Eloranta: Kelan kuntoutuksen kilpailutukseen saatava tolkku

Eeva-Johanna Eloranta. Eeva-Johanna Eloranta. Kuva: Shoja Lak

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on tehnyt Kelan kilpailutuksista kirjallisen kysymyksen hallitukselle ja on ollut jo aiemmin yhteydessä asiassa myös Kelan valtuutettuihin.

– Nyt kun kilpailutusten tulokset ovat selviämässä, on ilmeistä, että kritiikille on ollut aihetta. Pitkäaikaiset kuntoutuksen palveluntuottajat, esimerkiksi potilasjärjestöt ovat usein hävinneet kilpailutuksissa ja tilalle on tullut niitä kokemattomampia tahoja. Kilpailutuksen perusteella kuntoutuksen palveluntuottajiksi on tullut jopa aivan uusia tahoja, jotka vasta voitettuaan kilpailutuksen alkoivat opetella tiettyjen sairasryhmien kuntoutusta, Eloranta ihmettelee.

Kelan kilpailutuskriteerien muuttuminen hintaa painottaviksi on koskenut erityisen kipeästi kuntoutusta tarvitsevia lapsia. Terapeutin vaihtuminen voi olla haitallista, sillä lapset saattavat olla muutoksen edessä hauraita. Tämä korostuu esimerkiksi psykoterapiassa, jossa hoito perustuu luottamuksellisuuteen ja jatkuvuuteen.

– On myös suuri ongelma, että kilpailutuksen myötä Kelan listalle voi päästä myös ilman mittavaa erityisosaamista lasten parissa, Eloranta kertoo.

Varsinais-Suomessa puhuttaa etenkin Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen tilanne. Keskuksen asiantuntijuutta ja laatua on kehitetty vuosikausien työllä erilaisen hankerahoituksen turvin.

Keskus hävisi kilpailutuksen yhden prosentin hintaerolla menettäen suuren osan kuntoutusvuorokausistaan. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus on kuntouttanut kahden viime vuoden aikana 1 046 henkilöä, kun yksi sopimuksen saaneista palveluntarjoajista on vastaavasti kuntouttanut vain 24 henkilöä. Maskussa kuntoutuksen tekee oma henkilökunta, kun taas kilpailutuksen voittanut taho käyttää paljon alihankkijoita.

– Kilpailuttamisessa tulee antaa voimakkaasti painoarvoa laadulle ja osaamiselle, jotta kuntoutus on oikeasti myös vaikuttavaa. Ammattitaitoisella ja laadukkaalla kuntoutuksella voidaan säästää myöhemmin syntyviä kustannuksia puhumattakaan sen inhimillisistä vaikutuksista, Eloranta painottaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raakapuun reaalinen kantohinta nousi kuudella prosentilla

Metsäteollisuuden ostamaa puuta kirjautui tilastoon 51,5 miljoonaa kuutiometriä.

Viime vuotta leimasi yksityismetsistä ostetun raakapuun reaalisen kantohintatason selvä kallistuminen. Nousua oli kuusi prosenttia edellisvuodesta. Metsäteollisuus ostaa valtaosan yksityismetsien puusta pystykaupoilla, ja niiden osuus puukaupasta ylsi lähes 90 prosenttiin.

Merenkulun hiilidioksidipäästöjen tiedonkeruuta yhtenäistetään

Euroopan komissio on antanut ehdotuksen asetukseksi, joka yhtenäistää EU:n tietojen keruuta merenkulun hiilidioksidipäästöistä maailmanlaajuisen järjestelmän kanssa. Valtioneuvosto toimitti asetusta koskevan kirjelmän eduskunnalle torstaina.

Kenelle Junior Taito -palkinto?

Taitoliitto ja LähiTapiola jakavat toisen kerran nuorille taitajille suunnatun kädentaitojen palkinnon. Palkinnon voi saada 12–25-vuotias nuori käsityön tekijä tai ryhmä, joka harrastaa käsitöiden tekemistä ja saa iloa itse tekemisestä, on edistänyt jollain tavalla käsityön asiaa vaikkapa harrastuksessa, somessa tai opiskelussa.

Jo kerran viikossa tehty voimaharjoittelu hyödyttää iäkkäitä

Tuoreen tutkimuksen mukaan jo kerran viikossa tehty voimaharjoittelu kuntosalilla on hyödyllistä yli 65-vuotiaiden terveydelle. Hyödyt näkyivät veriarvojen, lihasvoiman ja henkisen hyvinvoinnin paranemisena.

