Limuviinat eivät myy – alkoholiton olut ja miedot viinit kovassa nousussa

Täysiä hyllyjä. Limuviinat ovat melko harvojen suosiossa lakimuutoksen jälkeenkin. Täysiä hyllyjä. Limuviinat ovat melko harvojen suosiossa lakimuutoksen jälkeenkin.

Vuoden alussa voimaan astunut alkoholilain muutos tuntuu yllättäneen ainakin ne, jotka varoittelivat vähittäiskaupassa myytävän alkoholin väkevöitymisen johtavan automaattisesti alkoholinkulutuksen kasvuun ja sitä kautta alkoholisairauksien lisääntymiseen. Alkuvuoden tilastojen mukaan näin ei ole ainakaan välittömästi käynyt. Tosin tilastotieteellisesti päteviä johtopäätöksiä voidaan tehdä vasta pidemmillä aikasarjoilla.

Valviran kolmannesvuosittain julkaisemat alkoholimyynnin kuukausitilastot kertovat, että tammi–huhtikuussa alkoholinmyynti on vähentyi vuodentakaiseen verrattuna sekä vähittäiskaupassa (–2,9 %) että anniskelussa (–4,3 %). Kesäkuukausien tilastot julkaistaneen syyskuun alkupuolella.

Lakimuutosta vastustaneiden poliitikkojen puheissa korostui etenkin ”limuviinat”, jotka värikkäinä ja makeina houkuttelisivat etenkin nuorisoa alkoholin pariin. Termillä viitataan alkoholipohjaisiin juomasekoituksiin, kuten valmiisiin drinkkeihin, joita myytiin aiemmin vain Alkossa. Valviran tilastoista niiden myyntiä ei voi seurata, sillä ne kuuluvat samaan mietojen juomasekoitusten kategoriaan kuin perisuomalainen lonkerokin.

– Limuviinojen osuus on tänä vuonna on jäänyt varsin pieneksi kaikesta alkoholimyynnistä. Se kattaa reilut kaksi prosenttia alkoholin kokonaismyynnistämme, kertoo K-Citymarket Länsikeskuksen kauppias Jukka Itkonen.

Itkonen sanoo, että limuviinojen myynti kasvoi hellekesää kohden, kuten muukin juomakauppa.

Näkyvä muutos oli myös vahvempien, enintään 5,5-prosenttisten oluiden tulo kauppojen hyllyille. Ostoryntäystä nekään eivät ole aiheuttaneet, sillä kolmosolut on ylivoimaisesti suosituin kauppaolut. Valviran tilastojen mukaan oluen vähittäiskauppamyynti laski vuoden alkukolmanneksen aikana 6,4 prosenttia viime vuodesta.

– Yllätys on ollut se, että alkoholittomien oluiden myynti on voimakkaassa kasvussa. A-oluiden myynti on sen sijaan ollut pettymys, kertoo K-Citymarket Kupittaan kauppias Hannu Aaltonen.

Aaltonen sanoo, että toinen nousijatuoteryhmä on 5,5-prosenttiset viinit, jotka ovatkin kysynnän myötä saamassa lisää hyllytilaa.

Tilastojen valossa lakimuutoksen merkittävin seuraus on ollut aidon lonkeron suosion räjähtäminen. Sen vähittäismyynti kasvoi vuoden alkukolmanneksen aikana peräti 203,6 prosenttia. Kaupan hyllyllä aiemmin ollut ”kolmoslonkero” on käymisteitse valmistettu ja siten makunsakin osalta eri tuote.

– Käymisteitse valmistettujen lonkeroiden myynti on pudonnut lähes puoleen aikaisemmasta tasosta, vahvempi lonkero kasvattaa osuuttaan koko ajan, sanoo Itkonen.

Teemu P. Peltola

Rakennuskustannukset nousivat syyskuussa 2,8 prosenttia

Rakennuskustannusindeksin pitkän aikavälin kehitys.

Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat syyskuussa 2,8 prosenttia vuodentakaisesta. Tarvikepanosten hinnat nousivat 3,5 prosenttia, palveluiden hinnat 2,4 prosenttia ja työpanosten hinnat kaksi prosenttia edellisen vuoden syyskuuhun verrattuna.

Omakotiliitto: Valtio asettamassa asumismuodot paremmuusjärjestykseen

Kiinteistöverouudistusta on valmisteltu vuoden 2011 lopusta lähtien. Uusi lainsäädäntö muuttaisi kotien kiinteistöverotusta vuonna 2020. Valtiovarainministeriö on perustellut uudistustarvetta sillä, että nykyinen kiinteistövero ei kohtele verovelvollisia tasapuolisesti ja siksi verotusarvot tarvitsevat päivitystä. Omakotiliitto kannattaa uudistuksen päätavoitteita eli reiluutta, läpinäkyvyyttä ja helppoutta.

Kestävyysliikunta vaikuttaa suotuisasti suolistomikrobiston koostumukseen

Tuoreen tutkimuksen mukaan kestävyysliikunta vaikuttaa suotuisasti suolistomikrobiston koostumukseen. Kuuden viikon liikuntaharjoittelun jälkeen mahdolliset tulehduksenaiheuttajamikrobit (Proteobakteerit) vähenivät ja tehokkaaseen aineenvaihduntaan liitetyt mikrobit (Akkermansia) lisääntyivät koehenkilöiden suolistossa.

Viisas kuluttaja tiedostaa viettinsä

Samuel Piha.

Samuel Piha pureutuu väitöstutkimuksessaan kuluttajakäyttäytymisen evoluutiopsykologiaan. Pihan mukaan vuosituhansien aikana kehittyneet psykologiset vietit eivät aina johda hyvinvointia edistävään kuluttamiseen. ‒ Kun kuluttaja tuntee viettiensä alkuperän, hän voi toimia viisaammin, väittelijä sanoo.

Menoviikko: Turkulaiset bändit maratonin pauloissa

Corona Skies on yksi Turku Band Marathonin esiintyjistä.

Järjestyksessään jo neljäs Turku Band Marathon järjestetään 19.–20. lokakuuta. Paikallisten bändien ja musiikki-ihmisten kokoontumisajojen näyttämönä toimii perinteiseen tapaan Baari.

Urheilu

Åboraakkeli: Media haltuun

Urheilumarkkinoinnissa erottuminen on ollut päivän sana jo pitkään. Myös kaukalossa hyvin esiintynyt Liiga-seura SaiPa antoi tästä oppikirjaesimerkin, kun se tiedotti päävalmentaja Tero Lehterän jatkosopimuksesta.

Riennon kausi pyörähtää käyntiin

Turun Riento pelaa alkavalla kaudella naisten 1. divisioonassa.

Koripallokausi pyörähtää viikonloppuna käyntiin myös Turun Riennon naisten osalta. Naisten 1. divisioonassa alkavalla kaudella pelaava Riento avaa kautensa kotiottelulla 14. lokakuuta, jolloin Nina Kalmin valmentama Riento saa vastaansa Nunnavuoren palloiluhallissa vantaalaisen Ringsiden.

Sergio Almenara Interin toiseksi valmentajaksi

Interin uudeksi kakkosvalmentajaksi kaudet 2019 ja 2020 kattavalla sopimuksella on valittu Honka Akatemian nykyinen päävalmentaja Sergio Almenara , kerrotaan Interin nettisivuilla.

Interin viimeiseen kotiotteluun ilmaiseksi heijastimella

FC Inter kutsuu kaikki mukaan viimeiseen kotiotteluun Loistetaan yhdessä -kampanjan hengessä. Inter kohtaa Hongan 21. lokakuuta kello 14.30 alkavassa ottelussa. Heijastinta näyttämällä saa stadionin lipunmyyntipisteestä ottelulipun veloituksetta.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.