Itsenäisyyspäivä toi reservinylennyksiä Turun valtuustoonkin – katso lista kaikista Turun seudulla ylennetyistä

Kaupunginvaltuutettu Niko Aaltonen (kok.) ylennettiin kapteeniksi. Kaupunginvaltuutettu Niko Aaltonen (kok.) ylennettiin kapteeniksi. Kuva: Jari Laurikko

Itsenäisyyspäivä on jälleen tuonut juhlavan ylennyskirjeen sodanajan tehtävässään kelpoisuutta osoittaneille reserviläisille. Turkulaisista kaupunginvaltuutetuista ylennysjuhlaa tänään viettävät muiden muassa kapteeniksi ylennetty Niko Aaltonen sekä yliluutnantiksi ylennetty Ville Valkonen, kumpikin istuu kokoomuksen valtuustoryhmässä. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio ylennettiin miehistön puolella korpraaliksi.

Reservin ylennys ei ole automaatio tai palkinto, vaan osoitus siitä, että Puolustusvoimat katsoo kyseisen henkilön kykeneväksi toimimaan siinä sodanajan tehtävässä ja sotilasarvossa, jonka ylennys tuo. Ylennyksen edellytyksenä on lisäksi riittävä määrä kertausharjoitusvuorokausia ja kertausharjoituksissa osoitettu aktiivisuus.

Aamuset julkaisee jakelualueeltaan kaikkien 6.12. 2018 reservissä ylennettyjen nimet.

