Kovasta työtahdista kärsii myös toimelias työntekijä

Työelämän teknologisoituminen nostaa työn intensiteettiä ja stressaa työntekijöitä, todetaan Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen tutkimushankkeessa. Helpotusta stressille tuovat johdon tuki ja kohtuulliset oppimisvaatimukset.

Nykypäivänä työelämää koettelee työtahdin kiristyminen, multitaskaus ja kasvaneet oppimisvaatimukset kiihtyvän teknologistumisen myötä. Koska työntekijöiltä odotetaan myös entistä enemmän itseohjautuvuutta ja itsensä johtamista, on työstä tullut monella tapaa intensiivisempää.

Suomen Akatemian rahoittamassa nelivuotisessa konsortiohankkeessa selvitetään työn intensiivisyyttä, sen seurauksia, ennustajia ja intensiivisyydeltä suojaavia tekijöitä. Tutkimus toteutetaan Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen psykologian yksiköissä.

Hankkeen ensimmäisen vaiheen tulokset osoittavat useita työn intensiivisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Näitä ovat tietotekniikan käyttö osana työtä, puutteellinen tuki johtajilta ja työn itsenäisyys. Lisäksi hyvin aloitteelliset ja toimeliaat työntekijät kokivat työnsä intensiiviseksi. Työn intensiivisyys, etenkin työtahdin kiristyminen ja multitaskaus lisäävät työuupumuksen riskiä.

– Toisaalta on hyvä muistaa kohtuullisten työn oppimisvaatimusten voivan myös kasvattaa työn imua ja näin edistää työvointia, sanoo professori Taru Feldt Jyväskylän yliopistosta.

Tutkijoiden mukaan eri ikäiset ihmiset kokivat työn intensiivisyyden eri tavoin. Ikääntyneemmät työntekijät kokivat työtahdin kiristyneen ja multitaskauksen olevan vaatimus. Samaan aikaan nuoremmat työntekijät kokivat vaatimuksia itseohjautuvuuteen ja itsensä johtamiseen.

Työn intensiivisyys voi olla riski työnvoinnille erityisesti aloilla, joissa on meneillään teknologinen murros, kuten terveydenhuollon alalla. Teknologia nopeuttaa työprosesseja ja tiedon siirtoa ruokkien työn intensiivisyyttä.

– Johdon tuki olisikin hyvä muistaa teknologisessa murroksessa, sillä sen avulla voidaan vähentää työntekijöiden kokemaa työn intensiivisyyttä ja stressiä, kertoo professori Saija Mauno Tampereen yliopistosta.

– Organisaatioiden, joissa korostetaan jatkuvaa työskentelyn tehostumista ja henkilöstön itseohjautuvuutta, tulee tiedostaa työn intensiivisyyden monimuotoisuus ja sen riskit työhyvinvoinnille.

Tutkijoiden mukaan työn intensiivisyyden ja työhyvinvoinnin riskien hallintaan tarvitaan lisäksi eri ikäisille räätälöityjä toimia.

Työn intensifikaatio ja sen hallinta itsesäätelyn voimavarojen avulla (IJDFIN) -konsortiohankkeessa selvitetään uudenlaisia työn vaatimuksia ja työn kasvavaa intensiivisyyttä. Hankkeen tutkimustuloksia voidaan hyödyntää eri ikä- ja ammattiryhmille suunnatuissa stressi-interventioissa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tutkimus: Nuorisorikollisuuden ehkäisy edellyttää tukea, kuntoutusta ja jälkihoitoa

Toistuvia rikoksia tekevien nuorten tuki ja palvelut ovat pirstaleisia, eikä niiden vaikutuksia seurata. Rikoksia tekevien nuorten tukeen, kuntoutukseen ja jälkihoitoon on kiinnitettävä enemmän huomiota, todetaan 25. huhtikuuta julkaistussa tutkimuksessa.

Santtu Kiili vie ravintola Bassin myös Helsinkiin

Bassi tunnetaan äyriäisvadistaan.

Äyriäisvadistaan tunnettu kala- ja äyriäisravintola Bassi laajentaa toimintaansa tänä keväänä Helsinkiin. Bassi Helsinki avautuu kesäkuun aikana aivan Helsingin ytimeen, Esplanadin puiston laidalle. Ravintola tarjoaa kalaruokia, tuoreita äyriäisiä, kasvisruokaa ja liha-annoksia.

Viranomaisten pankkitilikyselyt muuttuvat sähköisiksi

Useat viranomaiset voivat jatkossa saada sähköisesti tietoa pankkitileistä. Valtioneuvosto esittää, että tasavallan presidentti vahvistaa lakimuutokset tulemaan pääosin voimaan toukokuun alussa.

Teollisuuden tuottajahinnat nousivat 2,3 prosenttia

Tuottajahintaindeksi (THI) 2015=100, 1/2015–3/2019.

Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden tuottajahinnat nousivat keskimäärin 2,3 prosenttia vuoden 2018 maaliskuusta vuoden 2019 maaliskuuhun. Kotimaahan myytyjen teollisuustavaroiden tuottajahinnat nousivat 2,7 prosenttia, kun taas vientitavaroiden tuottajahinnat nousivat 1,8 prosenttia.

