Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa voimaan ensi vuoden alussa

Henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa säädetään oma lakinsa, joka tulee voimaan 1.1.2019. Lakia sovelletaan poliisin, syyttäjien, tuomioistuinten, Rikosseuraamuslaitoksen, Tullin, rajavalvontaviranomaisten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten käsitellessä henkilötietoja rikosasiassa.

Uudella lailla pannaan täytäntöön rikosasioiden tietosuojadirektiivi. EU:n direktiivin tavoitteena on nykyaikaistaa sääntelyä, helpottaa tietojen vapaata liikkuvuutta EU-maiden poliisi- ja oikeusviranomaisten välillä sekä varmistaa henkilötietojen suoja rikosasioita käsiteltäessä.

Lakia sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn silloin, kun on kyse esimerkiksi rikoksen ennalta estämisestä, selvittämisestä tai syyteharkintaan saattamisesta, syytetoimista, rikosasian käsittelemisestä tuomioistuimessa, seuraamuksen täytäntöönpanemisesta taikka yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien uhkien ehkäisemisestä.

Laissa säädetään muun muassa toimivaltaisten viranomaisten velvollisuuksista tietojen käsittelyssä, rekisteröidyn oikeuksista, tietosuojavastaavan tehtävistä sekä oikeusturvakeinoista ja seuraamuksista. Lain noudattamista valvoo tietosuojavaltuutettu.

Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa omat henkilötietonsa ja saada tietoja henkilötietojensa käsittelystä. Rekisteröidyn oikeuksia voidaan kuitenkin rajoittaa, jos se on välttämätöntä esimerkiksi rikoksen selvittämisen kannalta. Tällöin rekisteröity voi pyytää tietosuojavaltuutettua tarkastamaan, että hänen henkilötietojaan on käsitelty lainmukaisesti.

Lakia sovelletaan myös silloin, kun puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja poliisi, erityisesti suojelupoliisi, käsittelevät henkilötietoja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä. Tältä osin säännökset eivät perustu EU-direktiiviin, vaan tarpeeseen säännellä sellaisesta henkilötietojen käsittelystä, joka ei kuulu EU:n toimivaltaan.

Uusi laki on rikosasioiden käsittelyssä noudatettava yleislaki, josta voidaan poiketa kutakin alaa koskevassa erityislainsäädännössä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Jätehuollon viranomaispalveluille uusi nettisivusto ja opaskirja määräyksistä

Lounais-Suomessa jätehuolto on järjestetty 17 kunnan yhteisenä toimintana. Mukana olevien kuntien alueella asuu noin 417 000 asukasta. Alueen kuntien yhteisenä jätehuoltoviranomaisena toimii Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta. Jätehuollon palvelut, ohjauksen ja neuvonnan järjestää puolestaan kuntien omistama Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH)

Päällystystyö saadaan Savitehtaankadulla valmiiksi torstaina

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistoja Savitehtaankadulla Vanhan Littoistentien ja Tykistökadun välillä sekä Tykistökadun ja Savitehtaankadun risteysalueella. Työ saadaan valmiiksi torstaina.

Pitkäaikaistyöttömyys puolittunut Varsinais-Suomessa vajaassa kolmessa vuodessa

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa 18 100 työtöntä työnhakijaa. Huhtikuun aikana työttömien yleensä määrä vähenee, nyt 1 000 henkilöllä.

Sähköpotkulaudat saapuvat Turkuun, vuokrattavia menopelejä aluksi noin 200

Kuka tahansa voi käyttää sähköpotkulautaa kertamaksua vastaan.

Helsingin katukuvaan maaliskuussa ilmestyneet sähköpotkulaudat saapuvat tänään Turkuun, kun ruotsalainen mikromobiiliyritys VOI tuo sähkökäyttöiset potkulaudat kaikkien kaupungissa liikkuvien käyttöön.