Tietosuojavaltuutetun toimistolle ilmoitettu jo 2 700 henkilötietojen tietoturvaloukkausta

Organisaatioiden ilmoitusvelvollisuus alkoi toukokuussa 2018, kun EU:n yleistä tietosuoja-asetusta ryhdyttiin soveltamaan. Tietosuojavaltuutetun toimistossa on havaittu, että ilmoituskynnys vaihtelee organisaatioittain.

Suomalaisen rockjournalismin isä Waldemar Wallenius Vinyyli-iltamissa

Legendaarinen rockjournalisti Jukka ”Waldemar” Wallenius on Raision kaupunginkirjaston Vinyyli-iltamien vieraana maanantaina 4. maaliskuuta. Toimittaja Kimmo Lilja haastattelee suomalaisen rockjournalismin isää kello 18 musiikki- ja taideosastolla.

Raskaat ajoneuvoyhdistelmät kolaroivat kasitiellä

Raskas ajoneuvoyhdistelmä jäi lauantaina yöllä kello 1.20 kasitiellä paikalleen loivassa ylämäessä Laitilasta Turun suuntaan Ilomäentien kohdalla.

Tulipalo tuhosi kerrostalohuoneiston keittiön Pernossa

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan kolmannen kerroksen huoneiston keittiöstä syttyi huoneistopalo myöhään perjantai-iltana Ankkurikylänkadulla Pernossa.

Eurojackpotin potti nousee 29 miljoonaan euroon

Eurojackpotin kierroksella 8/2019 ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla potissa on noin 29 miljoonaa euroa.

Urheilu

Puukkokatsomo: Kuivin jaloin

Susanna Tapani, numero 77.

Naisten jääkiekon SM-liigaan täksi kaudeksi noussut TPS selvisi kaudesta lopulta kuivin jaloin, kun se onnistui välttämään karsinnat, mikä oli joukkueen tavoitteena.

Raision Loimun passari Kasper Vuorinen naisten maajoukkueen kakkosvalmentajaksi

Kasper Vuorinen.

Lentopallon naisten maajoukkueen kakkosvalmentajaksi on valittu Kasper Vuorinen . Raision Loimun passarina Mestaruusliigassa pelaava Vuorinen on opiskellut valmennusta Jyväskylän yliopistossa ja on hakenut valmennusoppia myös ulkomailta.

Jääkiekkoharrastuksen jatkumiseen vaikuttaa monta tekijää juniori-iässä

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen kolmen vuoden seurantatutkimuksen mukaan 15-vuotiaana jääkiekkoa harrastaneista 60 prosenttia jatkoi lajia edelleen 18-vuotiaana. Alueelliset erot harrastuksen jatkumisessa olivat kuitenkin suuria vaihdellen 20–80 prosentin välillä. Mitä aikaisemmin jääkiekko oli aloitettu, sitä todennäköisempää oli harrastuksen jatkuminen.

Teemu Packalénin paluu häkkiin lähestyy

Teemu Packalén hioo parhaillaan huippukuntoa Montrealissa maineikkaalla Tristar-salilla. Miehen tähtäimessä on paluu tositoimiin vielä tänä keväänä.

Suomalainen vapaaotteluväki on joutunut odottamaan pitkään Teemu Packalénin paluuta tositoimiin. Turkulaisen edellisestä ottelusta tulee maaliskuussa kuluneeksi kaksi vuotta. Tuolloin ottelu päättyi puolessa minuutissa tyrmäystappioon Marc Diakiesea vastaan.

Kankaisten Golf ehdolla vuoden golfseuraksi Suomessa

Timo Tuominen.

Maskussa toimiva Kankaisten Golf ry on ehdolla vuoden golfseuraksi Suomessa. Kankaisten Golfin lisäksi ehdolla ovat Espoon Ringside Golf ja oululainen Virpiniemi Golf. Vuoden golfseura julkistetaan lauantaina 16. maaliskuuta Helsingissä pidettävässä Golfgaalassa.

Åboraakkeli: Huuhkajat laskeutuvat Kupittaalle?

Päävalmentaja Markku Kanerva ja Huuhkajat valmistautuivat Kupittaalla Turkki-otteluun lokakuussa 2017.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen taival EM-karsinnoissa alkaa runsaan kuukauden kuluttua. Tänä vuonna Suomi pelaa kymmenen karsintaottelua, joista viisi kotikentällä. Bosnia-Hertsegovina, Kreikka ja Italia kohdataan varmuudella Tampereella, mutta lokakuun Armenia-ottelun ja marraskuun Liechtenstein-ottelun pelipaikkaa ei ole vielä päätetty.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?