Uutisanalyysi: Turun ilmastosuunnitelma on maailman kärkeä

Tulevaisuuden Turussa yhä useampaa kannustetaan liikkumaan auton sijasta pyörällä. Tulevaisuuden Turussa yhä useampaa kannustetaan liikkumaan auton sijasta pyörällä. Kuva: Jari Laurikko

Turun kaupunginvaltuustolla oli kevään viimeisessä kokouksessaan päätettävänä isoja asioita. Puolenyön tuntumaan venyneen kokouksen kivuttomimpia päätöksiä oli kaupungin vuoteen 2029 ulottuvan ilmastosuunnitelman hyväksyminen, joka tapahtui kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisena. Tavoitteena on se, että Turusta tulee seuraavien kymmenen vuoden aikana hiilineutraali kaupunkialue.

Turun päätös on maailmanlaajuisesti harvinainen, vaikka se tuskin kansainvälistä uutiskynnystä vielä ylittääkään. Mitä käytännön merkitystä on globaalissa mittakaavassa pienen suomalaiskaupungin ilmastotavoitteilla, kun ilmastonmuutoksen keskeisin torjuntarintama on Kiinassa ja Intiassa? Ei mitään, vastaisi inhorealisti, ja oikeassa olisikin. Vai olisiko sittenkään?

Kaupunginvaltuusto päätti myös, että ilmastosuunnitelma on huomioitava toimialojen ja konserniyhteisöjen toiminnan ohjauksessa, talouden suunnittelussa ja toteutuksessa vuosittain. Kyse ei siis ole ekologisesta korulauseesta, vaan linjauksesta, joka vaikuttaa käytännön toimiin. Päätöksellä Turku sitoutuu EU:n Covenant of Mayors for Climate and Energy -tavoitteisiin ja päätös viedään Euroopan komission hyväksyttäväksi viimeistään syyskuussa.

Päätös nostaa Turun ilmastoystävällisyyden edelläkävijäksi koko maailmassa. Turussa pyrittiin hiilineutraaliksi jo vuonna 2015, jolloin tavoite oli vuodessa 2040. Tuolloin Turku oli aikatauluineen jaetulla kuudennella sijalla koko maailmassa. Viime vuosien aikana tavoitetta on siirretty reilut kymmenen vuotta lähemmäs, ja sitä kautta Turun toimilla on hyvät mahdollisuudet tulla huomatuksi muuallakin. Seuraavia ilmastokonferensseja ja symposiumeja odotellessa.

Käytännössä tavoite vaatii energiantuotannon uudistamista kestävästi, eli energiaa säästämällä ja energialähteiden ja varastoinnin koko potentiaalia paremmin hyödyntämällä. Skanssin alueen monisuuntainen lähilämpöratkaisu on tästä yksi käytännön esimerkki.

Myös liikkumisen päästöt puolitetaan nykyisestä vuoteen 2029 mennessä. Se tarkoittaa täysin hiilineutraalia joukkoliikennettä sekä pyöräily- ja kävelyreittien parantamista entisestään, yksityisautoilun kustannuksella.

Teemu P. Peltola

Yle: Parkkirahakavalluksen päätekijöille ehdottomat vankeustuomiot

Suurta huomiota herättäneessa parkkirahakavalluksessa jaettiin tänään tuomioita Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, kertoo Yle Turku . Päätekijöinä olleet 55- ja 51-vuotiaat miehet saivat törkeästä kavalluksesta kahden vuoden ehdottoman tuomion. Syyttäjä oli vaatinut miehille kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistusta.

Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti 1 170 000 euroa

Lipaskeräys järjestettiin ympäri Suomen 20.–22. syyskuuta.

Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti noin 1 170 000 euroa. Lipaskeräys järjestettiin ympäri Suomen 20.–22. syyskuuta. Keräyksen lopullinen yhteenlaskettu tulos selviää marraskuussa. Lopulliseen tulokseen lasketaan mukaan muut lahjoitustavat, kuten tekstiviesti-, verkko- ja MobilePay- sekä Pivo-mobiilisovelluslahjoitukset.

