Itämeren lääkeainejäämiä mitataan ensimmäistä kertaa systemaattisesti

Näytteitä on otettu muun muassa kuudesta Itämeren alueen jokivesistöstä (Vantaanjoki, Pärnujoki Virossa, Lielupe ja Väinäjoki Latviassa, Veiksel Puolassa, Warnow Saksassa ja Motalanvirta Ruotsissa). Näytteistä analysoidaan noin 80 eri lääkeainetta, joihin kuuluu muun muassa antibiootteja, verenpainelääkkeitä, tulehduskipulääkkeitä, beetasalpaajia ja kolesterolilääkkeitä.
Näytteitä on otettu muun muassa kuudesta Itämeren alueen jokivesistöstä (Vantaanjoki, Pärnujoki Virossa, Lielupe ja Väinäjoki Latviassa, Veiksel Puolassa, Warnow Saksassa ja Motalanvirta Ruotsissa). Näytteistä analysoidaan noin 80 eri lääkeainetta, joihin kuuluu muun muassa antibiootteja, verenpainelääkkeitä, tulehduskipulääkkeitä, beetasalpaajia ja kolesterolilääkkeitä. Kuva: Katri Siimes / SYKE

EU:n rahoittama CWPharma-projekti tutkii lääkeainejäämiä kuudesta Itämeren alueen jokivesistöstä. Tavoitteena on saada nykyistä tarkempi käsitys Itämereen kulkeutuvien lääkeaineiden päästöistä ja päästölähteistä sekä lääkeaineiden määristä Itämeressä. Suomessa näytteitä on otettu Vantaanjoen vesistöstä.

– Näytteitä on otettu kuudesta jokivesistöstä ja useilta jätevedenpuhdistamoilta Latviassa, Puolassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa ja Virossa. Näytteiden avulla arvioimme lääkeaineiden kokonaispäästöjä Itämereen, kertoo projektia johtava Noora Perkola Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE).

– SYKEn Helsingin laboratoriossa näytteistä analysoidaan kaikkiaan 80 eri lääkeainetta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun lääkeaineita analysoidaan näin laajasti ja systemaattisesti eri maista otetuista erilaisista ympäristönäytteistä. Näin saatavien vertailukelpoisten tulosten perusteella voidaan arvioida lääkeaineiden kokonaispäästöjä ja mahdollisia erityisiä päästölähteitä, niin sanottuja hot spoteja.

Ihmisten ja eläinten hoitoon käytettävät lääkeaineet voivat olla ympäristölle haitallisia. Itämeren suojelukomissio Helcomin vuonna 2016 valmistunut taustaraportti lääkeaineista ja niiden vaikutuksista Itämeressä nosti esiin useita asioita, joista tarvitaan lisää tietoa. Esimerkiksi lääkeaineiden päästöjä eri lähteistä ei vielä tunneta riittävän hyvin.

Näitä tiedollisia aukkoja CWPharma pyrkii paikkaamaan. Projekti selvittää esimerkiksi lääketeollisuudesta, sairaaloista, kaatopaikoilta, kalan- ja siipikarjankasvattamoilta sekä kunnallisilta jätevedenpuhdistamoilta ympäristöön mahdollisesti pääseviä lääkeaineita ja niiden määriä. Kohteet vaihtelevat maittain. Suomessa näytteitä on otettu jätevedenpuhdistamoilta, kaatopaikalta ja kalankasvattamolta.

– Jo nyt tiedetään, että ihmisten käyttämiä lääkeaineita löytyy yhdyskuntajätevesistä puhdistuksen jälkeenkin. Joitakin paljon käytettyjä lääkeaineita, esimerkiksi kodeiinia, on myös löydetty Itämeren kaloista. Silti tieto ympäristöön kulkeutuvien lääkeaineiden määrästä ovat vielä hyvin vähäistä, ja vielä vähemmän tiedämme siitä, mitä ne saavat ympäristössä aikaan.

