Turun lentoasema kasvattanut suosiotaan alkuvuoden aikana

Turun lentoaseman matskustajamäärä on kasvanut selvästi alkuvuonna. Turun lentoaseman matskustajamäärä on kasvanut selvästi alkuvuonna. Kuva: Riitta Salmi

Finavian lentoasemilla 12,8 miljoonaa matkustajaa tammi-kesäkuussa

Tammi–kesäkuu oli Finavian lentoasemilla vilkas. Yhteensä 12,8 miljoonaa matkustajaa (+ 4,2 %) lensi reitti- ja tilauslennoilla.

Suomen suurimman kansainvälisen lentoaseman, Helsinki-Vantaan, kautta matkusti tammi–kesäkuussa 10,6 miljoonaa matkustajaa (+5,0 %). Verkostolentoasemilla matkustajien määrä nousi kokonaisuudessaan 2,2 miljoonaan (+0,3 %). Eniten matkustajien määrä kasvoi Rovaniemellä (+7,9 %), Turussa (+7,4 %) ja Helsinki-Vantaalla.

Turussa kentän suosiota kasvattaa kansainvälisten lentoyhteyksien määrän kasvu. Turun lentoaseman kautta matkustanut kansainvälisessä liikenteessä ensimmäisen puolen vuoden aikana 148 746 matkustajaa eli 11,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona. Kesäkuussa määrä kasvoi peräti 41,2 prosenttia. Kotimaan matkustajien määrä on ensimmäisen puolen vuoden aikana laskenut 2,9 prosenttia.

– Samaan aikaan, kun liikennemäärät kasvavat, teemme mittavia rakennus- ja kunnostustöitä Helsinki-Vantaan ohella Rovaniemellä ja Kittilässä. Se on monimutkainen yhtälö ympärivuorokautisessa toimintaympäristössä, mutta edellytys sille, että voimme varmistaa jatkossakin parhaat yhteydet Suomesta maailmalle. Huomion arvoista on, että lentoliikenteen kasvaessa olemme kasvaneet vastuullisesti. Kaikki Finavian 21 lentoasemaa ovat jo hiilineutraaleja, ja lentoasemilla käytetty sähkö on kokonaan uusiutuvaa, Finavian reittikehityksestä ja Helsinki-Vantaan lentoasemasta vastaava johtaja Joni Sundelin kertoo.

Vaihtomatkustuksen merkitys on edelleen suuri – kansainväliseltä lennolta Helsinki-Vantaalla toiselle kansainväliselle lennolle jatkavien matkustajien määrä on kasvanut 15 prosenttia. Eniten vaihtomatkustajia Helsinki-Vantaalla on Japanin, Saksan, Ruotsin ja Kiinan reiteillä.

Kesäkuussa Helsinki-Vantaalla tehtiin jälleen uusi ennätys kahden miljoonan kuukausittaisen matkustajan rajan ylityttyä (+5,1 %). Kiireisimpänä kesäkuun vuorokautena lentomatkustajia oli noin 74 000, kun keskimäärin heitä oli tammi-kesäkuussa noin 58 000. Tammi-kesäkuussa Helsinki-Vantaan matkustajista 82 prosenttia, eli noin 8,7 miljoonaa matkustajaa lensi kansainvälisillä reittilennoilla.

Helsinki-Vantaan lentojen määrä kasvoi tammi-kesäkuussa 2,5 prosenttia, reitti- ja tilauslentoja oli noin 94 000. Finavian lentoasemilla oli noin 126 000 saapuvaa ja lähtevää reitti- ja tilauslentoa tammi-kesäkuussa (+0,7 %).

Kuluneen vuoden aikana on koettu historiallisia hetkiä, kun kaksi kiinalaista lentoyhtiötä avasi ensimmäiset mannertenväliset reittilentonsa Helsinki-Vantaalle. Tibet Airlines aloitti huhtikuussa lennot Jinanista ja Juneyao Air kesäkuun lopulla päivittäisen yhteyden Shanghaista. Air Serbia puolestaan avasi kesäkuun alussa ensimmäisen suoran yhteyden Serbian pääkaupungista Belgradista Helsinkiin.

