Kaupan liitto: Vähittäiskauppojen määrä voi lähes puolittua kymmenessä vuodessa

Vähittäiskauppa on jo muutaman vuoden kasvanut parin prosentin vauhtia. Ensi vuonna kasvu hidastuu, muttei tyrehdy. Tukkukaupassa liikevaihdon määrän kasvu sen sijaan hidastui jo viime vuonna, ja nyt alkuvuodesta se on jopa hieman supistunut. Seuraavien kymmenen vuoden aikana kaupan alan yritysrakenteessa ja yritysten määrässä tapahtuu Kaupan liiton ennusteen mukaan suuria muutoksia, jotka heijastuvat myös työllisyyteen.

Finanssikriisiä edeltävät kasvuprosentit ovat jääneet vain haaveeksi niin tukku- kuin vähittäiskaupassakin, edes talouskasvun suhdannehuipussa 2016–17 ei vanhoihin kasvulukuihin ylletty. Vähittäiskaupan liikevaihdon määrä on kuitenkin alkuvuodesta jatkanut parin prosentin kasvuaan, eikä sen ennusteta merkittävästi hiipuvan loppuvuodestakaan. Parin seuraavan vuoden aikana kasvu kuitenkin hidastuu prosentin tuntumaan.

– Ostovoiman ja työllisyyden muutokset ovat tärkeitä signaaleja kuluttajille. Jos työttömyys lähtee kasvuun, myös kotitalouksien ns. varovaisuussäästäminen lisääntyy, mikä voi kiihdyttää luisua alaspäin, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja varoittaa.

Tukkukaupassa suhdannehuippu ohitettiin jo viime vuonna, ja nyt alkuvuodesta tukkukaupan kasvu on perustunut tukkuhintojen nousulle – liikevaihdon määrä on jo hieman supistunut. Vaikka asuinrakentamisen kasvu on pysähtynyt, muu rakentaminen ja teollisuuden uudet tilaukset ovat vetäneet tukkukauppaa ja tukevat sitä myös ensi vuonna niin, ettei liikevaihdon määrä merkittävästi vähene.

– Jos kuitenkin talouskasvu, teollisuustuotanto ja vienti hidastuvat entisestään, kehitys painaa myös kotimaista tukkukauppaa, Kurjenoja huomauttaa.

Vaikka vähittäiskaupan liikevaihto onkin vielä kasvanut, työllisyys alkoi jo alkuvuodesta supistua. Tämä on osa kaupan rakennemuutosta, jossa kansainvälinen ja kotimainen kilpailu ajaa toimintojen tehostamiseen samalla, kun väestön vanheneminen ja kaupungistuminen muuttavat toimintaympäristöä.

– Kaupassa ei enää ole itsestään selvää, että liikevaihdon kasvu luo työtä. Digitalisaatio ja automatisaatio mahdollistavat sekä kustannuskilpailun että asiakaspalvelun parantamisen, Kurjenoja kuvaa.

Kaupan alalle on jo useamman vuoden ajan perustettu aikaisempaa vähemmän uusia yrityksiä. Kehitys näkyy nuorten, alle viisi vuotta toimineiden yritysten määrässä varsinkin tukku- ja erikoiskaupassa.

– Tämä on huolestuttavaa, sillä uudet yritykset ja ideat tuovat alalle elinvoimaa. Ne ovatkin vahvistaneet merkittävästi varsinkin vähittäiskaupan kasvua viime vuosina, Kurjenoja kertoo.

Kehitys alkaa pikkuhiljaa näkyä koko kaupan yritysrakenteessa, työllisyydessä ja myös kaupunkikuvassa. Murroksen taustalla ovat suuret trendit: väestön vanheneminen, kaupungistuminen, kansainvälinen kilpailu ja digitalisaatio sekä hidas pitkän aikavälin talouskasvu.

Kaupan liitto ennustaa, että vuoteen 2030 mennessä Suomesta on hävinnyt yli viidennes vähittäiskaupoista, pahimmassa tapauksessa jopa 40 prosenttia. Suurin osa yrityskadosta tapahtuu erikoiskaupassa. Ruotsissa on tehty hyvin samantapainen ennuste vähittäiskauppojen katoamisesta, mutta siellä erikoiskaupan tilanne nähdään vielä Suomeakin synkempänä. Niin meillä kuin naapurissakin yksi erikoiskauppaa eniten kuristavista tekijöistä on ulkomaisen digikaupan kasvu.