Kapteeniksi

Aaltonen Niko Kristian Turku

Kjellman Anders Johan Parainen

Korpinen Raimo Antero Kaarina

Lehtonen Olli-Pekka Paimio

Leino Lasse Tapani Naantali

Moislahti Jonni Antero Raisio

Pohjola Perttu Matti Mikael Turku

Savela Ari Mikael Raisio

Virtanen Rami Aleksi Rusko

Kapteeniluutnantiksi

Arvonen Henri Johannes Turku

Lääkintäkapteeniluutnantiksi

Pyrhönen Pasi Heikki Kullervo Kaarina

Yliluutnantiksi

Blomster Juuso Ilmari Turku

Franska Juri Aleksi Turku

Heiskanen Jani Hugo Jalmari Turku

Helin Perttu Tapani Aleksei Turku

Häkli Jaakko Veli Valtteri Turku

Järvinen Mika Petri Turku

Karhu Antero Johannes Rusko

Mäenpää Marko Olavi Turku

Retulainen Olli Aku Eljas Turku

Suma Harri Tapani Turku

Suominen Kalle-Antti Turku

Valkonen Ville Kalervo Turku

Yliluutnantiksi merivoimissa

Ahti Joonas Jesper Kaarina

Virtanen Juuso Johannes Kaarina

Teknikkoyliluutnantiksi

Riikola Juha Pekka Kaarina

Luutnantiksi

Ala-Laurinaho Jussi Pekka Turku

Asanti Teppo Antero Turku

Heinämäki Oskari Pekanpoika Turku

Koskilahti Ahti Ilmari Turku

Koskinen Roope Ilari Turku

Laine Ville Kristian Turku

Lehtiö Saku Kristian Naantali

Leminen Niklas Arthur Turku

Malmikare Topias Väinö Valdemar Turku

Marjaniemi Henri Kalervo Raisio

Männistö Jaakko Tapio Turku

Niemelä Rami Jalmari Turku

Rantanen Juuso Johannes Naantali

Riihimäki Magnus Joonatan Turku

Tervo Roni Sakari Kaarina

Tuominen Timo Uolevi Lieto

Tähtinen Samuli Werneri Turku

Valjus Ville Vesa Markus Turku

Valtonen Rami Tapani Lieto

Vuosjoki Marko Antero Naantali

Ylitalo Tero Harri Juhani Naantali

Luutnantiksi merivoimissa

Gyllenberg Rafael Alexander Turku

Koski Juha Samuli Kaarina

Lehtonen Rami-Eikka Turku

Vänrikiksi

Jokinen Jesse Benjamin Turku

Pesonen Janne Aleksi Turku

Aliluutnantiksi

Klöfverskjöld Andreas Oscar Alexander Turku

Lammes Veera Anastasia Turku

Pikkarainen Marko Juha Kalevi Turku

Sotilasmestariksi

Aaltonen Juha Sakari Turku

Airola Juho Antero Kaarina

Salminen Timo Hemmo Masku

Ylivääpeliksi

Auvinen Markus Juhani Kaarina

Lamminen Timo Johannes Kaarina

Santala Tommi Juhani Kaarina

Vääpeliksi

Aschan Richard Erik Turku

Hareja Jukka Jalmar Naantali

Jousi Tuukka Juha Enok Turku

Latvala Pasi Henrik Turku

Lindgren Matti Mikael Naantali

Röytiö Jaakko Henrik Lieto

Saura Sampsa Ilari Salomon Turku

Pursimieheksi

Hyssälä Antti Otto Juhani Turku

Virtanen Tero Juhani Turku

Ylikersantiksi

Eriksson Tim Emil Michael Parainen

Huldén Mikael Göran Alexander Turku

Immonen Riku Allan Kristian Raisio

Laurila Mikko Petteri Turku

Lehtinen Mikael Karl Henrik Turku

Majala Joni Tapio Mynämäki

Malmström Tuomas Johannes Turku

Mäenpää Petri Kullervo Kaarina

Narvia Perttu Kalervo Turku

Nyström Petri Tero Olavi Turku

Oivanen Teemu Nikolai Turku

Ojala Pekka-Eemeli Turku

Olli Atte Johannes Turku

Ollikainen Teemu Oskari Turku

Pelto Tuomas Mikko Naantali

Prest Marcus Mathias Turku

Rosten Erik Mikael Turku

Räsänen Mohamed Turku

Sahakoski Eero Mattias Parainen

Savela Jan-Mikael Kalevi Turku

Vuotinen Jani-Matti Jesse Edvard Turku

Ylikersantiksi merivoimissa

Ahlqvist Kari Tapani Johannes Naantali

Johansson Markus Johannes Turku

Tatananni Valerio Turku

Kersantiksi

Antrela Petri Valtteri Turku

Anttila Akseli Tuomas Naantali

de Almeida Carlos Manuel Raisio

Eronen Toni Antero Raisio

Haapio Jukka Olavi Turku

Hakala Tuomas Johannes Lieto

Haonperä Tuomo Viktor Turku

Heikkinen Antti Juhani Turku

Jalava Eero Samuli Turku

Järvi Niklas Jesse Tapani Lieto

Kahra Jussi Kaarle Turku

Kivistö Aaro Markus Turku

Koponen Lauri Akseli Turku

Koponen Pentti Tapio Turku

Kotaniemi Matias Johannes Turku

Kotiranta Karl Raimo Rickhard Turku

Kulmala Valtteri Matias Raisio

Kähäri Jarkko Johannes Turku

Laakso Valtteri Rudolf Turku

Laine Valtteri Johannes Naantali

Lehtonen Jouni Juhani Naantali

Lindholm Kalle Martti Turku

Lindström Hans Henrikki Turku

Lindström Max Jalmari Turku

Malila Juha Ensio Turku

