Kilpi-viikolla tehtiin sukupolvenvaihdos

20 vuotta täyttänyttä Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikkoa vietettiin 10.–14. heinäkuuta onnistuneesti. Juhlavuoden teemana oli Rajaton meri – Itämeri ja muut muistavat vedet. Kirjallisuusviikko oli Anni Mikkelssonin ensimmäinen vuosi uutena taiteellisena johtajana. Kävijöitä tapahtuma keräsi tänä vuonna vajaa 3 000.

Yleisö kiitteli uudistunutta ja monipuolista ohjelmistoa pitkin kirjallisuusviikkoa. Ylistävää palautetta keräsivät erityisesti Mikkelssonin oman teatteriryhmän Meriteatterin esitys Laulu on meren laulu sekä Teatteri Ströömin uudet Kilpi-dramatisoinnit, joiden ohjauksesta ja dramatisoinnista vastasi myös Mikkelsson. Ihastusta herättivät myös Miiko Toiviaisen monologi Kepeä elämäni sekä Teatteri Jurkan Niskavuoren Heta.

– Itselleni mieleenjääneitä hetkiä olivat myös muun muassa lauluyhtye Signen lumoava konsertti, jossa eri ajat punoutuivat yhteen ja Niillas Holmbergin väkevä joiku. Juhlavuoden teema vei kirjallisuusviikon kävijäkunnan pohtimaan suhdettamme menneeseen ja tulevaan sukupolveen ja luonnon muutoksiin ympärillämme, Mikkelsson sanoo.

Uusi konsepti Kilpi-kilvoittelu – jossa esityksiä tehtiin Kilven tekstien pohjalta vain vuorokaudessa – otettiin hyvin vastaan. Osana Kilpi-kilvoittelua nähtiin Kilpeä myös ruotsiksi. Kirjallisuusviikon kaksikielisyyttä kehitetään lisää kahtena tulevana vuonna. Tukea hankkeelle antaa Svenska Kulturfondenin Hallå-projekti.

Luennoista mieleenpainuvimmiksi mainittiin muun muassa Minna Maijalan Minna Canth -luento, Tere Vadénin ja Antti Salmisen luento Volter Kilven kielestä, Annin salonki juhlavuoden teemasta sekä Toni Lahtisen luento Aino Kallaksen teoksesta Seitsemän.

Myös tapahtumatuotanto on tyytyväinen juhlavuoden kirjallisuusviikon kulkuun.

– Vaikka tuotantotiimi vaihtui kesken vuoden, ja työskentely sisälsi uuden oppimista, saimme paljon kiitosta kirjallisuusviikon järjestelyistä. Koimme, että yleisö nautti kirjallisuusviikosta yhtä paljon kuin tekijätkin. Kilpi-viikon hienous piilee siinä, että sitä tehdään yhdessä paikallisten kanssa. Talkoohenki auttaa jaksamaan, kertoo tapahtumakoordinaattori Iris Ahtola.

Ensi vuoden teemaa on jo hahmoteltu, mutta täyteen suunnittelutyöhön ryhdytään vasta syksyllä.

– Aikamme ekologisen kriisin keskellä, moninaisuus ja kulttuurin ja taiteen ymmärtäminen vastaliikkeeksi kulutuskulttuurille ovat teemoja, jotka varmasti läpäisevät koko kauteni. Odotan jo innolla syksyllä alkavaa ohjelmistosuunnittelua, mutta nyt on aika levätä hetki – meren äärellä tietenkin, Mikkelsson toteaa.

Kirjallisuusviikon historiaa esittelevä juhlavuoden näyttely jatkuu Kustavin kirjastossa heinäkuun loppuun saakka.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Poliisi: Mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti, kaksi kiinniottoa päivän aikana

Turun terroriteon muistopäivänä sunnuntaina oli kolme ennalta ilmoitettua mielenilmaisua. Mielenilmaisut sujuivat rauhallisesti, eikä poliisi ole kirjannut tapahtumaan liittyviä rikosilmoituksia.

Lyyti pyrkii nousuun

Turkulaisen tapahtumanhallintaohjelmistoyhtiö Lyytin tavoite on saavuttaa merkittävä markkina-asema Euroopassa. Tämän tukemiseksi Vaaka Partnersin hallinnoima rahasto teki sijoituksen yhtiöön ja tuli yhtiön pääomistajaksi. Lyyti tarjoaa verkkopohjaisen tapahtumanhallintajärjestelmän tapahtumien, koulutusten ja tilaisuuksien järjestämiseen. Lyyti Oy on pohjoismaiden suurin tapahtumanhallintaan erikoistunut ohjelmistoyhtiö.

Keskuskauppakamari: Polttoaineverotuksen vaihtoehtoja tarkasteltava

Hallituksen budjettiehdotuksen mukainen fossiilisten polttoaineiden veronkiristys heikentäisi suomalaisyritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä, arvioi Keskuskappakamari. Se vesittäisi osaltaan myös hallituksen työllisyystavoitteen toteutumista, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää .

Riistasorsien poikastuotto jäi heikoksi

Sinisorsan pesimäkanta kääntyi viime vuoden selkeän pudotuksen jälkeen nousuun.