Kiinan reiteillä matkustajia oli tammi–kesäkuussa 260 000 (+1,8 %), ja Japanin reiteillä 385 000 (+9,0 %). Uusin Jinanin reitti mukaan lukien Kiinaan lennetään kahdeksaan kohteeseen. Syksyllä avautuu myös kolme viikoittaista lentoa Pekingiin uudelle Daxingin kansainväliselle lentoasemalle, ja ensi talvikaudesta alkaen Kiinan Guangzhouhun lennetään ympäri vuoden.

–Aasialaiset vaihtomatkustajat ovat merkittävässä roolissa Helsinki-Vantaalla, sillä maantieteellinen sijaintimme Aasian ja Euroopan välillä on ihanteellinen. Parhaillaan Helsinki-Vantaalta on viikossa 51 lentoa Kiinaan ja 41 lentoa Japaniin, Joni Sundelin kertoo.

Matkustajia Pohjois-Amerikkaan oli tammi-kesäkuussa yhteensä noin 195 000, joka on 47 800 matkustajaa viime vuoden vastaavaa ajanjaksoa enemmän (+32,5 %). Pohjois-Amerikan tarjonta on kasvanut viime vuoteen verrattuna muun muassa maaliskuussa avatun uuden Los Angelesin reitin vuoksi.

Matkustajien suosituimmat kohdemaat kaikilta Finavian lentoasemilta ovat olleet Saksa, Ruotsi ja Espanja. Verkostolentoasemien osalta eniten ulkomaanlentojen matkustajia oli Ruotsiin. Erityisesti Turun lentoaseman suorat yhteydet Eurooppaan ovat merkittävästi laajentuneet.

Wizz Air on avannut suorat yhteydet Turusta Kaunasiin, Krakovaan, Lontooseen ja avaa heinäkuun lopussa reitin Pohjois-Makedoniaan Skopjeen. Ensi kesänä 2020 avautuu reitti Georgian Kutaisiin. Turun matkustajamäärä kasvoi tammi-kesäkuussa 202 000 matkustajaan (+ 7,4 %).

Turkish Airlines avaa joulukuussa suoran yhteyden Istanbulista Rovaniemelle, mikä kasvattaa merkittävästi reittiyhteysverkostoa Pohjois-Suomesta. Pohjoisen vetovoima on edelleen hyvä - Lapin lentoasemien matkustajamäärä oli tammi-kesäkuussa 794 000 (+4,4 %).

Kulunut vuosi on ollut suurten muutosten aikaa Helsinki-Vantaalla, kun uusia terminaalien osia on avattu ja liikennejärjestelyt ovat muuttuneet. Suurimmat liikennejärjestelyiden muutokset on nyt tehty ja rakentaminen edistyy suunnitellusti. Rajatarkastuksen laajennus on valmistumassa, ja T2:n länsisiipi avautuu kokonaisuudessaan syksyllä. Uusi pysäköintitalo P1/P2 saadaan käyttöön lokakuuhun 2020 mennessä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Myös päihderiippuvaisen läheinen tarvitsee apua

Päihderiippuvuus sairastuttaa koko lähipiirin, ja silloin koko perhe tarvitsee apua. Tutkitusti noin puolet suomalaisista kokee haittoja toisen alkoholin käytön seurauksena.

Tämä oli jo 51. Ruisrock

Niiskuneidin jalkaansa tatuoinut tanskalainen MØ esiintyi toista kertaa Ruisrockissa.

Kun festari täyttää vuoden, on toinen tapahtuma. Kun festari täyttää 50 vuotta, on 51. tapahtuma.

Verohallinto: Osinko veronlaista tuloa, vaikka sitä ei maksettaisi rahana

Moni julkisen kaupankäynnin kohteena oleva yhtiö jakaa kuluvana vuonna osinkoa muuna kuin rahana (osingonjako in natura). Riippumatta siitä, maksetaanko osinko rahana vai esimerkiksi toisen yhtiön osakkeina, tulo on Verohallinnon mukaan osingonsaajan veronalaista osinkotuloa siten kuin tuloverolaissa säädetään.

Lämmin ja poutainen sää pitää vesistöjen vedenkorkeudet alhaalla

Sää jatkuu lämpimänä ja poutaisena mikä lisää haihduntaa ja pitää maaperän edelleen monin paikoin kuivana. Jokien virtaamat pysyvät pieninä.

Kuka saa kylmän kylvyn tänä vuonna?

Tapani Bastman Unikeko vuosimallia 2018.

