Ilkan valinta: Pehmeää rautaviiniä

Neljä vuotta kuluu näköjään nopeasti. Niin kauan on edellisestä uutta materiaalia sisältäneestä Iron & Wine -levystä. Tokihan Sam Beam on sitten Ghost on Ghostin tehnyt yhteistyötä lukuisten muusikoiden kanssa, joten Iron & Winen nimi on ollut luontevasti tapetilla.

Musiikillisesti ennakkoluulottomia löytöretkiä tehnyt Iron & Wine palaa Beast Epicillä lähemmäs 2000-luvun alkua kuin kertaakaan sitten The Speherd’s Dogin. Beam soittajakavereineen tarjoilee annoksen akustishenkistä folkkia, jota koristellaan muun muassa maukkaasti jousilla.

Beast Epic on lämmin ja pörröinen hymyilevä peto, joka raapii korkeintaan kuin pieni kissanpentu, terävästi mutta silti satuttamatta. Levyn parhaat palat löytyvät levyn jälkimmäiseltä puoliskolta. About a Bruise keinuttaa mukaansa ja sen jälkeen levy onkin lähes ilotulitusta. Jostain syystä levyn alkupuolen kappaleet eivät vie samalla tavalla mukaansa kuin loppupuolen materiaali. Levyn ensimmäiset neljä biisiä eivät iske kolmannella, neljännellä tai viidennelläkään kuuntelulla samalla tavalla kipinää kuin levyn viimeiset neljä biisiä.

Hiukan löysästä alustaan huolimatta Beast Epic on hyvä levy, mutta hengestään johtuen se ei tavoittane suurta yleisöä aivan yhtä tehokkaasti kuin 2011 julkaistu Kiss Each Other Clean.

Kenelle: Lämpöiseen nykyfolkkiin syksyksi kääriytyvälle.

Arvio: Puoliksi erinomainen peto.

Seppo Pajulle hopeaa EM-kisoista

Seppo Paju.

Suomen pelaajat nappasivat kaksi mitalia avoimen luokan kilpailusta frisbeegolfin EM-kilpailuista Kroatian Sveti Martin Na Murissa. Frisbeegolfseura 7k:ta seuratasolla edustava Seppo Paju saavutti EM-hopeaa ja laukaalaisseura Puska Puttaajia edustava Väinö Mäkelä EM-pronssia. Suomen joukkue saavutti kilpailuista upeasti yhteensä 10 mitalia.

Alkuvuonna syntynyt yli 1 500 lasta viime vuotta vähemmän

Väestönlisäys kuukausittain 2014–2018.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli heinäkuun lopussa 5 517 887. Maamme väkiluku kasvoi tammi-heinäkuun aikana 4 757 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 8 731 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 3 974 vähemmän kuin kuolleita.

Kortiton huumekuski poliisin haaviin Eteläkaarella

Poliisipartio pysäytti perjantaina kello 9.36 Turussa Eteläkaarella henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja kannabikselle, eikä kuljettajalla ollut voimassa olevaa ajokorttia.

Maa- ja metsätalousministeriö päätti punasotkan, tukkakoskelon ja allin metsästysrajoituksista

Punasotkan metsästys kiellettiin kokonaan kolmen vuoden määräajaksi.

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetukset punasotkan, tukkakoskelon ja allin metsästysrajoituksista. Punasotkan ja tukkakoskelon metsästys kiellettiin kokonaan kolmen vuoden määräajaksi. Vastaava kielto koskee sisämaassa metsästettävää allia. Merialueilla allin metsästystä rajoitetaan metsästäjäkohtaisella saaliskiintiöllä, joka rajoittaa metsästyksen enintään viiteen alliin vuorokaudessa.

Viivästyksiä junaliikenteessä Helsingin ja Turun välillä

VR pyytää matkustajia varautumaan noin 5-10 minuutin myöhästymisiin Helsingin ja Turun välillä tilapäisten nopeusrajoitusten vuoksi. Liikennevirasto on ilmoittanut radan arvioiduksi korjausajaksi viimeistään ensi viikon perjantain 24. elokuuta.

