Verokertymä kasvoi 2,2 prosenttia viime vuonna

Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2018. Kertymä oli yhteensä 99,1 miljardia euroa. Veroaste laski edellisvuodesta 0,9 prosenttiyksikköä 42,4 prosenttiin. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen. Tiedot käyvät ilmi kansantalouden tilinpidon vuotta 2018 koskevista ennakkotiedoista.

Veroasteen lisäksi voidaan tarkastella nettoveroastetta, joka lasketaan vähentämällä julkisyhteisöjen saamista veroista niiden maksamat tulonsiirrot. Vuonna 2018 nettoveroaste oli 18,1 prosenttia bruttokansantuotteesta, jossa laskua edelliseen vuoteen oli 0,1 prosenttiyksikköä.

Arvonlisäveron tuotto kasvoi edellisvuodesta 4,6 prosenttia ja oli 21,3 miljardia euroa. Pääsääntöisesti myös muiden tavaroista ja palveluista maksettujen verojen kertymät kasvoivat edellisvuodesta. Kasvuprosentit olivat suurimmat tupakkaverossa, alkoholijuomaverossa ja rahapelitoiminnan voittovaroissa. Tupakkaveron kertymä kasvoi 15,9 prosenttia ja oli 1,1 miljardia euroa. Alkoholijuomaveron kertymä kasvoi 10,1 prosenttia ja oli 1,5 miljardia euroa. Rahapelitoiminnan voittovarat kasvoivat 8,6 prosenttia ja olivat 1,1 miljardia euroa. Energiaverot kasvoivat 1,9 prosenttia ja vuoden kertymä oli 4,4 miljardia euroa.

Kotitalouksien maksama tulovero kasvoi 1,1 prosenttia edellisvuodesta ja kertymä oli 28,5 miljardia euroa. Omaisuusverojen kertymä laski 3,2 prosenttia edellisvuodesta. Perintö- ja lahjaveron kertymä vuonna 2018 oli 692 miljoonaa euroa eli 23,9 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017, jolloin verotuloja oli poikkeuksellisen paljon. Varainsiirtoveron kertymä oli 844 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuodesta muodostui 8,8 prosenttia.

Luottolaitoksilta kerättyä EU-vakausmaksua kirjattiin Euroopan unionin toimielimien verotuloksi 55 miljoonaa euroa.

Valtion verokertymä oli vuonna 2018 yhteensä 48,7 miljardia euroa. Kasvua edellisvuodesta kertyi 3,8 prosenttia. Kuntien verokertymä oli 22,5 miljardia euroa ja se pieneni 1,3 prosenttia vuotta aiemmasta. Sosiaaliturvarahastojen pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,6 prosenttia ja yhteensä niitä kerättiin 27,7 miljardia euroa. Verojen ja veronluonteisten maksujen osuus julkisyhteisöjen sulautetuista kokonaistuloista oli 80,6 prosenttia vuonna 2018.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kysely: Selvä enemmistö työntekijöistä uskoo nauttivansa esimiehensä luottamusta

Suomalaisilla työpaikoilla työntekijät uskovat oman esimiehensä luottavan heihin. Esimiehet koetaan myös helposti lähestyttäviksi. Toisaalta osa työntekijöistä ei koe tulevansa kuulluksi työyhteisössään. Lisäksi heikko työkyky ja riittämätön palautuminen ovat vahvassa yhteydessä toisiinsa. Tiedot käyvät ilmi työeläkeyhtiö Elon työyhteisömittarin 10 000 vastauksen otoksesta.

Nordkalk käynnisti yt-neuvottelut lomautuksista Suomessa

Nordkalk Oy Ab aloitti torstaina Suomen henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista lomautuksista. Yhtiön mukaan markkinatilanne Suomessa on vaikea ja kalkkikivipohjaisten tuotteiden kysyntä on heikentynyt.

Turun VPK:n puhallinorkesteri järjestää perinteisen kevätkonsertin

Reijo Borman.

Turun VPK:n puhallinorkesteri järjestää perinteisen kevätkonsertin sunnuntaina 31. maaliskuuta kello 14 Turun VPK:n talolla.

Tutkimus: Populististen puolueiden äänestäjien talousajattelu vasemmistolaista

Haastatteluihin perustuvan tutkimuksen mukaan populististen puolueiden kannattajia Suomessa, Unkarissa, Italiassa, Ranskassa ja Saksassa yhdistää vahva 1980- ja 1990-lukuihin liittyvä nostalgia, kansallistunteen voimistuminen sekä turvallisuuden, vakauden ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden kaipuu.

Valtioneuvosto vahvisti Etelä-Suomen kansallisen erityistuen lopullisen tukitason

Valtioneuvosto vahvisti torstaina Etelä-Suomessa maksettavan rehunurmen, rehuohran ja kevätvehnän väliaikaisen kansallisen erityistuen lopullisten tukitason. Tuen kokonaismäärä on 20 miljoonaa euroa, josta kahdeksan miljoonaa euroa eli 40 prosenttia kohdistuu Etelä-Suomen maito-, nauta-, lammas ja vuohitilojen rehunurmille ja 12 miljoonaa eli 60 prosenttia ohjataan alueen rehuohra- ja kevätvehnäaloille.