Naantali valmistautuu jälleen Unikeonpäivän viettoon. Suomen ja valtakunnan virallinen unikeko heitetään mereen perinteitä noudattaen lauantaina 27. heinäkuuta kello 7 Naantalin vanhassa kaupungissa.

Sisävesien pintalämpötila lämpenemään päin

Kolea heinäkuun alku sai pintaveden lämpötilan laskemaan useilla havaintopaikoilla ajankohtaan nähden kylmemmäksi kuin aiemmin on mitattu. Esimerkiksi Haukivedellä ja Kyyvedellä pintaveden lämpötila oli poikkeuksellisen kylmää yhtäjaksoisesti seitsemän päivän ajan.

Vegånia saa seurakseen Ølfestin ja Vølumen

Suvi Kiukas on Vegånian tuottaja, Peetu Sillanpää vastaa

Kolmatta kertaa järjestettävä Vegånia-vegaaniruokafestivaali valloittaa jälleen Vanhan Suurtorin 2.–3. elokuuta. Festivaalin rinnalla on tänä vuonna kaksi uutta tapahtumaa: pienpanimotapahtuma Ølfest ja musiikkitapahtuma Vølume.

Luvassa keskinkertainen viljasato

Tämän vuoden viljasadon arvioidaan olevan keskimääräinen, eli 3,6 miljardia kiloa, kahden heikon satovuoden jälkeen. Rukiin sato-odotukset ovat runsaat, 140 miljoonaa kiloa, eli yli kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna.

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä ensi viikolla

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa maanantaista sunnuntaihin 22.–28. heinäkuuta.

Urheilu

Jälkipeli: Interin vahtien oma koutsi

Henrik Moisander on yksi Veikkausliigan kokeneimmista maalivahdeista. Hänet on valittu kahdesti sarjan parhaaksi maalivahdiksi.

Valmennus täyttää Jani Meriläisen arjen

Puukkokatsomo: Iso kuva ei muutu

Taika Koilahti.

Alle 23-vuotiaiden yleisurheilun EM-kisoista oli lupa odottaa enemmän kuin mitä saatiin. Suomen saldona oli yksi pronssi, jonka Ella Junnila toi korkeushypystä. Enempäänkin oli mahdollisuuksia, mistä kielii suomalaisten kymmenen pistesijaa.

Otteluanalyysi: Niin lähellä, mutta niin kaukana

Timo Furuholm ei jossitellut pelin jälkeen.

Harva siihen uskoi. Interin jatkopaikkaan jalkapalloilun Eurooppa-liigan ensimmäiseltä karsintakierrokselta. Kööpenhaminalainen Bröndby kylvetti Interiä ensimmäisessä osaottelussa 4-1, joten olisi tarvittu ihmettä. Mutta ei siitä kauas jääty. Inter esitti kauden parastaan ja löi Bröndbyn Kupittaalla 2-0 (0-0). Kolmas maali olisi riittänyt, mutta sitä ei enää tullut. Bröndby etenkin jatkoon yhteismaalein 4-3.

Manuel ”Manu” Barnes Kristikan paitaan

Manuel Barnes.

Kristika Turku vahvistuu kausille 2019–21, kun 27-vuotias Manuel Barnes saapuu Turkuun kahden vuoden mittaisella sopimuksella. Kristika, joka on Turun NMKY:n edustusjoukkue, pelaa koripalloilun 1A-divisioonassa.

Otto Schultz siirtyy loppukaudeksi TPS:stä Rauman Pallo-Iiroihin

Otto Schultz nähtiin viime kaudella myös SalPan paidassa.

Keskuspuolustaja Otto Schultz siirtyy loppukaudeksi TPS:stä Rauman Pallo-Iiroihin, kertoo FC TPS nettisivuillaan

Turkulainen Oliver Patama hakee mitaleja Tampereen down-urheilijoiden EM-kisoista

Suomi isännöi 26.–28. heinäkuuta ensimmäistä kertaa down-urheilijoiden arvokilpailuja, kun yleisurheilun ja pöytätenniksen avoimet Euroopan mestaruuskilpailut järjestetään Tampereella. Yleisurheilukilpailut käydään Ratinan stadionilla Tampereen Pyrinnön järjestämänä ja pöytätennistä pelataan Varalan urheiluopistolla PT 75:n organisoimana.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.