Posti aikoo kasvattaa palvelupisteidensä määrää, mutta osasta omia myymälöitä on tarkoitus luopua

Posti uudistaa palvelupisteverkostoaan verkkokaupan kasvun ja asiakkaiden tarpeiden muutosten mukaan. Postin palvelupisteiden määrä kasvaa, vuonna 2020 niitä on suunnitelmien mukaan yli 2 700.

– Taustalla on voimakas muutos ihmisten ajankäytössä, liikkuvuudessa ja asiointitottumuksissa. Asiakkaat haluavat hoitaa postiasioinnin samalla, kun käyvät vaikkapa ruokaostoksilla. Suomalaiset arvostavat helppoutta, palvelupisteverkoston johtaja Lasse Huttunen sanoo.

Pakettiautomaattien suosio ja määrä on kasvanut. Postin tutkimusten mukaan jopa 59 prosenttia suomalaisista on käyttänyt Postin pakettiautomaattia, ja niiden määrää kasvatetaan eri puolilla Suomea edelleen. Smartpost-automaatteja asennetaan myös asuinkerrostaloihin. Lähetysten kulun seuraaminen mobiilisti sekä muu postiasiointi ajasta ja paikasta riippumatta ovat asiakkaiden käyttämiä ja toivomia palveluja.

– Odotamme verkkokaupan kasvavan edelleen. Kymmenen vuoden aikana Postin palvelupisteiden määrä on yli kaksinkertaistunut, lisäys tulee suurimmaksi osaksi pakettiautomaateista. Kun niiden määrää edelleen lisätään ja digitaaliset palvelumme ovat koko ajan tarjolla asiakkaillemme, Postin palvelut ovat entistäkin lähempänä, Lasse Huttunen kertoo.

Muutokset tapahtuisivat vuosina 2019–20. Posti luopuisi osasta omia myymälöitä. Niiden palveluita suunnitellaan siirrettävän kumppaniyritysten hoidettavaksi, osa Postin myymälöistä voitaisiin yhdistää toiseen Postin myymälään, ja joitakin myymälöitä voitaisiin korvata itsepalvelupisteillä.

Jokaisella paikkakunnalla on suunniteltujen muutosten kohteena olevien Postin myymälöiden lisäksi myös muita Postin palvelupisteitä, ja palvelut säilyvät paikkakunnalla jatkossakin.

Suunnitelmat koskevat kahtakymmentäyhtä Postin omaa myymälää paikkakunnilla Helsinki, Vantaa, Espoo, Lahti, Turku, Pori, Tampere, Kouvola, Mikkeli, Lappeenranta, Lemi, Vaasa, Kuopio ja Rovaniemi. Suunniteltu muutos ei koske Helsingin Postitalon myymälää, Jyväskylän keskustan myymälää eikä Rovaniemen Napapiirillä sijaitsevaa myymälää.

Yhteistoimintaneuvottelut suunnitelluista muutoksista aloitetaan huhtikuun loppupuolella. Alustavan arvion mukaan henkilöstön vähentämistarve olisi enintään 124 vakituista henkilöä. Muutos tapahtuisi vaiheittain vuoden 2020 loppuun mennessä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Santtu Kiili vie ravintola Bassin myös Helsinkiin

Bassi tunnetaan äyriäisvadistaan.

Äyriäisvadistaan tunnettu kala- ja äyriäisravintola Bassi laajentaa toimintaansa tänä keväänä Helsinkiin. Bassi Helsinki avautuu kesäkuun aikana aivan Helsingin ytimeen, Esplanadin puiston laidalle. Ravintola tarjoaa kalaruokia, tuoreita äyriäisiä, kasvisruokaa ja liha-annoksia.

Viranomaisten pankkitilikyselyt muuttuvat sähköisiksi

Useat viranomaiset voivat jatkossa saada sähköisesti tietoa pankkitileistä. Valtioneuvosto esittää, että tasavallan presidentti vahvistaa lakimuutokset tulemaan pääosin voimaan toukokuun alussa.

Teollisuuden tuottajahinnat nousivat 2,3 prosenttia

Tuottajahintaindeksi (THI) 2015=100, 1/2015–3/2019.

Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden tuottajahinnat nousivat keskimäärin 2,3 prosenttia vuoden 2018 maaliskuusta vuoden 2019 maaliskuuhun. Kotimaahan myytyjen teollisuustavaroiden tuottajahinnat nousivat 2,7 prosenttia, kun taas vientitavaroiden tuottajahinnat nousivat 1,8 prosenttia.

Wiklundin Walo-kattobaari avataan tänään – auki viikonloppuisin aamuviiteen asti

Wiklundin kattoterassille valmistunut Walo Rooftop Bar avataan tänään torstaina kello 17. Kahteen kattokerrokseen ulottuvassa baarissa on ainoalaatuiset näköalat yli kaupungin. Ylemmän kerroksen suojaamaton kattoterassi on avoinna ilmojen salliessa, alempi terassi puolestaan on auki ympäri vuoden.

Mitä kourallinen hiekkaa paljastaa?

Maanvyörymät käynnistyvät kumpuilevilla ja vuoristoisilla alueilla rankkasateiden tai maanjäristysten myötä. Kuvassa Annapurna Nepalista.