– Kaikkein vähiten tiedetään eläinten lääkintään käytetyistä lääkeaineista. Sen takia olemme ottaneet näytteitä kalan- ja siipikarjankasvattamoiden lähivesistä sekä pelloilta, joiden lannoitteena on käytetty tuotantoeläinten lantaa.

Itämeren valuma-alueen lääkeainekuormituksen arvioinnin lisäksi CWPharma-hankkeessa arvioidaan ja kehitetään keinoja, joilla lääkeainepäästöjä voitaisiin pienentää. Niitä voisivat olla esimerkiksi lääkeaineita koskevan ympäristötiedon jakaminen tai ympäristöpäästöjen huomioiminen lääketehtaiden luvituksessa.

– Osa päästöjen vähentämiskeinoista on hyvin teknisiä, kuten jätevedenpuhdistamojen prosessien kehittäminen. Myös muilla keinoilla, esimerkiksi kotitalouksien lääkejätteen keräyksellä, on päästöjen kannalta suuri merkitys, Perkola sanoo.

CWPharma-hankkeen myötä parhaat päästöjä vähentävät käytännöt on tarkoitus saattaa laajasti eri toimijoiden tietoon. Hanke tuottaa tietoa, ohjeita, suosituksia ja koulutusta eri toimijoille, esimerkiksi jätevedenpuhdistamoille, lääkäreille ja apteekeille, lääketeollisuudelle sekä lääketurvallisuuden ja ympäristönsuojelun viranomaisille.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Poliisi: Mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti, kaksi kiinniottoa päivän aikana

Turun terroriteon muistopäivänä sunnuntaina oli kolme ennalta ilmoitettua mielenilmaisua. Mielenilmaisut sujuivat rauhallisesti, eikä poliisi ole kirjannut tapahtumaan liittyviä rikosilmoituksia.

Lyyti pyrkii nousuun

Turkulaisen tapahtumanhallintaohjelmistoyhtiö Lyytin tavoite on saavuttaa merkittävä markkina-asema Euroopassa. Tämän tukemiseksi Vaaka Partnersin hallinnoima rahasto teki sijoituksen yhtiöön ja tuli yhtiön pääomistajaksi. Lyyti tarjoaa verkkopohjaisen tapahtumanhallintajärjestelmän tapahtumien, koulutusten ja tilaisuuksien järjestämiseen. Lyyti Oy on pohjoismaiden suurin tapahtumanhallintaan erikoistunut ohjelmistoyhtiö.

Keskuskauppakamari: Polttoaineverotuksen vaihtoehtoja tarkasteltava

Hallituksen budjettiehdotuksen mukainen fossiilisten polttoaineiden veronkiristys heikentäisi suomalaisyritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä, arvioi Keskuskappakamari. Se vesittäisi osaltaan myös hallituksen työllisyystavoitteen toteutumista, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää .

Riistasorsien poikastuotto jäi heikoksi

Sinisorsan pesimäkanta kääntyi viime vuoden selkeän pudotuksen jälkeen nousuun.

Kesän sisävesien vesilintulaskentojen perusteella Suomen neljän tärkeimmän riistasorsalajin sinisorsan, tavin, telkän ja haapanan poikastuotto oli heikko. Pesimäkannoissa ei tapahtunut oleellisia muutoksia viime vuoteen verrattuna.

Rintasyöpälääke letrotsolia vain rajoitetusti saatavilla syyskuun ajan

Fimea on saanut tiedon, että rintasyöpälääke letrotsolia sisältävien lääkevalmisteiden tukkuvarastot ovat huvenneet oletettua nopeammin, eivätkä apteekit saa uusia lääke-eriä normaaliin tapaan. Myyntiluvanhaltijoiden ilmoittamien tietojen mukaan saatavuushäiriö kestää arviolta syyskuun loppupuolelle.

Maa- ja metsätalousministeriö esittää metson ja teeren talvimetsästyksen sallimista osassa maata

Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnoille asetusluonnoksen, jossa esitetään merkittäviä pidennyksiä syyskuun 10. päivänä alkavan metsäkanalintujen metsästyskauden metsästysaikoihin. Esitys perustuu siihen, että erityisesti teeri- ja pyykannat sekä Itä-Lapin ja Koillismaan metsokanta ovat viimeisten riistakolmiolaskentojen mukaan jatkaneet edelleen kasvuaan. Lausuntoaika jatkuu perjantaihin 23. elokuuta asti.