Kesän sisävesien vesilintulaskentojen perusteella Suomen neljän tärkeimmän riistasorsalajin sinisorsan, tavin, telkän ja haapanan poikastuotto oli heikko. Pesimäkannoissa ei tapahtunut oleellisia muutoksia viime vuoteen verrattuna.

Rintasyöpälääke letrotsolia vain rajoitetusti saatavilla syyskuun ajan

Fimea on saanut tiedon, että rintasyöpälääke letrotsolia sisältävien lääkevalmisteiden tukkuvarastot ovat huvenneet oletettua nopeammin, eivätkä apteekit saa uusia lääke-eriä normaaliin tapaan. Myyntiluvanhaltijoiden ilmoittamien tietojen mukaan saatavuushäiriö kestää arviolta syyskuun loppupuolelle.

Maa- ja metsätalousministeriö esittää metson ja teeren talvimetsästyksen sallimista osassa maata

Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnoille asetusluonnoksen, jossa esitetään merkittäviä pidennyksiä syyskuun 10. päivänä alkavan metsäkanalintujen metsästyskauden metsästysaikoihin. Esitys perustuu siihen, että erityisesti teeri- ja pyykannat sekä Itä-Lapin ja Koillismaan metsokanta ovat viimeisten riistakolmiolaskentojen mukaan jatkaneet edelleen kasvuaan. Lausuntoaika jatkuu perjantaihin 23. elokuuta asti.

Kesä ollut päiväperhosille suotuisa

Alkukesän hellevirtaukset toivat maahamme miljoonia ohdakeperhosia. Niiden jälkeläiset ovat parhaillaan lennossa.

Päiväperhosseurannassa havaitut perhosmäärät kasvoivat lähes kolmanneksella edelliskesästä. Myös useimpien päiväperhoslajien kannat ovat vahvistuneet selvästi. Tällä hetkellä lennossa on runsaasti ohdake- ja nokkosperhosia.

Loton potti nousee 3,6 miljoonaan euroon

Loton kierroksen 33/2019 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla potti nousee 3,6 miljoonaan euroon.

Omakotitalon alakerrassa tulipalo Raisiossa

Noin 200-neliöisen omakotitalon alakerran makuuhuoneessa syttyi tulipalo lauantaina illalla Raisiossa Ailakkikujalla.

Kaupunki
Urheilu

NHL:n työsulkukausi 2012–13 toi Mestikseenkin suuren maailman tuulia

Jesse Winchester poikkesi Kupittaan valoissa NHL:n työsulkukaudella 2012-13.

Vaikka kiekkokausi ei päättyisikään mestaruusjuhliin, saattaa kaudesta muodostua ikimuistoinen. Näin kävi Tuton urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolalle NHL:n työsulkukaudella 2012–13.

Puukkokatsomo: Kiinnostavia änäriasetelmia

NHL-kauden alkuun on vielä vajaat pari kuukautta, mutta laineet taalakaukaloiden ympärillä lyövät jo korkeina. Vastikään pohjoisamerikkalaisessa mediassa ryöpytettiin Rasmus Ristolaista TSN:n toimittajan toimesta.

Tuto Hockey ja Forssan Palloseura yhteistyöhön

Mestiksen Tuto Hockey ja Suomi-sarjassa pelaava Forssan Palloseura ovat sopineet kaudelle 2019-20 yhteistyösopimuksesta, joka sisältää seurojen välisen pelaajaliikennesopimuksen. Tämän tarkoituksena on parantaa yhteistyötä sekä edustusjoukkueiden että A-nuorten välillä.

Otteluanalyysi: Inter taisteluvoitolla sarjan kärkeen

Interin valmentaja Jose Riveiro ja HIFK:n Tor Thodesen.

Vartissa neljä maalia. HIFK yllätti Interin jalkapallon Veikkausliigan taistossa räväkällä alulla. Se tuli ryminällä matsiin ja meni kahdesti johtoon. Mutta nykykuntoista Interiä vastaan se välttämättä riitä. Inter punnersi kahdesti rinnalle ja lopulta ohi voittaen ottelun 3-2 (2-2). Kun Ilves hävisi kotonaan KuPSille, Inter meni maalieron turvin sarjakärkeen. Ilveksellä on tosin yksi ottelu vähemmän pelattuna.

TPS:n salibandymiehiä maajoukkuetehtäviin

Lauri Stenfors valittiin maajoukkueeseen.

TPS Salibandyn Mikko Hautaniemi sekä Lauri Stenfors on valittu 7. syyskuuta Ruotsin Alingsåsissa pelattavaan Ruotsi-maaotteluun. Mukana on sekä viime MM-kisoista että kesän leirityksistä tuttu ryhmä.

Futisstudio: Turkulaisjoukkueet puolivälin krouvissa

Juuso Hämäläinen.

Aamusten ja EOM-jalkapallolehden yhteistuotantona toteuttu jalkapallomakasiini pureutuu FC Interin ja TPS:n kuluvaan kauteen. Interin tilannetta valottaa puolustaja Juuso Hämäläinen ja TPS:n osalta laitalinkki Mika Ääritalo . Asiantuntijana on tuttuun tapaan Pauno Kymäläinen ja toimittajana Kimmo Muttilainen .

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.