Vuoristopurojen mineraaleista voidaan uuden analyysimenetelmän avulla selvittää yläjuoksulla tapahtuneet maanvyöryt ja näin auttaa tulevien luonnonkatastrofien ennakoinnissa. Helsingin yliopiston ja Tübingenin yliopiston tutkijoiden kehittämä menetelmä julkaistiin äskettäin Science Advances -tiedelehdessä.

Luottojen korkokatto laajenee ja tiukkenee syyskuussa

Pikaluottoja ja muita kuluttajaluottoja koskeva lainsäädäntö muuttuu syyskuussa. Uudistuksen seurauksena korkokatto laajenee koskemaan valtaosaa kuluttajaluottoja.

Nuoriso suhtautuu huolettomasti UV-säteilyn aiheuttamaan ihosyöpäriskiin

Alle 35-vuotiaat polttavat ihonsa auringossa selvästi keskimääräistä useammin.

Säteilyturvakeskuksen (STUK) teettämän kyselyn mukaan suomalaiset ymmärtävät hyvin UV-säteilyn aiheuttaman ihosyöpäriskin. Nuorison keskuudessa riskiä pidetään pienempänä, mikä heijastuu myös auringolta suojautumiseen.

Pelastuslaitos auttoi miehen katolta Askaistenkujalla

Mies jouduttiin pelastamaan asuinrakennuksen katolta noin kuuden metrin korkeudesta torstaina puolilta päivin Askaistenkujalla Vähäheikkilässä.

Toni Autiosta TPS Salibandyn toiminnanjohtaja, Janne Kainulainen päävalmentajaksi

Mikael de Anna (vas.), Janne Kainulainen, Toni Lahtela, Toni Autio ja Perttu Kytöhonka.

Toni Autio aloittaa elokuussa TPS Salibandyn toiminnanjohtajana. Miesten edustusjoukkueen päävalmennuksesta jatkossa vastaa Janne Kainulainen .

Urheilu

Toni Autiosta TPS Salibandyn toiminnanjohtaja, Janne Kainulainen päävalmentajaksi

Mikael de Anna (vas.), Janne Kainulainen, Toni Lahtela, Toni Autio ja Perttu Kytöhonka.

Toni Autio aloittaa elokuussa TPS Salibandyn toiminnanjohtajana. Miesten edustusjoukkueen päävalmennuksesta jatkossa vastaa Janne Kainulainen .

Ura Basket aloittaa tänään taistelun liigapaikasta

Ura Basketin debyyttikausi Korisliigassa oli vaikea monella tapaa. Joukkue joutuu taistelemaan sarjapaikastaan karsinnoissa.

Ura Basketin debyyttikausi Korisliigassa on ollut vaikea. Eikä se ole edes vielä ohi. Joukkue joutuu taistelemaan sarjapaikastaan liigakarsinnassa. Paras kolmesta -sarja alkaa Littoisten monitoimitalolla tänään torstaina 25. huhtikuuta. Tarvittaessa kolmas ja ratkaiseva karsintapeli pelataan Littoisissa 3. toukokuuta.

Puukkokatsomo: Kiinnostavia jatkoja Tepsille

Zach Budish.

HC TPS on vähitellen julkaissut kauden 2019–20 joukkueen sopimuksiaan. Viime vuoden joukkueesta jatkavat muun muassa Lauri Pajuniemi , Zach Budish ja Joe Piskula . Uusina pelaajina Palloseuraan saapuvat muun muassa Topi Nättinen ja Tony Sund .

Palloliiton Länsi-Suomen piirin toiminta vuoden lopussa

Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin kevätkokous järjestettiin 24. huhtikuuta Porissa. Sääntömääräisten kevätkokousasioiden lisäksi kokouksessa hypättiin loikka kohti Seurojen Palloliittoa, kun piirin jäsenseurat hyväksyivät sopimuksen toiminnan ja käyttöomaisuuden siirrosta Suomen Palloliitolle.

FC TPS Turku Oy:n tilikauden tulos tappiollinen

Jarmo Kähkönen.

TPS-jalkapallon taustayhtiö FC TPS Turku Oy piti virallisen yhtiökokouksensa tiistaina. Yhtiökokouksessa käsiteltiin kaikki sääntömääräiset yhtiökokouksen asiat.

Tuto Volleyn naisten joukkue nousi ykkössarjaan

Tuto Volley nousi ykkössarjaan.

Lentopalloilun naisten kakkossarja sinetöitiin pääsiäisenä. Tuto Volleyn naiset voittivat niin alkusarjan kuin ylemmän jatkosarjan lohkonsa. Tuto aloitti finaalit kotiedun turvin Turussa pitkäperjantaina voittamalla Pihtiputaan Plokin 3–1. Joukkue matkusti lauantaina Jyväskylään valmistautumaan sunnuntain peliin. Hotellin palohälyttimet laukesivat keskellä yötä ja koko hotelli heräsi piinaavaan summerin sointiin kello 2 yöllä. Siitä huolimatta Tuto voitti sunnuntaina 3–0 Pihtiputaalla.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!