Turun vanhuspalvelujen oltava turvalliset

Turun vanhuspalveluiden kotihoidon ongelmat ovat laajalti tiedossa. Ongelmana on, että palveluasumisen paikoilla on huonokuntoisempia asukkaita, kuin mitä sopimuksissa lukee. Psykogeriatrisen hoidon alasajo on aiheuttanut ilmiön, jossa asuminen ja hoitaminen ovat vaarallisia. Hoitajamitoitus on väärin sijoitettujen asiakkaiden takia liian pieni. Kotihoidossa ja laitoshoidossa esiintyy samaa ongelmaa, kuin palveluasumisessakin. Hoidon laatu kärsii, kun hoidontarve ylittää käytössä olevan hoitajaresurssin.

Marjasatotieto verkkoon kaikkien ulottuville

Salaisten marjapaikkojen paljastumista ei tarvitse pelätä, sillä havaintometsä näkyy palvelussa vain 25 neliökilometrin (5 x 5 kilometriä) tarkkuudella.

Mustikan, puolukan ja suomuuraimen satotietoja voi nyt seurata Luonnonvarakeskuksen (Luke) marjahavainnot.fi-palvelusta. Kansalaiset ovat tervetulleet mukaan kartuttamaan satotietoja tallentamalla omia havaintojaan järjestelmään.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve keskustelee Euroopan tulevaisuudesta Eurocities-kaupunginjohtajien huippukokouksessa Brysselissä

Samaan aikaan kun EU-maiden johtajat keskustelevat Euroopan tulevaisuudesta Eurooppa-neuvoston huippukokouksessa, noin 60 Eurocities-kaupunginjohtajaa kokoontui torstaina Brysseliin julkistamaan kaupunkien asialistan Euroopalle. Verkoston kaupungit edustavat noin 130 miljoonaa ihmistä. Suomesta paikalla ovat Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Oulun ja Turun kaupunginjohtajat.

Siivous harmittaa suomalaisia arkirutiineista eniten

Suomalaisten arjen ilonaiheet liittyvät ystäviin, yhdessäoloon, perheen kanssa vietettyyn aikaan, lapsiin ja lapsenlapsiin, ruokailuun ja ruoanlaittoon, liikuntaan ja harrastuksiin sekä työhön ja työkavereihin. Sekä lapsiperheillä että pariskunnilla isoin arjen tyytyväisyyttä lisäävä asia on parisuhde ja perhe. Yksinasuvat puolestaan ovat tyytyväisimpiä vapaa-ajan laatuun ja määrään.

Urheilu

Turun Uimareiden vesipallonaiset runkosarjan voittoon

Turun Uimarit oli jälleen naisten vesipaollilun SM-runkosarjan ykkönen.

Naisten vesipallon SM-runkosarja saatiin päätökseen viikonloppuna. Runkosarjan voiton vei jo neljännen kerran peräkkäin Turun Uimarit vahvan alkukauden siivittämänä. Joukkue koki ainoat tappiot sarjassa viime vuoden finaalivastustajalleen ja kauden etukäteisasetelmissakin vahvimmaksi arvioidulle Uinti Tampereelle. Joukkueet kohtasivat toisensa neljä kertaa ja TU:n ja UiTa:n keskinäisten otteluiden voitot menivät tasan 2–2.

FC Inter perusti vähävaraisten perheiden junioreille tukirahaston

Timo Furuholm lupasi lahjoittaa pistebonusrahansa juniorien tukirahastoon.

FC Inter on perustanut oman tukirahaston heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemiseksi. Rahasto jakaa vuosittain haettavien stipendien kautta avustusta niille seuran junioreille, joiden perheillä on vaikeuksia harrastusmaksujen kanssa. Seurassa on tällä hetkellä noin 500 junioripelaajaa.

Puukkokatsomo: Katsojapula haasteena

Toiseksi korkein runkosarjan katsojakeskiarvo oli TPS:llä, vajaat 5 500 katsojaa.

Jääkiekon Liigalla on käsillä tärkeä kevät. Suomen ykköslajin korkeimmalla sarjatasolla riittää pohdittavaa, sillä päättyneen runkosarjan katsojamäärät eivät valtakunnallisella tasolla mairittele. Kaudella 2018–19 koko Liigan katsojakeskiarvo oli 4 232 katsojaa.

Paavo Nurmi Gamesissa jaossa Tokion olympiapaikat

Wilma Murto ja monet muut suomalaishuiput saavat venyä parhaimpaansa, jotta Tokion olympialaisten tulosrajat saavutetaan.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF julkisti maaliskuun alulla tulosrajat, joilla urheilijat lunastavat paikkansa Tokion 2020 olympialaisiin. Suomalaisittain tulosrajat ovat kovat ja oletettavasti vain muutama urheilija pääsee rajan rikkomalla olympialaisiin.

Inter kohtaa puolivälierissä VPS:n Kupittaalla

Jalkapalloilun Suomen Cupin puolivälierävaiheen otteluparit arvottiin tiistaina. Inter, joka on Cupin hallitseva mestari, saa kotiottelussa vastaansa Vaasan Palloseuran. Ottelu pelataan lauantaina 30. maaliskuuta kello 15 kentällä Kupittaa 5.

Seppo Paju kolmonen frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin osakilpailussa Yhdysvalloissa

Seppo Paju.

Vuoden miespelaajaksi Euroopassa valittu lietolainen Seppo Paju sijoittui kolmanneksi frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin osakilpailussa Teksasissa Yhdysvalloissa. Pajun sijoitus sivuaa parasta suomalaistulosta Disc Golf Pro Tourilla.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?