Malinen Niko Petteri Turku

Meerto Ilkka Johannes Turku

Muurinen Tomi Martti Tapani Raisio

Mårtensson Benjamin Mikael Parainen

Mäkinen Sami Kristian Parainen

Mäntyvaara Eemeli Joose Mikael Turku

Niemi Pietari Jura Kaleva Turku

Oikarinen Matti Kalevi Lieto

Perksalo Teemu Lauri Johannes Turku

Rantamaa Vesa Arvo Juhani Turku

Ridberg Robert Thomas Turku

Silvonen Olli Petteri Turku

Sirkiä Aleksi Ilmari Mynämäki

Skrifvars Elias Joel Johannes Turku

Soininen Otto Matti Ilmari Turku

Teinilä Teemu Tapio Raisio

Terho Rami Sakari Turku

Tomminen Jukka Petteri Johannes Kaarina

Valamaa Juho Waldemar Turku

Wärri Jussi Valtteri Raisio

Yli-Saari Anssi Juhani Raisio

Kersantiksi merivoimissa

Koivisto Jasper Jukanpoika Turku

Laaksoharju Osmo Alpertti Turku

Mårtensson Anton Nikolai Albert Parainen

Näsänen Aleksi Ilmari Turku

Pöyli Tiina Maria Parainen

Sahla Atte Santeri Turku

Teräntö Teemu Richard Turku

Yliluoma Matti Juhani Turku

Alikersantiksi

Hakkarainen Marko Tapio Turku

Jokela Juha Kristian Masku

Kärkkäinen Teemu Samuli Turku

Alikersantiksi merivoimissa

Aaltonen Tero Juhani Rusko

Korpraaliksi

Björklöf Robin Stig Rainer Turku

Kastell Simo Juhani Kaarina

Kustila Teemu Lasse Johannes Turku

Lapila Aleksi Johannes Mynämäki

Lehtisalo Juho Oskari Turku

Liimatainen Jouni Juhani Turku

Lindström Torbjörn Henry Wilhelm Parainen

Mäkelä Peitso Henrik Turku

Niemelä Pyry Antti Johannes Turku

Nurminen Juha Petteri Naantali

Nylund Reijo Antero Kaarina

Orell Jussi Tapio Turku

Piiroinen Ari Juhani Kaarina

Pukkila Petri Sakari Turku

Rantanen Wäinö Valtteri Raisio

Ruotsalainen Marko Juhani Turku

Sillanpää Timo Jussi Kaarina

Skyttä Henri Juhani Lieto

Suomi Teemu Sakari Turku

Tavio Ville Tapani Turku

Virjonen Tero Kalevi Turku

Virtanen Vesa Erkki Tapani Kaarina

Väinölä Eero Ilmari Kaarina

Väinölä Juhani Ronni Turku

Äyräs Timo Tapani Lieto

Ylimatruusiksi

Alander Petteri Johannes Kaarina

Eklund Tommy Mikael Turku

Lindholm Marko Ilmari Turku

Millner Max Anton Turku

Peltola Sampsa Kalevi Turku

Rannikko Toni Tapio Lieto

Uusi Tuomioistuinvirasto aloittaa vuonna 2020

Tuomioistuinvirasto aloittaa toimintansa vuonna 2020. Uudistuksen voimaantulo on tarkoitus vahvistaa tasavallan presidentin esittelyssä perjantaina.

Raakapuun reaalinen kantohinta nousi kuudella prosentilla

Metsäteollisuuden ostamaa puuta kirjautui tilastoon 51,5 miljoonaa kuutiometriä.

Viime vuotta leimasi yksityismetsistä ostetun raakapuun reaalisen kantohintatason selvä kallistuminen. Nousua oli kuusi prosenttia edellisvuodesta. Metsäteollisuus ostaa valtaosan yksityismetsien puusta pystykaupoilla, ja niiden osuus puukaupasta ylsi lähes 90 prosenttiin.

Merenkulun hiilidioksidipäästöjen tiedonkeruuta yhtenäistetään

Euroopan komissio on antanut ehdotuksen asetukseksi, joka yhtenäistää EU:n tietojen keruuta merenkulun hiilidioksidipäästöistä maailmanlaajuisen järjestelmän kanssa. Valtioneuvosto toimitti asetusta koskevan kirjelmän eduskunnalle torstaina.

Kenelle Junior Taito -palkinto?

Taitoliitto ja LähiTapiola jakavat toisen kerran nuorille taitajille suunnatun kädentaitojen palkinnon. Palkinnon voi saada 12–25-vuotias nuori käsityön tekijä tai ryhmä, joka harrastaa käsitöiden tekemistä ja saa iloa itse tekemisestä, on edistänyt jollain tavalla käsityön asiaa vaikkapa harrastuksessa, somessa tai opiskelussa.

Jo kerran viikossa tehty voimaharjoittelu hyödyttää iäkkäitä

Tuoreen tutkimuksen mukaan jo kerran viikossa tehty voimaharjoittelu kuntosalilla on hyödyllistä yli 65-vuotiaiden terveydelle. Hyödyt näkyivät veriarvojen, lihasvoiman ja henkisen hyvinvoinnin paranemisena.

Tietosuojavaltuutetun toimistolle ilmoitettu jo 2 700 henkilötietojen tietoturvaloukkausta

Organisaatioiden ilmoitusvelvollisuus alkoi toukokuussa 2018, kun EU:n yleistä tietosuoja-asetusta ryhdyttiin soveltamaan. Tietosuojavaltuutetun toimistossa on havaittu, että ilmoituskynnys vaihtelee organisaatioittain.

