5G-taajuuksien huutokauppaan ilmoittautuminen käynnistyi

Toimilupien tavoitteena on mahdollistaa 5G-mobiiliteknologian käyttöönotto Suomessa.
Toimilupien tavoitteena on mahdollistaa 5G-mobiiliteknologian käyttöönotto Suomessa. Kuva: Ante Johansson

Valtioneuvosto on julistanut 11. heinäkuuta haettaviksi toimiluvat teletoimintaan niin sanotulla 3,5 gigahertsin (3 410–3 800 MHz) taajuusalueella. Taajuusalue on käytettävissä Manner-Suomessa valtakunnallisesti langattoman laajakaistan käyttöön vuoden 2019 alusta alkaen. Taajuusaluetta voidaan hyödyntää ensimmäisten 5G-verkkojen rakentamiseen Suomessa.

Toimiluvat myönnetään huutokauppamenettelyllä. Huutokaupan on tarkoitus alkaa 26. syyskuuta. Huutokaupan järjestää Viestintävirasto.

Yrityksen tai yhteisön, joka haluaa osallistua huutokauppaan, on ilmoittauduttava Viestintävirastolle viimeistään 17. elokuuta mennessä. Toimilupia jaetaan kolme kappaletta, ja yritys tai yhteisö voi saada vain yhden toimiluvan.

Huutokaupattavien taajuuksien lähtöhinta on huudettavasta taajuuskaistasta ja sen ominaisuuksista riippuen 21 tai 23 miljoonaa euroa. Huutokauppaan osallistuvilta peritään 40 000 euron osallistumismaksu.

Toimilupien tavoitteena on mahdollistaa 5G-mobiiliteknologian käyttöönotto Suomessa ja parantaa nopeiden langattomien laajakaistayhteyksien laatua ja kapasiteettia. 5G on seuraavan sukupolven matkaviestinteknologia, joka mahdollistaa nykyistä nopeammat langattomat yhteydet ja viiveettömämmän ja luotettavamman tiedonsiirron.

5G:n odotetaan tuovan uusia palveluita ja liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi liikenteeseen ja teollisuuteen. Huutokaupattaviin toimilupiin sisältyy muun muassa velvollisuus luovuttaa taajuuksia esimerkiksi tutkimus- ja tuotekehityskäyttöön. Toimilupaehdoista kerrotaan tarkemmin hakuilmoituksessa.

Suomessa taajuuksia on huutokaupattu aikaisemmin vuosina 2009, 2013 ja 2016.

Huutokauppaan osallistuvien tahojen on ilmoittauduttava Viestintävirastolle 17. elokuuta mennessä. Huutokauppaan ilmoittautuneiden yritysten tai yhteisöjen nimet ja muut tiedot eivät ole julkisia ennen huutokauppamenettelyn päättymistä. Voittavat tarjoukset julkistetaan huutokaupan päätyttyä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hersyvä kirja suomalaisuudesta

Jukka Viikilän Suomalainen vuosi ihastuttaa ja raivostuttaa. Juuri siksi kirja kannattaa lukea, sillä se saa jotakin liikahtamaan lukijan sisällä. Lempeän ja ironisen huumorin sävyttämät tuokiokuvat suomalaisesta elämänmuodosta ovat tarkkanäköisiä ja mietittyjä. Ne saavat olon tuntumaan turvalliselta ja suomalaisuuteen kiinnittyneeltä, mutta yrittävät samalla puristaa minuuden ahtaaseen muottiin.

Menoviikko: Prättälä standardien kimpussa

Turkuun Tuomo Prättälää sitoo muun muassa kaupunginteatterin Varissuo-musikaali, jonka musiikkia Prättälä on ollut tekemässä.

Flame Jazzin Logomon konserttien sarja jatkuu perjantaina 23. marraskuuta Move 1 -salissa, kun Tuomo Prättälä saapuu esiintymään Tuomo Sings Standards -otsikon alla. Konsertti alkaa kello 19.

Miedompaa marraskuun sipulia

Purjo on muita sipuleita miedompi. Purjon voi käyttää kokonaan ja sitä käytetään ruoissa sekä raaka-aineena että mausteena. Se sopii erityisen hyvin pataruokaiin ja keittoihin, sekä sellaisenaan erilaisiin salaatteihin. Purjo valmistellaan yleensä halkaisemalla sen pituussuuntaan alhaalta ylös ja huuhtomalla huolellisesti juoksevan veden alla.

Lasten puhetta kirjallisuudesta

Lapsen Maailma -lehden uusi podcast päästää lapset ja nuoret ääneen, tällä kertaa puimaan kirjallisuutta. Maija Puskan toimittama podcast pureutuu siihen, miten erilaiset lapset ja nuoret lukevat ja millaiset kirjat heitä lukijoina inspiroivat.