Wiklundin Walo-kattobaari avataan tänään – auki viikonloppuisin aamuviiteen asti

Wiklundin kattoterassille valmistunut Walo Rooftop Bar avataan tänään torstaina kello 17. Kahteen kattokerrokseen ulottuvassa baarissa on ainoalaatuiset näköalat yli kaupungin. Ylemmän kerroksen suojaamaton kattoterassi on avoinna ilmojen salliessa, alempi terassi puolestaan on auki ympäri vuoden.

Mitä kourallinen hiekkaa paljastaa?

Maanvyörymät käynnistyvät kumpuilevilla ja vuoristoisilla alueilla rankkasateiden tai maanjäristysten myötä. Kuvassa Annapurna Nepalista.

Vuoristopurojen mineraaleista voidaan uuden analyysimenetelmän avulla selvittää yläjuoksulla tapahtuneet maanvyöryt ja näin auttaa tulevien luonnonkatastrofien ennakoinnissa. Helsingin yliopiston ja Tübingenin yliopiston tutkijoiden kehittämä menetelmä julkaistiin äskettäin Science Advances -tiedelehdessä.

Luottojen korkokatto laajenee ja tiukkenee syyskuussa

Pikaluottoja ja muita kuluttajaluottoja koskeva lainsäädäntö muuttuu syyskuussa. Uudistuksen seurauksena korkokatto laajenee koskemaan valtaosaa kuluttajaluottoja.

Nuoriso suhtautuu huolettomasti UV-säteilyn aiheuttamaan ihosyöpäriskiin

Alle 35-vuotiaat polttavat ihonsa auringossa selvästi keskimääräistä useammin.

Säteilyturvakeskuksen (STUK) teettämän kyselyn mukaan suomalaiset ymmärtävät hyvin UV-säteilyn aiheuttaman ihosyöpäriskin. Nuorison keskuudessa riskiä pidetään pienempänä, mikä heijastuu myös auringolta suojautumiseen.

Pelastuslaitos auttoi miehen katolta Askaistenkujalla

Mies jouduttiin pelastamaan asuinrakennuksen katolta noin kuuden metrin korkeudesta torstaina puolilta päivin Askaistenkujalla Vähäheikkilässä.

Urheilu

Toni Autiosta TPS Salibandyn toiminnanjohtaja, Janne Kainulainen päävalmentajaksi

Mikael de Anna (vas.), Janne Kainulainen, Toni Lahtela, Toni Autio ja Perttu Kytöhonka.

Toni Autio aloittaa elokuussa TPS Salibandyn toiminnanjohtajana. Miesten edustusjoukkueen päävalmennuksesta jatkossa vastaa Janne Kainulainen .

Ura Basket aloittaa tänään taistelun liigapaikasta

Ura Basketin debyyttikausi Korisliigassa oli vaikea monella tapaa. Joukkue joutuu taistelemaan sarjapaikastaan karsinnoissa.

Ura Basketin debyyttikausi Korisliigassa on ollut vaikea. Eikä se ole edes vielä ohi. Joukkue joutuu taistelemaan sarjapaikastaan liigakarsinnassa. Paras kolmesta -sarja alkaa Littoisten monitoimitalolla tänään torstaina 25. huhtikuuta. Tarvittaessa kolmas ja ratkaiseva karsintapeli pelataan Littoisissa 3. toukokuuta.

Puukkokatsomo: Kiinnostavia jatkoja Tepsille

Zach Budish.

HC TPS on vähitellen julkaissut kauden 2019–20 joukkueen sopimuksiaan. Viime vuoden joukkueesta jatkavat muun muassa Lauri Pajuniemi , Zach Budish ja Joe Piskula . Uusina pelaajina Palloseuraan saapuvat muun muassa Topi Nättinen ja Tony Sund .

Palloliiton Länsi-Suomen piirin toiminta vuoden lopussa

Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin kevätkokous järjestettiin 24. huhtikuuta Porissa. Sääntömääräisten kevätkokousasioiden lisäksi kokouksessa hypättiin loikka kohti Seurojen Palloliittoa, kun piirin jäsenseurat hyväksyivät sopimuksen toiminnan ja käyttöomaisuuden siirrosta Suomen Palloliitolle.

FC TPS Turku Oy:n tilikauden tulos tappiollinen

Jarmo Kähkönen.

TPS-jalkapallon taustayhtiö FC TPS Turku Oy piti virallisen yhtiökokouksensa tiistaina. Yhtiökokouksessa käsiteltiin kaikki sääntömääräiset yhtiökokouksen asiat.

Tuto Volleyn naisten joukkue nousi ykkössarjaan

Tuto Volley nousi ykkössarjaan.

Lentopalloilun naisten kakkossarja sinetöitiin pääsiäisenä. Tuto Volleyn naiset voittivat niin alkusarjan kuin ylemmän jatkosarjan lohkonsa. Tuto aloitti finaalit kotiedun turvin Turussa pitkäperjantaina voittamalla Pihtiputaan Plokin 3–1. Joukkue matkusti lauantaina Jyväskylään valmistautumaan sunnuntain peliin. Hotellin palohälyttimet laukesivat keskellä yötä ja koko hotelli heräsi piinaavaan summerin sointiin kello 2 yöllä. Siitä huolimatta Tuto voitti sunnuntaina 3–0 Pihtiputaalla.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!