– Ei ihme, että Ruotsissa pelätään kiinalaista verkkokauppaa ja Amazonin tuloa Pohjoismaihin. Yleensähän Amazon on vallannut nopeasti kuluttajamarkkinat, minne ikinä läntisessä maailmassa onkin etabloitunut, Kurjenoja toteaa.

– Kaupan rakennemuutoksesta ja digitaalisesta murroksesta on puhuttu kauan, mutta nyt muutos näkyy entistäkin konkreettisemmin niin toteutumassa kuin ennusteissa. Tämä pitää huomioida entistä vahvemmin sekä kansallisessa että EU-tason päätöksenteossa, Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi sanoo.

Erityisen huolestunut Kaupan liitto on kaupan mahdollisuuksista työllistää myös tulevaisuudessa. Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä ja ylivoimaisesti suurin nuorten työllistäjä, ja sen osuus Suomen bruttokansantuotteesta on kymmenen prosenttia. Toimialana se painii kuitenkin erittäin kovassa kansainvälisessä kilpailussa.

Kaupan liiton mielestä kotimaiselle kaupalle ei saisi asettaa sellaisia ylimääräisiä velvoitteita tai sääntelyä, joka ei koske ulkomaistakaan kauppaa. Myös monopoleja tulisi purkaa, jotta alan tehokkuus paranisi.

Kotimaassa toimivan kivijalka- ja tukkukaupan rasitteena on myös raskas kustannusrakenne samalla, kun hintakilpailu käydään kansainvälisillä markkinoilla. Kustannustaakkaa ei missään nimessä pidä enää lisätä esimerkiksi erilaisilla veroilla tai lisäsääntelyllä. Työvoiman saatavuudesta olisi pidettävä huolta ja työperäistä maahanmuuttoa lisättävä.

Erityisen tärkeää Kaupan liiton mielestä olisi perustaa kärkihanke, jolla tuettaisiin kaupan yritysten ja niiden ympärillä olevien muiden palveluyritysten digitalisaatiota ja kansainvälistymistä.

– Maan hallituksen päätös laatia kaupan alaa koskeva tulevaisuusselonteko vaalikauden aikana on erittäin tärkeä, sillä se voi avata mahdollisuuksia kehittää alaa strategisesti ja pitkäjänteisesti. Puolueeton asiantuntijatyö pitäisi kuitenkin käynnistää heti, Kiviniemi toteaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Työsuojeluviranomaisen opastava ote saa kiitosta maahantuojilta

Työsuojeluviranomaisella (aluehallintovirasto) on meneillään kuluvan vuoden kestävä koneiden maahantuojien valtakunnallinen markkinavalvontahanke. Tavoitteena ei ole löytää ongelmakoneita, vaan selvittää kuinka hyvin koneiden maahantuojat tuntevat heitä koskevat velvollisuudet. Nyt kun hankkeen tarkastuksista on tehty puolet, on välitilinpäätöksen aika.

Linja-autoilun sosiaalinen etiketti

Bussimatkustamisella on kirjoittamaton, mutta sitäkin vakiintuneempi sosiaalinen etikettinsä.

Söikö koirasi maasta löytyneen nuuskatyynyn tai tupakantumpin?

Söikö koirasi maasta löytyneen nuuskatyynyn tai tupakantumpin? Vaikka lemmikki ei olisikaan nielaissut tupakkatuotetta, on silti hyvä konsultoida etäeläinlääkäriä. Jos lemmikki on niellyt tupakkatuotteen tai nuollut sähkötupakan nestettä ja ilmenee nikotiinimyrkytyksen oireita, tulee hakeutua välittömästi päivystykseen.

Turun kaupunki selvittää Sepänkatu 2:n asbestiepäilyn

Turun kaupunki on ottanut ilmanäytteet Sepänkatu 2:n sisäilmasta asbestiepäilyjen takia. Tuloksia odotellaan maanantaina aamulla.

