Nuorena sairastettu syöpä voi vaikuttaa mielenterveyteen, sosiaaliseen elämään ja tulotasoon

Kuva: Turun yliopisto

Lapsena ja nuorena syöpään sairastuneista yhä useampi selviytyy edistyneiden syöpähoitojen avulla. Parantuneet saattavat kuitenkin myöhemmin elämässään kohdata syöpäsairauteen ja sen hoitoihin liittyviä haittavaikutuksia. Myöhäisvaikutukset saattavat ilmetä vasta vuosia hoitojen jälkeen. T

urun yliopistossa väittelevä LL Ritva Ahomäki havaitsi, että lapsena syövän sairastaneilla on suurentunut riski matalampaan koulutustasoon ja varhaiseen eläköitymiseen verrattuna terveisiin ikäverrokkeihin. Lisäksi nuorena sairastettu syöpä saattaa olla myöhempien mielenterveysongelmien riskitekijä etenkin naisilla.

Lapsena syöpään sairastuneista on viiden vuoden kuluttua elossa keskimäärin 80 prosenttia, kun aikuisten vastaava luku vaihtelee syöpätyypistä ja syövän levinneisyydestä riippuen alle 30 prosentista 80 prosenttiin. Noin 75 prosenttia lapsena syövän sairastaneista kohtaa jonkin syöpään liittyvän myöhäisvaikutuksen ja 30 prosentilla on useampi myöhäisvaikutuksen aiheuttama haitta. Syöpään tai syöpähoitoihin liittyviä myöhäisvaikutuksia ovat esimerkiksi oppimiskykyyn ja fyysiseen suorituskykyyn liittyvät ongelmat sekä hormonaaliset ja psykologiset ongelmat.

Ahomäki selvitti väitöstutkimuksessaan lapsena ja nuorena syövän sairastaneiden peruskoulun jälkeistä koulutusta, työttömyyttä, eläköitymistä ja varusmiespalveluksen suorittamista. Lisäksi Ahomäki tutki lapsena ja nuorena syövän sairastaneiden riskiä sairastua psykiatrisiin sairauksiin ja tarvetta masennuslääkitykseen.

Ahomäki havaitsi tutkimuksessaan, että alle 16-vuotiaana syövän sairastaneista ikätovereitaan useampi suoritti vain peruskoulun. Lisäksi peruskoulun päättötodistuksen arvosanat olivat ikätovereita matalampia aivokasvaimen sairastaneilla, pään alueen sädehoitoa saaneilla, pojilla ja osalla ennen kouluikää sairastuneista potilasryhmistä.

– Lapsena aivokasvaimen, leukemian tai non-Hodgkin lymfooman (NHL) sairastaneilla havaittiin pe-ruskoulun päättötodistuksen lukuaineissa, kuten äidinkielessä ja matematiikassa, huonommat arvosanat kuin ikätovereilla. Tällä saattaa olla vaikutusta jatkokoulutustasoon, Ahomäki kertoo.

Lapsena syövän sairastaneiden sosiaalista selviytymistä tutkiessaan Ahomäki havaitsi, ettei suurentunutta työttömyysriskiä ole, mutta varhaisen eläköitymisen vaara on kohonnut. Lisäksi Ahomäki havaitsi, että syövän lapsena sairastaneilla on matalampi tulotaso verrattuna ikätovereihin.

Syövän sairastaminen nuorena saattaa olla syynä mielenterveysongelmiin jopa vuosia syöpähoitojen jälkeen. Ahomäki havaitsi tutkimuksessaan, että alle 35-vuotiaana syövän sairastaneilla on sisaruksiin verrattuna suurentunut riski mielialaongelmiin ja muistisairauteen. Masennuslääkkeiden käyttö on Suomessa yleisesti ottaen lisääntynyt 2000-luvun alusta lähtien, mutta nuorena syövän sairastaneilla havaittiin lisääntynyt riski myös masennuslääkeostoihin sisaruksiin nähden.

– Etenkin naisilla havaittiin selvästi suurentunut riski ahdistuneisuushäiriöihin verrattuna syövän sairastaneisiin miehiin sekä sisaruksiin. Mielenterveysongelmien kartoitus tulisikin ottaa huomioon potilaiden myöhäisseurannassa, Ahomäki painottaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaarina putosi Seinäjoen taakse

Kaarina menetti ykkösasemansa kuntaimagotutkimuksessa.

Parhaat arviot imagostaan saa Seinäjoki ja se nousee ykkössijalle kuusi vuotta peräkkäin kärkisijaa pitäneen Kaarinan ohi. Tämä selviää Taloustutkimuksen toteuttamasta Kuntien imago 2018 -tutkimuksesta.

Tatuointeja kissojen hyväksi

Turku Tattoo Parlour ja Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry järjestävät lauantaina 15. joulukuuta ”Help the Cats” walk in -tatuointitempauksen Dewin kodittomien kissojen avuksi.

TPS:n Ilkka Heikkiselle yhden ottelun pelikielto

Ilkka Heikkinen.

Liigan kurinpitodelegaatio määräsi TPS:n Ilkka Heikkiselle yhden ottelun pelikiellon lauantain KooKoo–TPS-ottelussa tapahtuneesta huitomisesta. Zach Budishille ei määrätty pelikieltoa.