Kärpänen nähtiin, norsua ei

Kaupunginvaltuusto seisoi budjettikokouksessaan elefantin vieressä näkemättä sitä. Sen sijaan se kiinnitti huomiota kärpäseen, joka surrasi näkökentässä.

Taidehalli sai avoimessa haussa 324 näyttelyehdotusta

Taru Elfving.

Turun Taidehallin ensimmäinen näyttelyhaku päättyi 11. marraskuuta. Haussa olivat näyttelyajat vuodelle 2019. Haku oli avoin kaikille kuva-, valokuva- ja videotaiteen tekijöille. Määräaikaan mennessä näyttelyehdotuksia vastaanotettiin ennätykselliset 324. Ehdotuksia lähettivät taiteilijat tai taiteilijaryhmät Suomesta ja ulkomailta.

Menoviikko: Lentopallo tulee Kupittaalle

Loimu pääsee haastamaan Hurrikaanin Kupittaan palloiluhallissa.

Lentopallon Mestaruusliiga palaa pienen tauon jälkeen Turkuun, kun Raision Loimu isännöi Hurrikaani-Loimaata Varsinais-Suomen paikallistaistossa 23. marraskuuta. Taistelu maakunnan herruudesta alkaa Kupittaan palloiluhallissa kello 18.30.

Varsinais-Suomen Keskusta nimesi 15 eduskuntavaaliehdokasta

Varsinais-Suomen Keskusta nimesi lauantaina Taivassalon piirikokouksessa 15 ehdokasta huhtikuussa 2019 pidettäviin eduskuntavaaleihin.

Uransa lopettanut The Rain soitti yllätyskeikan Maata Näkyvissä -festareilla

Festareille kokoontui lauantaina 6 500 kävijää.

Maata Näkyvissä -festarien kävijämäärä oli lauantaina 6 500. Väki viihtyi konserttien lisäksi studioissa ja erilaisissa workshopeissa muun muassa draaman, pingiksen ja futsalin parissa.

Urheilu

Åboraakkeli: TPS-salibandyn välintilinpäätös

Miko Kailiala.

TPS:n salibandymiehistö on useamman vuoden ollut pudotuspelien vakiokävijä, mutta joka kerta Palloseuran tie kevään korvalla on päättynyt ennen mitalipelejä.

Menoviikko: Lentopallo tulee Kupittaalle

Loimu pääsee haastamaan Hurrikaanin Kupittaan palloiluhallissa.

Lentopallon Mestaruusliiga palaa pienen tauon jälkeen Turkuun, kun Raision Loimu isännöi Hurrikaani-Loimaata Varsinais-Suomen paikallistaistossa 23. marraskuuta. Taistelu maakunnan herruudesta alkaa Kupittaan palloiluhallissa kello 18.30.

Jälkipeli: Projekti Radikaali ehkäisee nuorten syrjäytymistä – taustatukijana HC TPS

Projekti Radikaali on ryhmä nuoria, jotka ovat lähteneet ennaltaehkäisemään nuorten syrjäytymistä. Ryhmää vetää HC TPS:n nuorisotyön projektipäällikkö Mika Tunturi (maassa). Paikallinen jääkiekkoseura onkin vahvasti mukana tukemassa toimintaa.

Mika Tunturin suureellinen tulevaisuuden visio sisältää todellisuudessa suuren viisauden. Projekti Radikaali haluaa ehkäistä nuorten kiusaamista ja syrjäytymistä. Kaikkia ei voi tavoittaa, mutta ainakin osan. Se riittää.

Maajoukkuepelaaja Jan Helenius Berliinistä Raision Loimuun

Jan Helenius.

Lauantain vieraspeliin Kokkolassa valmistautuva Raision Loimu on hankkinut riveihinsä loukkaantuneen Verneri Vetriön jättämää aukkoa paikkaamaan 67 miesten maaottelua pelanneen yleispelaaja Jan Heleniuksen . Helenius, 22, pukeutuu oranssimustaan peliasuun sopimuksella, joka mahdollistaa siirtymisen ulkomaille.

Vapaaottelija Juho Valamaa hakee paluuta voittojen tielle Pohjois-Kaukasiasta

Juho Valamaa ottelee kolmatta kertaa venäläisen M-1 Globalin riveissä.

Turkulaisvapaaottelija Juho Valamaa ottelee tulevana lauantaina uransa kolmannen ottelun M-1 Global -promootion riveissä. Vastaan asettuu 20-vuotias georgialainen Amiran Gogoladze . Ottelu on osa M-1 Challenge 99 -iltaa, jonka pääottelussa nähdään espoolaiskonkari Mikael Silander .

Albion Ademi nousi Albanian A-maajoukkueeseen

Albion Ademi.

Syyskuussa Albanian alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa debytoinut Interin Albion Ademi oli kutsuttu maan alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen myös käynnistyneen maaottelutauon ajaksi. Albanian alle 21-vuotiaat pelaavat Maltaa vastaan huomenna ja maanantaina tuplamaaottelun.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.