Kaupunki
Kulttuuri

Sumu Big Band syyskuussa Naantaliin

Sumu Big Band with Stringsin Ella & Frank -konsertit kuultiin toukokuussa niin Turussa kuin Salossakin. Yleisön pyynnöstä kokoonpano esittää ohjelmiston vielä kerran syyskuussa Naantalissa, ja solisteina ovat tietenkin Suomen Ella ja Frank, eli Aili Ikonen ja Sami Pitkämö . Konsertissa kuullaan niin Ella Fitzgeraldin ja Frank Sinatran tunnetuiksi tekemiä jazz-klassikoita kuin Ailin ja Samin omaakin ohjelmistoa. Orkesteria johtaa kapellimestari Rami Koskinen .
Urheilu

Seppo Pajulle hopeaa EM-kisoista

Seppo Paju.

Suomen pelaajat nappasivat kaksi mitalia avoimen luokan kilpailusta frisbeegolfin EM-kilpailuista Kroatian Sveti Martin Na Murissa. Frisbeegolfseura 7k:ta seuratasolla edustava Seppo Paju saavutti EM-hopeaa ja laukaalaisseura Puska Puttaajia edustava Väinö Mäkelä EM-pronssia. Suomen joukkue saavutti kilpailuista upeasti yhteensä 10 mitalia.

Otteluanalyysi: KuPS katkaisi Interin putken

Otso Virtanen.

Interillä oli alla viisi tappiotonta ottelua ja neljässä edellisessä pelissä joukkue ei ollut päästänyt maaliakaan. Se ei painanut nyt missään, sillä Kuopion Palloseura haki pisteet tiukalla puolustuspelillä Kupittaalta maalein 0-1 (0-1). Interillä on ollut koko kauden ajan vaikeuksia tehdä tulosta kotiyleisön edessä, eikä se näytä muuttuvan, vaikka sarjapaikka alkaa olla turvattu. Kuntopuntarin kärkijoukkue kompuroi siis jälleen kotinurmella.

Benjamin Källman lainalle Skotlantiin

Benjamin Källman (oik.).

Inter ja Dundee FC ovat päässeet yhteisymmärrykseen hyökkääjä Benjamin Källmanin siirtymisestä lainasopimuksella skotlantilaisseuraan. Kauden 2018-19 kattavan lainasopimuksen lisäksi Dundee FC:llä on Källmanin osto-optio laina-ajan päättyessä. Osana järjestelyä 20-vuotias Källman on allekirjoittanut Interin kanssa kauden 2020 loppuun saakka kestävän jatkosopimuksen.

Otteluanalyysi: TPS katkaisi tappioputkensa komeasti

TPS katkaisi viiden ottelun tappioputkensa suurinumeroisella kotivoitolla VPS:stä. Uusia miehiä kotiyleisön eteen juoksuttaneen Palloseuran voittolukemat kirjattiin lopulta 4-1. TPS:n suurimmaksi sankariksi nousi kaksi maalia viimeistellyt Riku Sjöroos . Voiton myötä TPS nousi 19 pisteeseen ja ainakin väliaikaisesti jälleen kymmeneksi sarjataulukossa.

Johanna Kylmäsen johdolla nuorten olympialaisiin

Lokakuun alussa Argentiinassa käytäviin nuorten olympialaisiin Suomesta lähtee 24 urheilijan joukkue. Varsinaissuomalaisia mukana on kolme, Aurinko Golfin Eemil Alajärvi , Aura Golfin Elina Saksa sekä Raision Kuulaa seuratasolla edustava pikajuoksija Johanna Kylmänen . Nuorten olympialaisissa kilpaillaan 32 lajissa. Kisoihin matkaa noin 4 000 urheilijaa runsaasta 200 maasta. Lajista riippuen urheilijat ovat 15–18-vuotiaita.

Fiifi Aidoo vahvistaa Kaarinan Uraa

Ura Basket on solminut yksivuotisen sopimuksen Fiifi Aidoon kanssa. Pelaajasopimus tuo viime vuosina Yhdysvaltojen Grand Canyonin yliopistokentiltä oppeja hakeneen 22-vuotiaan Aidoon takaisin kotimaan sarjojen parketeille.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.