Seurakuntavaaleissa mukana yli 16 000 ehdokasta

Marraskuun seurakuntavaaleissa ehdokkaita on mukana kaikkiaan 16 200. Edelliseen vaaliin nähden vähennystä on lähes 20 prosenttia. Jaossa olevien luottamushenkilöpaikkojen määrä on 8 300. Paikkamäärän vähennys vuoteen 2014 nähden on 11,5 prosenttia. Ehdokkaiden väheneminen kohdistuu ennen kaikkea kirkkovaltuustoihin, joiden vaalissa ehdokkaita on 22 prosenttia vähemmän kuin viime kerralla.

Turun kulttuuriavustukset ja -apurahat haussa lokakuussa

Turun kulttuurilautakunnan avustusten ja apurahojen hakuaika alkaa maanantaina 1. lokakuuta kello 10 ja päättyy keskiviikkona 31. lokakuuta kello 16. Kulttuurialan yhdistyksille, työryhmille ja taiteilijoille suunnattuja tukia on jaossa noin 1,3 miljoonaa euroa vuodelle 2019.

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni

Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennushankkeet, milj. m3, liukuva vuosisumma.

Tilastokeskuksen mukaan myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni touko–heinäkuussa 5,6 prosenttia vuodentakaisesta. Liike- ja toimistorakentamiseen myönnetty kuutiomäärä oli edelleen reilusti pienempi kuin samaan aikaan vuotta aiemmin. Asuinrakentamisen kuutiomäärä väheni myös merkittävästi. Vahvassa kasvussa olivat julkisille palvelurakennuksille ja teollisuus- ja varastorakennuksille myönnetyt rakennuslupien kuutiomäärät.

Urheilu

Koripalloon vapaaehtoinen Suomen cup

Koripallon Suomen cup tekee paluun vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Cupin taustalla on 1. divisioona A:n joukkueiden halu saada lisää kilpialullisia pelejä. Kaudella 2018–19 cupiin osallistuminen on vapaaehtoista. Cup on avoin kaikille, jotka osallistuvat Koripalloliiton sarjatoimintaan tällä kaudella.

Turun Uimarien naisvesipalloilijat hakevat kovia otteluita ulkomailta

Kansainvälisissä turnauksissa kiertäminen tarjoaa haasteita Turun Uimareiden naisvesipalloilijoille. Lokakuun alussa joukkue tavoittelee PM-kultaa kotialtaassa.

Turun Uimareissa on viime aikoina panostettu entistä enemmän naisten vesipalloon. Täksi syksyksi Uimarit kokosi erillisen kv-joukkueen, joka kiertää pelaamassa kansainvälisiä turnauksia. Joukkueen tämän syksyn päätavoitteena on 5.–7. lokakuuta Impivaarassa pelattava PM-turnaus, jossa maalina on kirkastaa viime vuoden PM-hopea kullaksi.

Menoviikko: SM-tittelit pelissä rallipoluilla

Erkka Korpiaho on yksi mielenkiintoinen nimi, joka nähdään kauden viimeisessä SM-rallissa.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna, 28.–29. syyskuuta, Turun ja lähiympäristön teillä kaasutellaan kauden viimeisen SM-rallin osakilpailun merkeissä. Viikonlopun aikana ajetaan kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta. Erikoiskoekilometrejä kahden päivän aikana mittariin kertyy noin 110.

Åboraakkeli: Iso katsojakysymys

Kaapo Kakko.

Jääkiekon Liigaa on ehditty nyt tahkota muutama kierros. Jos alun perusteella mitään voi päätellä, edessä on yllätyksellinen ja tasainen kausi. Juuri sellainen siis kuin saattoi etukäteen toivoakin.

Menoviikko: Interillä kotiotteluiden viikko

Timo Furuholm on Interin tehokkain maalintekijä kuluvalla kaudella seitsemällä maalillaan. ”Furkan” maaleja Inter tarvitsee myös loppukauden aikana.

FC Interillä on kahden kotipelin viikko, kun 26. syyskuuta Inter isännöi Lahtea ja lauantaina 29. syyskuuta IFK Mariehamn saapuu vieraaksi Kupittaalle. Näiden otteluiden jälkeen Interillä on enää yksi kotiottelu jäljellä tämän kauden Veikkausliigassa.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.