Sotilaat ja poliisi marssivat ensi viikolla teiden varsille

Everstiluutnantti Joni Lindeman johtaa paikallispuolustusharjoitusta Turun seudulla. Everstiluutnantti Joni Lindeman johtaa paikallispuolustusharjoitusta Turun seudulla. Kuva: Lasse Virtanen

Turun seudulla järjestetään ensi viikolla suurin paikallispuolustusharjoitus pitkiin aikoihin. Harjoitukseen osallistuu Turun talousalueella noin 600 varusmiestä, reserviläistä ja puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluvaa. Kun mukaan lasketaan Niinisalossa ja muualla Satakunnassa tapahtuva harjoittelu, osanottajia on yhteensä noin 1 300.

Turun alueella on kaksi sotilaspoliisikomppaniaa, yksi varusmieskomppania ja maakuntakomppanian osia. Harjoituksessa testataan viranomaisten yhteistoimintaa poikkeustilanteissa. Mukana ovat poliisi, pelastuslaitos, Tulli, merivartiosto, sairaanhoitopiiri, aluehallintovirasto, Turun, Kaarinan, Naantalin ja Raision kaupungit sekä myös Turun yliopisto ja Suomen Punainen Risti.

Harjoitus näkyy ja myös kuuluu Merimaskun maisemissa, Naantalin satamassa, lentokentän ympäristössä, Turun kaupunkialueella ja Kaarinassa. Huoltovarmuuden kannalta keskeisten satamien ja lentokentän suojaamista harjoitellaan. Kaikkein näkyvin osa harjoitusta koetaan perjantaina 14. syyskuuta aamupäivällä noin kello 9–10, kun sotilaat, kaikki 600, marssivat yhdessä poliisin kanssa Turun sisääntuloteiden varsille.

– Partiot eivät pysäytä ketään, eivätkä tarkasta ketään. Tarkoituksena on kertoa, että me olemme täällä, huoli pois, linjaa everstiluutnantti, Lounais-Suomen aluetoimiston päällikkö Joni Lindeman, joka on harjoituksen varajohtaja.

Lindeman puhuu lipunnäytöstä ja aluevalvonnasta, joka on harjoituksen teemana.

– Keskeisessä roolissa on viestintä. Viestintäkykyjä ja -kanavia testataan ja pyritään välttämään turhia turbulenssin aiheuttajia turkulaisten ja muiden keskuudessa, kun viestitään mahdollisimman paljon eri kanavia käyttäen.

– Erityisen iloinen olen siitä, että torstai-iltapäivällä saatu harjoite yliopiston kanssa. Hienoa, että yliopisto on lähtenyt mukaan. Heillä on mahdollisuus testata omia häiriötilanteen toimintatapoja ja -prosesseja.

Juttua muokattu: Harjoitus on ensi viikolla, ei tällä viikolla, kuten aluksi kerrottiin.

Lasse Virtanen

Roskia tulessa keskellä Turkua

Aution puutalon pihalla sytytettiin roskia palamaan Turun keskustassa Kaskenkadulla torstaina iltapäivällä.

Turun yliopisto haluaa olla mukana sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa

Pentti Huovinen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistuksen tarve ei hävinnyt, vaikka sen toteutusmallista ei päästy yksimielisyyteen viime hallituskaudella. Työ jatkuu uuden hallituksen johtamana. Turun yliopiston monitieteinen Sote-akatemia tarjoaa uudistuksen tueksi tutkittua tietoa ja jatkuvan oppimisen palveluita.

Vakaviin rikoksiin syyllistynyt voi jatkossa menettää Suomen kansalaisuuden

Kansalaisuuslakia muutetaan siten, että tiettyihin vakaviin rikoksiin syyllistynyt henkilö voi menettää Suomen kansalaisuuden. Valtioneuvosto esitti lain vahvistamista torstaina 25. huhtikuuta, ja tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina. Lain on määrä tulla voimaan 1. toukokuuta.

Väitös: Perhetausta ja matala koulutus yhteydessä taloudellisten vaikeuksien kokemisen riskiin nuorilla aikuisilla

Ilari Ilmakunnas.

Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassa tutkittiin nuoren aikuisuuden aikaisia taloudellisia vaikeuksia ja niihin yhteydessä olevia tekijöitä. Suomessa taloudelliset vaikeudet ovat nuorilla aikuisilla tyypillisiä, mutta suurimmalle osalle lyhytaikaisia. Riski taloudellisten vaikeuksien kokemiselle ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti. Etenkin matala koulutus ja perhetausta ovat voimakkaasti yhteydessä riskiin.

Tutkimus: Nuorisorikollisuuden ehkäisy edellyttää tukea, kuntoutusta ja jälkihoitoa

Toistuvia rikoksia tekevien nuorten tuki ja palvelut ovat pirstaleisia, eikä niiden vaikutuksia seurata. Rikoksia tekevien nuorten tukeen, kuntoutukseen ja jälkihoitoon on kiinnitettävä enemmän huomiota, todetaan 25. huhtikuuta julkaistussa tutkimuksessa.

