Elomaa: Rangaistus luottotietojen menetyksestä ei voi olla kohtuuton

Kansanedustaja ja Perussuomalaisten Naisten puheenjohtaja Ritva ”Kike” Elomaa on huolissaan julkisuudessa olleista tiedoista, joiden mukaan maksuhäiriömerkintä saattaa olla este työnsaantiin. Seura-lehden mukaan S-ryhmässä on tarkastettu jopa lähikaupan myyjien luottotietoja.

– Maksuhäiriö voi johtua omista virheistä, mutta se voi olla yhtä hyvin seurausta vaikeista elämäntilanteista, joita voi tulle meille jokaiselle vastaan. On täysin kohtuutonta, että näistä ihmisistä tehdään täysin b-luokan kansalaisia, Elomaa arvostelee.

Elomaan mukaan työnsaannin estäminen maksuhäiriön vuoksi johtaa yhä syvemmälle henkilökohtaiseen kriisiin.

– Millä nämä ihmiset, jotka haluavat selvitä eteenpäin elämässään, voivat sitten koskaan maksaa velkojaan, kun heille ei anneta edes mahdollisuutta? Pitäisi täyttää aktiivimallit ja kaikki, huomauttaa Elomaa.

Elomaa haluaa, että selvitettäisiin, olisiko luottotietomerkintöjen haulle laitettava rajoitteita lain puitteissa.

– Ymmärrän, että esimerkiksi luotonmyöntäjien tai vastaavien on ne tarkistettava ja tiettyjen avoimien työpaikkojen kohdalla, johon liittyy merkittävää talousvastuuta. Joku kohtuus on kuitenkin oltava siinä, kuinka paljon luottotiedottomuudesta saa kärsiä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Euroopan komissiolta rahoitus Turun yliopiston koordinoimalle ylisukupolvisten traumojen monitieteiselle tutkimukselle

Hanna Meretoja.

Euroopan komissio on myöntänyt rahoituksen monitieteiselle tutkimushankkeelle NeverAgain: Teaching Transmission of Trauma and Remembrance through Experiential Learning . Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena on tarkastella kätkettyjä vihamekanismeja, ennakkoluuloja ja normalisoituja alistamisen käytäntöjä, jotka opitaan sukupolvelta toiselle siirtyvien traumojen ja niitä ylläpitävien, usein harmittomilta vaikuttavien arkielämän käytäntöjen välityksellä.

Satakuntaliitto ja Varsinais-Suomen liitto: Runkoverkon tulisi nimensä mukaisesti olla koko Suomen maakuntakeskukset yhdistävä verkko

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi runkoverkkoasetus, jolla säädettäisiin valtakunnalliseen runkoverkkoon kuuluvista maanteistä ja rautateistä. Runkoverkkoasetuksella säädettäisiin runkoverkolla noudatettavasta palvelutasosta siihen kuuluvilla maanteillä ja rautateillä.

D-vitamiinilisien käyttösuositukset vauvoille muuttuvat

D-vitamiinilisien eli -valmisteiden käyttösuositukset vauvoille muuttuvat. Valtion ravitsemusneuvottelukunta VRN ja THL ovat päivittäneet suositukset, koska uusien EU-säädösten mukaisesti äidinmaidonkorvikkeiden ja vieroitusvalmisteiden D-vitamiinipitoisuuksia nostetaan.

Valtuutetut vaativat Turun elintarvikevalvonnan parantamista

Turun kaupungin on huolehdittava lakisääteisestä velvoitteestaan lisäämällä elintarvikevalvonnan resursseja sekä järjestämällä riittävä neuvonta ja tarkastukset, vaativat Berhan Ahmadi (sd.) ja Jaakko Lindfors (vas.)

Meriläjityksen lopettamiselle konsernijaoston tuki

Turun kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti maanantaina yksimielisesti viranhaltijoiden esityksen mukaan, että meriläjityksen vaihtoehdot selvitetään, ja niihin siirrytään viimeistään vuoteen 2024 mennessä.

Puun päivä juurruttaa Raisioon uusia puulajeja

Raisiossa vietetään puun päivää 27. syyskuuta istuttamalla 22 eri puulajia. Puut istuttaa Kuloisten koulun 1A-luokan 22 oppilasta. Suurin osa istutettavista puista on uusia lajeja Raisiossa. Raisioon saadaan esimerkiksi liuskalehtivaahtera, japaninhevoskastanja, valkohikkori, mannasaarni ja mustatammi.

Urheilu

Turun Uimarien naisvesipalloilijat hakevat kovia otteluita ulkomailta

Kansainvälisissä turnauksissa kiertäminen tarjoaa haasteita Turun Uimareiden naisvesipalloilijoille. Lokakuun alussa joukkue tavoittelee PM-kultaa kotialtaassa.

Turun Uimareissa on viime aikoina panostettu entistä enemmän naisten vesipalloon. Täksi syksyksi Uimarit kokosi erillisen kv-joukkueen, joka kiertää pelaamassa kansainvälisiä turnauksia. Joukkueen tämän syksyn päätavoitteena on 5.–7. lokakuuta Impivaarassa pelattava PM-turnaus, jossa maalina on kirkastaa viime vuoden PM-hopea kullaksi.

Menoviikko: SM-tittelit pelissä rallipoluilla

Erkka Korpiaho on yksi mielenkiintoinen nimi, joka nähdään kauden viimeisessä SM-rallissa.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna, 28.–29. syyskuuta, Turun ja lähiympäristön teillä kaasutellaan kauden viimeisen SM-rallin osakilpailun merkeissä. Viikonlopun aikana ajetaan kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta. Erikoiskoekilometrejä kahden päivän aikana mittariin kertyy noin 110.

Åboraakkeli: Iso katsojakysymys

Kaapo Kakko.

Jääkiekon Liigaa on ehditty nyt tahkota muutama kierros. Jos alun perusteella mitään voi päätellä, edessä on yllätyksellinen ja tasainen kausi. Juuri sellainen siis kuin saattoi etukäteen toivoakin.

Menoviikko: Interillä kotiotteluiden viikko

Timo Furuholm on Interin tehokkain maalintekijä kuluvalla kaudella seitsemällä maalillaan. ”Furkan” maaleja Inter tarvitsee myös loppukauden aikana.

FC Interillä on kahden kotipelin viikko, kun 26. syyskuuta Inter isännöi Lahtea ja lauantaina 29. syyskuuta IFK Mariehamn saapuu vieraaksi Kupittaalle. Näiden otteluiden jälkeen Interillä on enää yksi kotiottelu jäljellä tämän kauden Veikkausliigassa.

Isot pelit jatkuvat

TPS:n miehistö teki Turun derbyn jälkeen yleisölle selväksi, mikä joukkue on tällä hetkellä kaupungin paras. Juri Kinnunen toimi megafonimiehenä, ja muu joukkue kannusti.

Tuskin on FC TPS alkuviikon derbyvoiton huumasta toipunut, kun joukkueen pitää jälleen ladata kauden tärkeimpään otteluun. Tulevana sunnuntaina 23. syyskuuta TPS kohtaa vieraskentällä IFK Mariehamnin. Mariehamn on ennen sunnuntain kohtaamista pisteen Palloseuraa edellä sijalla kymmenen.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.