Liikenteen päästöt halutaan nollaan vuoteen 2045 mennessä

Liikenne- ja viestintäministeriön johtama liikenteen ilmastopolitiikan asiantuntijaryhmä on koonnut ehdotuksen toimenpideohjelmaksi, jolla kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan poistaa vuoteen 2045 mennessä. Ratkaisu hiilettömään liikenteeseen löytyy nolla- ja vähäpäästöisistä autoista ja uusiutuvista polttoaineista, henkilöautojen ajokilometrien vähentämisestä ja kestävistä kulkumuodoista.

Esi- ja perusopetuksen sekä varhaiskasvatuksen tasa-arvon vahvistamiseen 12 miljoonaa euroa

Opetushallitus on jakanut tasa-arvon vahvistamiseen ja laadun kehittämiseen 12 miljoonaa euroa 185 opetuksen järjestäjälle. Tukea myönnettiin hankkeisiin, joissa haetaan ratkaisuja koulupoissaolojen vähentämiseen sekä tuetaan oppilaiden siirtymistä perusopetuksesta jatko-opintoihin. Tasa-arvoavustusten tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasavertaiset mahdollisuudet menestyä opinnoissaan riippumatta kotitaustasta ja erilaisista lähtökohdista.

Viherrakennustyö sulkee ajokaistan Helsingin valtatiellä

Viherrakennustyö sulkee oikean puoleisen ajokaistan Helsingin valtatiellä 13. joulukuuta kello 9–15 Huhkolansillan ja Jaaninsillan välillä.

Haritussa ja Uittamolla neljä asuntomurtoa samana päivänä, poliisi kaipaa vihjeitä

Tiistaina 4. joulukuuta tapahtui neljä murtoa kerrostaloasuntoihin Haritussa Turunmaankadulla, Murkionkadulla ja Ahvenanmaankadulla sekä Uittamolla Kannuskadulla. Lounais-Suomen poliisi pyytää vihjeitä kyseiltä päivältä mainittujen katujen kerrostaloissa ja pihoilla liikkuneista epämääräisistä henkilöistä ja mahdollista ajoneuvoista.

Talous- ja velkaneuvonnan palveluita saa jatkossa oikeusaputoimistoista

Talous- ja velkaneuvonnan palvelut siirtyvät vuoden 2019 alusta alkaen oikeusaputoimistoihin. Uudistuksella halutaan yhtenäistää talous- ja velkaneuvonnan palveluja sekä parantaa sähköisiä palveluja.

Novan joulukonsertti vaalii perinteitä

Jukka Pietilä.

Kamarikuoro Novan jo perinteeksi muodostuneen joulukonsertin ohjelmisto koostuu laulajien rakkaimmista joululauluista, jotka tuovat mieliin lapsuuden joulut ja juhlahetket.

Urheilu

TPS:n Ilkka Heikkiselle yhden ottelun pelikielto

Ilkka Heikkinen.

Liigan kurinpitodelegaatio määräsi TPS:n Ilkka Heikkiselle yhden ottelun pelikiellon lauantain KooKoo–TPS-ottelussa tapahtuneesta huitomisesta. Zach Budishille ei määrätty pelikieltoa.

Jälkipeli: Sokan sukupuussa kiekosta kasvoi reikäpallo

Vanhempien rooli lapsen urheiluharrastuksen tukemisessa on äärimmäisen tärkeä. Miikka Sokan (kesk.) isä Mikko ja äiti Mari ovat aina paikalla, kun perheen poika pelaa.

Kuuluttajan kuulutus vaikuttaa perin tutulta. Tälläkään kertaa, kun tehot ovat 1+5, ei ole epäselvyyttä ottelun tärkeimmästä pelaajasta.

Turkulaisurheilijat sykähdyttivät vuonna 2018 kansainvälisillä kentillä

Lukas Hradeckyn otteet Saksassa ja Suomen maajoukkueen paidassa ovat sykähdyttäneet.

Urheiluvuosi on tarjonnut monta sykähdyttävää hetkeä. Muistelemme muutamaa turkulaisittain hienoa hetkeä vuoden varrelta.

West Coast Phoenix kutsuu tyttöjä kokeilemaan jenkkifutista

Raisiolainen West Coast Phoenix -jenkkifutisseura järjestää lajin kokeiluleirin tytöille.

Raisiolainen amerikkalaisen jalkapallon seura West Coast Phoenix järjestää tytöille ilmaisen lajikokeiluleirin 2.-3. tammikuuta 2019 Taponkedon hallissa (Pallokuja 2, 21250 Masku). Leirille ovat tervetulleita kaikki 10–17-vuotiaat tytöt. Leiri järjestetään kaksipäiväisenä, kumpanakin päivänä leireillään kello 14–16. Leirille osallistuminen on maksutonta ja mukaan voi osallistua molempina päivinä tai vain toisena.

Åboraakkeli: Vaikeaa Unkarissa

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF päätti 4. joulukuuta, että vuoden 2023 yleisurheilun MM-kisat käydään Budapestissa. Päätös tarkoittaa myös sitä, että MM-kisat palaavat Eurooppaan. Kahdet seuraavat kisat 2019 ja 2021 käydään Qatarissa ja Yhdysvalloissa.

Monen panoksen peli

Jukka Ruotsalainen.

TPS Salibandy kohtaa SPV:n Salibandyliigan vierasottelussa 29. joulukuuta. Sarjapisteiden lisäksi ottelussa pelataan Suomen Cupin välieräpaikasta. Cupin puolivälierä piti pelata ennen joulua Turussa, mutta joukkueet yhdessä sopivat muutoksesta.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.