Kakolan Funikulaarille kuntatekniikan rakennushanke -palkinto

Funikulaari palkittiin Kuntatekniikan päivillä Jyväskylässä. Funikulaari palkittiin Kuntatekniikan päivillä Jyväskylässä. Kuva: Juha Paju

Suomen kuntatekniikan yhdistys on myöntänyt kuntatekniikan rakennushanke -palkinnon Kakolan Funikulaarille. Funikulaari on tuomariston mielestä rohkea hanke ja ainoalaatuinen Suomessa. Suomessa ei ole aiemmin kaupunkirakenteessa rakennettu ulkoilmassa toimivaa vinohissiä.

Funikulaari on myös innovatiivinen tapa toteuttaa joukkoliikennettä uudelle asuinalueelle ja se on lisäksi esteetön. Käyttökustannuksissa päästään yhteen kolmannekseen vastaavasta linja-autoilla toteutetusta joukkoliikenteestä.

Tuomaristo arvosti Turun kaupungin ratkaisua toteuttaa funikulaarin hissihytistä leikkivälinestandardit täyttävä leikkiväline läheiseen Barkerin puistoon. Tuomaristo kiitti myös funikulaarin projektia hyvästä hakemuksesta.

Palkinto myönnettiin torstaina Kuntatekniikan päivillä Jyväskylässä.

Funikulaari avataan yleisölle viikon päästä 24. toukokuuta. Avajaiset alkavat kello 14 ja ne kestävät noin puoli tuntia. Tämän jälkeen funikulaari alkaa liikennöidä normaalisti. Kaupunki on varautunut muistamaan ensimmäisiä matkalaisia pienellä muistolla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Grönholmin pilli naulaan

Erotuomari Marko Grönholm urakka Veikkausliigassa päättyi.

Turkulaisen jalkapalloerotuomari Marko Grönholmin , 37, ura päättyi 13. heinäkuuta puhallettuun SJK–VPS-ottelussa. Vuonna 1996 tuomariuransa aloittanut Grönholm ehti tuomita Veikkausliigassa kaikkiaan seitsemän vuoden ajan.

Rauhaa kaipaavat suomalaiset

Suurin osa suomalaisista haluaa olla vapaa-ajan asunnollaan veden äärellä, omassa rauhassa paikkakunnalla, jossa on hyvä ilmapiiri ja hyvät lähipalvelut, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Muita enemmistön arvostamia asioita ovat hyvät ulkoilu-, lenkkeily- ja marjastusmahdollisuudet, hyvät liikenneyhteydet, sijainti lähellä vakituista kotia sekä vapaa-ajan asunnon hyvä varustelutaso mukavuuksilla.

Viherrakennustyö haittaa liikennettä Vähäheikkiläntiellä

Viherrakennustyö sulkee ajokaistan ja kevyenliikenteenväylän tai kaventaa niitä Vähäheikkiläntiellä Rykmentintien ja Uittamontien välillä maanantaina.

Parkkisakosta voi tulla ikävä lommo lomakassaan

Pysäköintivirhemaksuista voi tulla ikävä lommo lomakassaan. Parkkisakon suuruus on Suomessa monissa paikoissa jo 80 euroa. Ulkomailla mennään helposti yli sadan euron. Tukholmassa parkkisakko on noin 115 euroa ja Lontoon kalliimmilla vyöhykkeillä jopa 145 euroa. Summalla saisi lomalainen palkittua itsensä vaikkapa jäätelökioskilla tai terassilla useaan kertaan.

Asfaltoinnista haittaa liikenteelle Raisionkaarella alkuviikosta

Asfaltointityö haittaa liikennettä Raisionkaarella Nesteentien ja Raisiontien välillä 22.-24. heinäkuuta. Yksi ajokaista on käytössä.

Ecom osaksi Finago-perhettä

Turkulainen ohjelmistotalo Ecom on liittynyt tiiviimmäksi osaksi Accountorin Finago-ohjelmistotuoteperhettä, johon kuuluvat Finago Ecomin lisäksi jo Finago Procountor ja Finago Tikon.

Ian Anderson Plays Jethro Tull -kokoonpano Logomossa ensi maaliskuussa

Ian Anderson.

Ilmaus Too Old To Rock And Roll: Too Young To Die kuuluu monen keski-ikäisen perusrokkarin lausevalikoimaan tänäkin päivänä. Kyseessä on Jethro Tullin legendaarinen levytys keväältä 1976.