Suomalaisen rockjournalismin isä Waldemar Wallenius Vinyyli-iltamissa

Legendaarinen rockjournalisti Jukka ”Waldemar” Wallenius on Raision kaupunginkirjaston Vinyyli-iltamien vieraana maanantaina 4. maaliskuuta. Toimittaja Kimmo Lilja haastattelee suomalaisen rockjournalismin isää kello 18 musiikki- ja taideosastolla.

Raskaat ajoneuvoyhdistelmät kolaroivat kasitiellä

Raskas ajoneuvoyhdistelmä jäi lauantaina yöllä kello 1.20 kasitiellä paikalleen loivassa ylämäessä Laitilasta Turun suuntaan Ilomäentien kohdalla.

Tulipalo tuhosi kerrostalohuoneiston keittiön Pernossa

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan kolmannen kerroksen huoneiston keittiöstä syttyi huoneistopalo myöhään perjantai-iltana Ankkurikylänkadulla Pernossa.

Urheilu

Puukkokatsomo: Kuivin jaloin

Susanna Tapani, numero 77.

Naisten jääkiekon SM-liigaan täksi kaudeksi noussut TPS selvisi kaudesta lopulta kuivin jaloin, kun se onnistui välttämään karsinnat, mikä oli joukkueen tavoitteena.

Raision Loimun passari Kasper Vuorinen naisten maajoukkueen kakkosvalmentajaksi

Kasper Vuorinen.

Lentopallon naisten maajoukkueen kakkosvalmentajaksi on valittu Kasper Vuorinen . Raision Loimun passarina Mestaruusliigassa pelaava Vuorinen on opiskellut valmennusta Jyväskylän yliopistossa ja on hakenut valmennusoppia myös ulkomailta.

Jääkiekkoharrastuksen jatkumiseen vaikuttaa monta tekijää juniori-iässä

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen kolmen vuoden seurantatutkimuksen mukaan 15-vuotiaana jääkiekkoa harrastaneista 60 prosenttia jatkoi lajia edelleen 18-vuotiaana. Alueelliset erot harrastuksen jatkumisessa olivat kuitenkin suuria vaihdellen 20–80 prosentin välillä. Mitä aikaisemmin jääkiekko oli aloitettu, sitä todennäköisempää oli harrastuksen jatkuminen.

Teemu Packalénin paluu häkkiin lähestyy

Teemu Packalén hioo parhaillaan huippukuntoa Montrealissa maineikkaalla Tristar-salilla. Miehen tähtäimessä on paluu tositoimiin vielä tänä keväänä.

Suomalainen vapaaotteluväki on joutunut odottamaan pitkään Teemu Packalénin paluuta tositoimiin. Turkulaisen edellisestä ottelusta tulee maaliskuussa kuluneeksi kaksi vuotta. Tuolloin ottelu päättyi puolessa minuutissa tyrmäystappioon Marc Diakiesea vastaan.

Kankaisten Golf ehdolla vuoden golfseuraksi Suomessa

Timo Tuominen.

Maskussa toimiva Kankaisten Golf ry on ehdolla vuoden golfseuraksi Suomessa. Kankaisten Golfin lisäksi ehdolla ovat Espoon Ringside Golf ja oululainen Virpiniemi Golf. Vuoden golfseura julkistetaan lauantaina 16. maaliskuuta Helsingissä pidettävässä Golfgaalassa.

Åboraakkeli: Huuhkajat laskeutuvat Kupittaalle?

Päävalmentaja Markku Kanerva ja Huuhkajat valmistautuivat Kupittaalla Turkki-otteluun lokakuussa 2017.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen taival EM-karsinnoissa alkaa runsaan kuukauden kuluttua. Tänä vuonna Suomi pelaa kymmenen karsintaottelua, joista viisi kotikentällä. Bosnia-Hertsegovina, Kreikka ja Italia kohdataan varmuudella Tampereella, mutta lokakuun Armenia-ottelun ja marraskuun Liechtenstein-ottelun pelipaikkaa ei ole vielä päätetty.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?