Kesä ollut päiväperhosille suotuisa

Alkukesän hellevirtaukset toivat maahamme miljoonia ohdakeperhosia. Niiden jälkeläiset ovat parhaillaan lennossa.

Päiväperhosseurannassa havaitut perhosmäärät kasvoivat lähes kolmanneksella edelliskesästä. Myös useimpien päiväperhoslajien kannat ovat vahvistuneet selvästi. Tällä hetkellä lennossa on runsaasti ohdake- ja nokkosperhosia.

Loton potti nousee 3,6 miljoonaan euroon

Loton kierroksen 33/2019 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla potti nousee 3,6 miljoonaan euroon.

Omakotitalon alakerrassa tulipalo Raisiossa

Noin 200-neliöisen omakotitalon alakerran makuuhuoneessa syttyi tulipalo lauantaina illalla Raisiossa Ailakkikujalla.

Kaupunki
Urheilu

NHL:n työsulkukausi 2012–13 toi Mestikseenkin suuren maailman tuulia

Jesse Winchester poikkesi Kupittaan valoissa NHL:n työsulkukaudella 2012-13.

Vaikka kiekkokausi ei päättyisikään mestaruusjuhliin, saattaa kaudesta muodostua ikimuistoinen. Näin kävi Tuton urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolalle NHL:n työsulkukaudella 2012–13.

Puukkokatsomo: Kiinnostavia änäriasetelmia

NHL-kauden alkuun on vielä vajaat pari kuukautta, mutta laineet taalakaukaloiden ympärillä lyövät jo korkeina. Vastikään pohjoisamerikkalaisessa mediassa ryöpytettiin Rasmus Ristolaista TSN:n toimittajan toimesta.

Tuto Hockey ja Forssan Palloseura yhteistyöhön

Mestiksen Tuto Hockey ja Suomi-sarjassa pelaava Forssan Palloseura ovat sopineet kaudelle 2019-20 yhteistyösopimuksesta, joka sisältää seurojen välisen pelaajaliikennesopimuksen. Tämän tarkoituksena on parantaa yhteistyötä sekä edustusjoukkueiden että A-nuorten välillä.

Otteluanalyysi: Inter taisteluvoitolla sarjan kärkeen

Interin valmentaja Jose Riveiro ja HIFK:n Tor Thodesen.

Vartissa neljä maalia. HIFK yllätti Interin jalkapallon Veikkausliigan taistossa räväkällä alulla. Se tuli ryminällä matsiin ja meni kahdesti johtoon. Mutta nykykuntoista Interiä vastaan se välttämättä riitä. Inter punnersi kahdesti rinnalle ja lopulta ohi voittaen ottelun 3-2 (2-2). Kun Ilves hävisi kotonaan KuPSille, Inter meni maalieron turvin sarjakärkeen. Ilveksellä on tosin yksi ottelu vähemmän pelattuna.

TPS:n salibandymiehiä maajoukkuetehtäviin

Lauri Stenfors valittiin maajoukkueeseen.

TPS Salibandyn Mikko Hautaniemi sekä Lauri Stenfors on valittu 7. syyskuuta Ruotsin Alingsåsissa pelattavaan Ruotsi-maaotteluun. Mukana on sekä viime MM-kisoista että kesän leirityksistä tuttu ryhmä.

Futisstudio: Turkulaisjoukkueet puolivälin krouvissa

Juuso Hämäläinen.

Aamusten ja EOM-jalkapallolehden yhteistuotantona toteuttu jalkapallomakasiini pureutuu FC Interin ja TPS:n kuluvaan kauteen. Interin tilannetta valottaa puolustaja Juuso Hämäläinen ja TPS:n osalta laitalinkki Mika Ääritalo . Asiantuntijana on tuttuun tapaan Pauno Kymäläinen ja toimittajana Kimmo Muttilainen .

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.