Santtu Kiili vie ravintola Bassin myös Helsinkiin

Bassi tunnetaan äyriäisvadistaan.

Äyriäisvadistaan tunnettu kala- ja äyriäisravintola Bassi laajentaa toimintaansa tänä keväänä Helsinkiin. Bassi Helsinki avautuu kesäkuun aikana aivan Helsingin ytimeen, Esplanadin puiston laidalle. Ravintola tarjoaa kalaruokia, tuoreita äyriäisiä, kasvisruokaa ja liha-annoksia.

Viranomaisten pankkitilikyselyt muuttuvat sähköisiksi

Useat viranomaiset voivat jatkossa saada sähköisesti tietoa pankkitileistä. Valtioneuvosto esittää, että tasavallan presidentti vahvistaa lakimuutokset tulemaan pääosin voimaan toukokuun alussa.

Teollisuuden tuottajahinnat nousivat 2,3 prosenttia

Tuottajahintaindeksi (THI) 2015=100, 1/2015–3/2019.

Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden tuottajahinnat nousivat keskimäärin 2,3 prosenttia vuoden 2018 maaliskuusta vuoden 2019 maaliskuuhun. Kotimaahan myytyjen teollisuustavaroiden tuottajahinnat nousivat 2,7 prosenttia, kun taas vientitavaroiden tuottajahinnat nousivat 1,8 prosenttia.

Wiklundin Walo-kattobaari avataan tänään – auki viikonloppuisin aamuviiteen asti

Wiklundin kattoterassille valmistunut Walo Rooftop Bar avataan tänään torstaina kello 17. Kahteen kattokerrokseen ulottuvassa baarissa on ainoalaatuiset näköalat yli kaupungin. Ylemmän kerroksen suojaamaton kattoterassi on avoinna ilmojen salliessa, alempi terassi puolestaan on auki ympäri vuoden.

Urheilu

Toni Autiosta TPS Salibandyn toiminnanjohtaja, Janne Kainulainen päävalmentajaksi

Mikael de Anna (vas.), Janne Kainulainen, Toni Lahtela, Toni Autio ja Perttu Kytöhonka.

Toni Autio aloittaa elokuussa TPS Salibandyn toiminnanjohtajana. Miesten edustusjoukkueen päävalmennuksesta jatkossa vastaa Janne Kainulainen .

Ura Basket aloittaa tänään taistelun liigapaikasta

Ura Basketin debyyttikausi Korisliigassa oli vaikea monella tapaa. Joukkue joutuu taistelemaan sarjapaikastaan karsinnoissa.

Ura Basketin debyyttikausi Korisliigassa on ollut vaikea. Eikä se ole edes vielä ohi. Joukkue joutuu taistelemaan sarjapaikastaan liigakarsinnassa. Paras kolmesta -sarja alkaa Littoisten monitoimitalolla tänään torstaina 25. huhtikuuta. Tarvittaessa kolmas ja ratkaiseva karsintapeli pelataan Littoisissa 3. toukokuuta.

Puukkokatsomo: Kiinnostavia jatkoja Tepsille

Zach Budish.

HC TPS on vähitellen julkaissut kauden 2019–20 joukkueen sopimuksiaan. Viime vuoden joukkueesta jatkavat muun muassa Lauri Pajuniemi , Zach Budish ja Joe Piskula . Uusina pelaajina Palloseuraan saapuvat muun muassa Topi Nättinen ja Tony Sund .

Palloliiton Länsi-Suomen piirin toiminta vuoden lopussa

Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piirin kevätkokous järjestettiin 24. huhtikuuta Porissa. Sääntömääräisten kevätkokousasioiden lisäksi kokouksessa hypättiin loikka kohti Seurojen Palloliittoa, kun piirin jäsenseurat hyväksyivät sopimuksen toiminnan ja käyttöomaisuuden siirrosta Suomen Palloliitolle.

FC TPS Turku Oy:n tilikauden tulos tappiollinen

Jarmo Kähkönen.

TPS-jalkapallon taustayhtiö FC TPS Turku Oy piti virallisen yhtiökokouksensa tiistaina. Yhtiökokouksessa käsiteltiin kaikki sääntömääräiset yhtiökokouksen asiat.

Tuto Volleyn naisten joukkue nousi ykkössarjaan

Tuto Volley nousi ykkössarjaan.

Lentopalloilun naisten kakkossarja sinetöitiin pääsiäisenä. Tuto Volleyn naiset voittivat niin alkusarjan kuin ylemmän jatkosarjan lohkonsa. Tuto aloitti finaalit kotiedun turvin Turussa pitkäperjantaina voittamalla Pihtiputaan Plokin 3–1. Joukkue matkusti lauantaina Jyväskylään valmistautumaan sunnuntain peliin. Hotellin palohälyttimet laukesivat keskellä yötä ja koko hotelli heräsi piinaavaan summerin sointiin kello 2 yöllä. Siitä huolimatta Tuto voitti sunnuntaina 3–0 Pihtiputaalla.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!