Turun kaupunki on ottanut ilmanäytteet Sepänkatu 2:n sisäilmasta asbestiepäilyjen takia. Näytteet on otettu perjantaina iltapäivällä ja niiden tulokset saadaan tämänhetkisen tiedon mukaan maanantaina aamulla. Asiasta tiedotetaan heti, kun tutkimustulokset on saatu kaupungille ja tulokset on analysoitu.

100 000 suomalaista lasta ja nuorta liikkuu Euroopan urheiluviikolla

Euroopan urheiluviikkoa vietetään viidettä kertaa 23.–30. syyskuuta. EU-puheenjohtajuuskausi tuo Suomeen viikon avajaiset. Suomen kansallisissa tapahtumissa keskitytään peruskouluikäisiin lapsiin ja nuoriin.

THL: Sosiaalityön apua tarvitsevat tulisi ohjata Kelasta kuntiin nykyistä tehokkaammin

Sosiaalityö tarpeessa olevien asiakkaiden ohjaaminen Kelasta kuntiin toimii heikosti, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kun perustoimeentulotuki siirrettiin Kelaan vuoden 2017 alussa, Kelan tehtäväksi tuli myös ilmoittaa kuntaan niistä toimeentulotukea saavista, joilla on tarvetta sosiaalityön palveluille.

Laskuri kertoo ruokakorin ilmastovaikutuksen

S-ryhmä on avannut ostetun ruoan hiilijalanjäljen kertovan laskurin. Palvelu on osa S-mobiilin Omat ostot -palvelua, ja sitä on kehitetty pitkään yhdessä Luonnonvarakeskuksen parhaiden asiantuntijoiden kanssa.

Poliisi pyytää havaintoja Liedossa tieltä suistuneesta ajoneuvosta ja sen kuljettajasta

Poliisi pyytää havaintoja Liedossa Loukinaistentiellä perjantaina kello 21.20 tieltä suistuneesta ajoneuvosta ja sen kuljettajasta.

Kuntien sosiaali- ja terveystoiminnan nettokustannukset kasvuun viime vuonna

Tilastokeskuksen kuntataloustilaston tiedot osoittavat kuntien käyttötalouden nettokustannusten kasvaneen 31,4 miljardiin euroon vuonna 2018. Muutokseen vaikuttivat erityisesti sekä sosiaali- ja terveystoiminnan että opetus- ja kulttuuritoiminnan nettokustannusten muodostuminen edellisvuotta suuremmiksi.

Urheilu

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Jälkipeli: Tuton valmentaja Antti Virtanen tietää kokemuksesta, mitä menestyminen edellyttää

Komean liigauran ja Suomen mestaruuden voittanut Tuto Hockeyn uusi päävalmentaja Antti Virtanen tietää, mitä menestyminen vaatii.

– Olen nähnyt ja kokenut, miten voittava organisaatio toimii liigatasolla. Tuloksia saa, kun pidetään määrätyistä asioista kiinni. Esimerkiksi yksikään pelaaja ei jätä takakarvaamatta tai ota tyhmiä jäähyjä. Ei siis tehdä mitään sellaista, mikä hajottaa kokonaisuutta.

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Puukkokatsomo: Päättyikö Teemu Packalenin UFC-ura?

Teemu Packalen.

Vähän jäi turkulaisittain kerrottavaa Abu Dhabissa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna käydystä UFC-illasta. Teemu Packalenin ensimmäinen vapaotteluottelu kahteen ja puoleen vuoteen kesti kolme ja puoli minuuttia. Sitten tuli kova lyönti ja valot sammuivat. Samalla, hyvin todennäköisesti, päättyi myös turkulaisen UFC-ura.

Otteluanalyysi: Inter jatkaa voitolla sarjan kärjessä

Mika Ojala, Timo Furuholm ja Filip Valencic. Interin tehotrio.

Inter on vahvasti mukana jalkapallon Veikkausliigan mestaruuskamppailussa. Joukkue otti ison loikan kohti pyttyä lyömällä IFK Mariehamnin Kupittaalla 2-0 (0-0). Maarianhaminalaiset tarjosivat hyvän vastustuksen ja olivat kenttäpelissä tasapäisiä Interin kanssa. Kotijoukkue oli kuitenkin selvästi parempi murtautumisvaiheessa ja se kykeni luomaan maalipaikkoja. Ja myös maaleja.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.