppaan viipeellä

Positiiviset uutiset Suomen talouden elpymisestä eivät näy asuntomarkkinoilla. Asuntokauppaa jarruttavat edelleen alhainen kuluttajien luottamus, heikko työllisyystilanne sekä epävarmat korkonäkymät. Sp-Kodin toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Jukka Rantasen mukaan ensimmäisiä signaaleja kaupan vilkastumisesta ja sijoittajien palaamisesta markkinoille on kuitenkin jo nähtävissä.

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

Demokratia ja hybridiuhat nousivat esiin Itämeri-konferenssissa

Suomalaiset kansanedustajat esittivät uusia avauksia kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi ja verkossa tapahtuvan vaikuttamisen torjumiseksi Itämeren parlamentaarikkokonferenssissa Saksan Lyypekissä 30.8.–1.9.

Kirjamessujen uutuuksia Lugemo ja viralliset jatkot

Kirjamessujen ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarinen.

Ajankohtaiset kirjailijat, taiteilijat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat tapaavat 2.–4. lokakuuta Turun Kirjamessuilla Logomossa. Viikonlopun aikana nähdään yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää. Ohjelmaa järjestetään seitsemällä eri lavalla. Kirjailijoiden lisäksi keskusteluihin osallistuu poliitikkoja, tutkijoita, vaikuttajia ja kulttuuri- ja taidealan toimijoita.

KKV: Maatilojen tuotantopäätöksiä ohjaa eniten tuottajahinta

Tutkimuksen mukaan tuottajahinnan muutokset vaikuttivat selvästi enemmän maataloustuottajien arvioihin tuotannon lisäämisestä tai vähentämisestä kuin tuotantokustannusten tai tukien muutokset. Vaikka tuottajat haluaisivat reagoida muutoksiin, tuotantoa ei aina ole mahdollista sopeuttaa nopeasti.

Topinojan lajitteluasema syksyllä avoinna myös lauantaisin

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Topinojan ja Korvenmäen lajitteluasemilla palvellaan syys–lokakuussa myös lauantaisin.

Turun Topinojan lajitteluasema ja Salon Korvenmäen lajitteluasema ovat syys–lokakuussa auki arkipäivien lisäksi joka lauantai kello 9–16. Ensimmäinen lauantaiaukiolo on 5. syyskuuta.

Eloranta: Itämeren suojelu ei saa jäädä muiden kriisien varjoon

Itämeren parlamentaarikkokonferenssin 35. vuosikokous järjestettiin 30.8.–1.9. Lyypekissä Saksassa. Konferenssin teemana oli Youth.Set.Sail. – For a Thriving Baltic Sea Region, ja keskusteluissa painottuivat nuorten osallistuminen, demokratian vahvistaminen, alueellinen turvallisuus sekä Itämeren alueen kestävä tulevaisuus.

Tutkijat kehittivät uuden väriä vaihtavan materiaalin

Davynen värimuutos tulee esiin vain infrapunavalossa. Kuvat on otettu UV-altistuksen jälkeen valkoisessa valossa (vaalea kuva) ja lähi-infrapunavalossa NIR-LED:in alla (tumma kuva). Pyöreällä alustalla on vierekkäin davynea ja hackmaniittia. Valkoisessa valossa davyne on pysynyt valkoisena, mutta hackmaniitti on muuttunut liilaksi. Infrapunavalon alla myös davynen värimuutos voidaan havaita, ja se näkyy kuvassa tummempana kuin hackmaniitti.

Turun yliopiston älykkäiden materiaalien kemian tutkimusryhmä kehitti uuden materiaalin, davynen, joka vaihtaa väriä lähi-infrapuna-alueella. Värinvaihdosta ei voi havaita paljaalla silmällä, vaan ainoastaan spektrometrillä tai infrapunaherkällä kameralla. Materiaalia voisi soveltaa esimerkiksi näkymättömänä turvamerkintänä.

Yritykset kutsuvat löytöretkelle Naantaliin

Lähes 40 paikallista yritystä yhdistää voimansa Osta parasta Naantalista – Lähilauantai -tapahtumassa lauantaina 5. syyskuuta kello 11–15.

Uuden satamaradan rakennustyöt käynnistyvät

Matkustajajunayhteys Turun satamaan siirtyy kokonaan uudelle reitille joulukuussa 2027. Radan rakentaminen aloitetaan 4. syyskuuta. Muutos edistää kaikkien liikennemuotojen kulkua autolauttojen ensi maaliskuussa käyttöön otettavalle yhteisterminaalille. Turun linnan eteläpuolella kulkeva nykyraide ja sen kahdeksan tasoristeystä puretaan alkuvuodesta 2028.

Näköislehti

Urheilu

Inter kohtaa avauskierroksella HJK:n Helsingissä, TPS saa vastaansa SJK:n Kupittaalla

Inter ja TPS eivät enää kohtaa jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella.

Mestaruussarjaan selvinneet kuusi runkosarjan parasta joukkuetta mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Jaossa on vielä 30 pistettä, joten jokainen kuudesta voi olla mestari kauden päättyessä. Mestaruussarjan kolme parasta tai mahdollisesti neljä pelaavat ensi kaudella Euroopan kilpailuissa. Karsintasarjassa neljä kuudesta joukkueesta voi vielä päätyä joko suoraan putoavalle 12. sijalle tai liigakarsintoihin joutuvalle 11. sijalle.

TPS tarvitsee superkaudella onnistumisia monella sektorilla

Lukas Wernblom on yksi TPS:n tärkeimmistä pelaajista myös alkavalla kaudella.

Jääkiekon odotettu Liiga-kausi ”superkausi” käynnistyy tänään. TPS kohtaa sarja-avauksessa Turkuhallissa viime kevään hopeajoukkue KooKoon. Miltä Palloseuran lähtökohdat näyttävät ja mitkä asiat ratkaisevat TPS:n menestyksen alkavalla kaudella?

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.