Jyrsintä- ja päällystystyö aiheuttaa liikennejärjestelyjä Taipaleenkadulla Hirvensalossa

Jyrsintä- ja päällystystöitä tehdään useassa eri kohteessa eri puolilla kaupunkia. Taipaleenkadulla Hirvensalossa työt kestävät noin viikon keskiviikosta alkaen.

Kaksi kolmasosaa suomalaisista kuullut tietosuoja-asetuksesta

EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) alettiin soveltaa vuosi sitten. Uusi tietosuojalainsäädäntö on parantanut tietosuojaoikeuksia ja yhtenäistänyt henkilötietojen käsittelyä EU-maissa. Tietoisuus tietosuojaoikeuksista on lisääntynyt.

Pauliina Uhinki-Suomisesta Henrikin uusi kirkkoherra

Pauliina Uhinki-Suominen.

Turun Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvosto on valinnut Henrikin uudeksi kirkkoherraksi Pauliina Uhinki-Suomisen .

Vanhalla Hämeentiellä tehdään jyrsintä- ja päällystystöitä

Jyrsintä- ja päällystystöitä tehdään useassa eri kohteessa eri puolilla kaupunkia. Vanhalla Hämeentiellä Chorellinkadun ja Karjakadun välillä työt kestävät noin viikon keskiviikosta alkaen.

Kike Elomaa hallitusneuvottelijoille: Älkää myykö maatamme

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) on huolissaan tulevan vaalikauden talouslinjasta. Elomaan mukaan hallitusneuvotteluja vetävä Antti Rinne (sd.) on antanut ymmärtää, että rahaa riittäisi hyvin pitkän vaalilupauslistan lunastamiseksi.

Urheilu

Oskari Siiki vahvistaa Tuton hyökkäystä

Oskari Siiki vetää ensi kaudella päälleen Tuton paidan.

Tuto Hockey ja Oskari Siiki ovat solmineet kauden 2019–20 kattavan pelaajasopimuksen. Siiki siirtyy Tutoon Turun Palloseurasta.

Jere Karlssonille ja Eetu Salmelalle jatkosopimukset Tuto Hockeyn kanssa

Jere Karlsson.

Jere Karlsson ja Eetu Salmela ovat tehneet Tuto Hockeyn kanssa jatkosopimukset kaudelle 2019–20.

Uran joukkue rakentuu pala kerrallaan

Kristian Palotien työ Uran päävalmentajana jatkuu.

Paikkansa Korisliigassa karsintojen jälkeen säilyttänyt Kaarinan Ura Basket kokoaa vähitellen ensi kauden palapeliään. Viime viikolla pari isompaa palasta loksahti paikalleen, kun Ura tiedotti päävalmentaja Kristian Palotien sopimuksen jatkumisesta. Lisäksi Ura julkisti sopimukset Miikka Luosmaan ja Marius van Andringan kanssa.

Kankaisten Golfille Golfliiton junioritoiminnan laatuseuramerkki

Kankaisten Golf ry:lle myönnettiin lauantaina Suomen Golfliiton junioritoiminnan Laatuseuramerkki. Tunnustus vastaan otettiin Kankaisten Golfin avoimien ovien päivän yhteydessä ja sen kävi luovuttamassa Golfliiton seurakehittäjä Hannu Paatelo . Tunnustusta olivat ottamassa vastaan seuran junioritoimikunnan puheenjohtaja Mika Aho ja seuran puheenjohtaja Timo Vainio .

Nimpparisankari: Tavallinen Minna sopii hyvin

Minna Grusander viihtyy tavallisen nimisenä.

Vuonna 1989 vapaaottelija Minna Grusanderin vanhempien piti antaa tyttärelleen nimeksi Anu, mutta sattuman vuoksi piti turvautua b-suunnitelmaan ja antaa tytölle nimeksi Minna.

Tuto teki jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa

Juho Mäkelä.

Jääkiekon Mestiksessä pelaava Tuto Hockey on tehnyt jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa. Hyökkääjien sopimukset kattavat kauden 2019–20.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!