Loton potti nousee 2,4 miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt kierroksella 29/2019 yhtään täysosumaa. Ensi viikon arvonnassa on jaossa 2,4 miljoonan euron potti.

Suurten ikäluokkien edustajat ja nuoret miettivät matkailun kestävyyttä muita enemmän

Adoben tekemässä matkailututkimuksessa tutkittiin matkailun trendejä sekä eri ihmisryhmien matkatottumuksia. Tutkimuksesta käy ilmi, että miehet varaavat matkansa 40 prosenttia todennäköisemmin hyvissä ajoin etukäteen, kun taas naiset ovat keskimäärin spontaanimpia matkustajia. Lisäksi nuoret ja suurten ikäluokkien edustajat kiinnittävät eniten huomiota matkustamisen kestävyyteen.

Urheilu

Grönholmin pilli naulaan

Erotuomari Marko Grönholm urakka Veikkausliigassa päättyi.

Turkulaisen jalkapalloerotuomari Marko Grönholmin , 37, ura päättyi 13. heinäkuuta puhallettuun SJK–VPS-ottelussa. Vuonna 1996 tuomariuransa aloittanut Grönholm ehti tuomita Veikkausliigassa kaikkiaan seitsemän vuoden ajan.

Jälkipeli: David Mooren värikäs matka Aston Villasta Interin huoltajaksi

FC Interin edustusjoukkueen huoltaja David Moore tuli yli kaksikymmentä vuotta sitten Suomeen pelaamaan. Tällä piti viihtyä vain pari kuukautta, mutta nyt David onkin viettänyt Suomessa jo puolet elämästään.

Hyvä ystävä ja valmentajakollega John Allen soitti ja esitti David Moorelle hämmentävän kysymyksen. Kyse ei ollut aprillipilasta. Allen pyysi Moorea miettimään ja vastaamaan vasta myöhemmin. David ensin nauroi, sitten mietti ja vastasi myöntävästi, ja näin hänestä tuli FC Interin Veikkausliigassa pelaavan edustusjoukkueen huoltaja.

Otteluanalyysi: Haka menee menojaan Ykkösessä

Matej Hradecký teki vahvan paluun kentille 2,5 vuoden tauon jälkeen.

Valkeakosken Haka venytti kaulaa jo kymmeneen pisteeseen lyömällä TPS:n Kupittaalla 3-2 (2-0) jalkapalloilun Ykkösen kärkikamppailussa. Haka on käynyt kahdesti Kupittaalla ja voittanut kahdesti. Jossiteltavaa ei siis ole. Vai onko kuitenkin? TPS tuli vahvasti lopussa ja pääsi yrittämään tasoitusta, kun Haka panikoi yllättävästi.

Henrik Goesch triathlonin puolimatkan mestariksi Joroisissa

Henrik Goesch.

Henrik Goesch ja Tiina Pohjalainen voittivat triathlonin puolimatkan yleisen sarjan SM-lähdöt lauantaina Joroisissa. Puolimatkan SM-mitaleista kilpailtiin Joroisissa lauantaina. Kilpailu käytiin upeissa olosuhteissa, tyynessä ja lämpimässä säässä. Puolimatkalla kilpailumatkat ovat 1,9 kilometrin uinti, 90 kilometrin pyöräily ja 21,1 kilometrin juoksu.

Matej Hradeckýn paluu tapahtumassa huikeissa puitteissa

Matej Hradecký on pelannut viimeksi TPS:n raitapaidassa kaudella 2015.

Kaksi ja puoli vuotta on pitkä aika kenen tahansa elämässä Erityisen pitkä pätkä se on parhaassa iässä olevan jalkapalloilijan elämää. Huhtikuussa 24 vuotta täyttänyt Matej Hradecký pelasi edellisen pelinsä helmikuussa 2017. Tuolloin SJK:ta edustanut Hradecký pelasi Suomen Cupissa MuSaa vastaan, mutta sittemmin hän on joutunut katsomaan pelejä katsomon puolelta.

Jälkipeli: Interin vahtien oma koutsi

Henrik Moisander on yksi Veikkausliigan kokeneimmista maalivahdeista. Hänet on valittu kahdesti sarjan parhaaksi maalivahdiksi.

Valmennus täyttää Jani Meriläisen arjen

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.