Varsinais-Suomessa järjestöt mukana sote-muutoksen valmistelussa

Sydänliiton mukaan keskeiset sydänpotilaan hoitoketjua parantavat asiat ovat sydänhoitajan nimeäminen sote-keskuksiin ja kansallisen laaturekisterin luominen. Ilman muutoksia sydänpotilaan hoitoketju uhkaa heiketä nykyisestä. Varsinais-Suomessa myös järjestöt ovat päässeet mukaan sote-muutoksen valmisteluun.

Sekä kansainväliset vertailut että suomalaiset tutkimukset osoittavat, että sydänpotilaan hoitoketjussa on nykyisin vakavia puutteita. Erikoissairaanhoidossa tehdyn laadukkaan ja onnistuneen toimenpiteen, esim. pallolaajennuksen, jälkeen potilas on usein oireeton eikä tiedosta sairastavansa parantumatonta sepelvaltimotautia. Hoitoketjun katkeamiseen on juuri tässä kohdassa vakava riski: Potilas jää liian usein vaille ohjeistusta ja kannustusta niin lääke- kuin elintapahoidossaankin.

Hoitoketjun nykyisen heikkouden vuoksi laissa nimenomaisesti pitää mainita, että sote-keskuksessa on sydänhoitaja, jonka toimenkuvaan kuuluu puuttuminen sairastumisen vaaratekijöihin tehokkaasti jo ennen sairastumista.

Sydämen vajaatoimintapotilaiden kohdalla on osoitettu, että tehokas puuttuminen, kuten säännölliset puhelinkontaktit ja kotikäynnit vähentävät merkittävästi sairaalahoidon tarvetta, hoitokustannuksia ja kuolleisuutta. Sydänliiton mielestä maakuntien on sekä maakuntastrategiassaan että palvelulupauksessaan sitouduttava huolehtimaan, että palveluvalikossa ja palveluketjussa ovat kaikki tarpeelliset elintapaohjaukseen, -kannustamiseen, sopeutumisvalmennukseen ja kuntoutukseen käytettävissä olevat, myös järjestöjen kehittämät, työkalut.

Sydänliitto pitää välttämättömänä, että valinnanvapaus perustuu mahdollisuuteen arvioida sekä palveluiden tuottajia että kokonaisia hoitoketjuja luotettavien laatukriteerien nojalla. Sydänliitto on kahdessa sote-lausunnossaan johdonmukaisesti esittänyt vaatimuksen kansallisen laaturekisterien luomiseksi Suomeen heti soteuudistuksen alusta lähtien.

Mikäli laaturekistereitä ei saada kerralla rakennettua, on eduskunnalle voitava näyttää uskottava suunnitelma laaturekisterien rakentamisesta mahdollisimman pian. Niissä maissa, joissa hoitoketju toimii hyvin, käytössä ovat laaturekisterit, joiden avulla on mahdollista puolueettomasti vertailla sekä yksittäisten hoitotoimenpiteiden onnistumista, että kuntoutuksen ja perusterveydenhuollon toimivuutta.

– Suomen nykyinen järjestelmä on pirstaleinen ja siksi haasteellinen avoimuuden ja demokratian kannalta. Sydänliitto käy sydänsoteriihissään jokaisen maakunnan kanssa keskustelun siitä, kenellä on jatkossa vastuu sydänpotilaan kokonaisvaltaisesta hoidosta ja uudelleen sairastumisen ehkäisemisestä, pääsihteeri Tuija Brax sanoi Varsinais-Suomen sydänsoteriihessä Turussa tiistaina.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n mukaan kävijöitä on sosiaali- ja terveysjärjestöjen matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa vuosittain noin 630 000 ja käyntikertoja yli kolme miljoona vuodessa. Vertaistukiryhmiä järjestetään vuodessa yli 20 000 kertaa ja niihin osallistutaan yli 1 150 000 kertaa.

Varsinais-Suomessa järjestöt ovat mukana sote-muutoksen valmistelussa.

– Sote-uudistuksen kokonaisuuden hallinta on riskialtista, kun niin moni vastuualue siirtyy uudelle toimijalle yhdellä kertaa, sanoo Järjestöhanke 113:n asiantuntija Janina Andersson.

– Joku osio voi vahingossa unohtua.

– Ihannetilanne olisi, että muutoksen astuessa voimaan kaikilla toimijoilla olisi selkeä käsitys siitä, mitkä järjestöjen toiminnot ovat maakunnan piirissä ja mitkä kuntien. Tämä helpottaa kumppanuussopimuksia solmittaessa ja avustushakemuksia laadittaessa. Erityisesti terveysjärjestöille sote-keskusten rooli kumppanina on vaikeasti hahmotettava, Andersson arvioi.

– Tässä myllerryksessä tuntuu hyvältä, että Varsinais-Suomessa valmistelijat ovat ottaneet järjestöt yhä paremmin mukaan valmisteluun ja haluavat näin turvata järjestöjen toimintamahdollisuudet, Andersson sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kurjenrahkalla juhlitaan ja muistellaan, kansallispuisto täyttää 20 vuotta

Tupasvilla kukkii Kurjenrahkan kansallispuistossa.

Kurjenrahkan kansallispuisto juhlii 20-vuotista taivaltaan ja Suomen luonnon päivää Kurjenpesän luontotuvalla 25. elokuuta. Luvassa on opastettu kävelykierros, lämmintä juotavaa tunnelmallisessa ympäristössä ja Muistoja Kurjenrahkalta -kilpailun voittajien tarinoiden julkistaminen.

Karderoopi kaipaa isokokoisia perusvaatteita

Onko kaapeissasi sinulle turhia, siistejä ja ehjiä vaatteita? Diakoniakeskuksen vaateapu Karderoopi kaipaa lähestyvän syksyn ja talven varalle nyt isokokoisia ja hyväkuntoisia naisten ja miesten perusvaatteita.

Viallisen passin voi käydä vaihtamassa poliisilaitoksella uuteen

Poliisihallitukseen on reklamoitu kolmesta passista, joiden viisumisivuilla on vesileimoja väärin päin. Reklamoidut tapaukset koskevat niin sanottua hirvipassiversiota, jonka tunnistaa viisumisivuilla juoksevasta hirvestä. Kyseistä passiversiota on myönnetty vuodesta 2012 vuoteen 2016.

STM: tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän ehdotukset lausuntokierrokselle

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän ehdotuksista. Lausuntoaika päättyy 19. lokakuuta. Työryhmä esitti toukokuun lopussa, miten tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden käyttö Suomessa saataisiin loppumaan vuoteen 2030 mennessä. Tällöin niitä käyttäisi päivittäin alle viisi prosenttia aikuisista.

Urheilu

Urheiluromaaneissa aikuiset ovat paitsiossa

Ruotsalainen Fredrik Backman kirjoittaa fiktiivisen ruotsalaiskaupungin jääkiekon ympärillä pyörivästä elämästä.

Urheilusta on kirjoitettu valtavasti kirjoja, mutta faktaan painottuen. Erilaisia ja eritasoisia elämäkertoja ja urheiluhistoriaan kiinnittyviä kirjoja on valtavasti tarjolla. Huomattavasti vähemmän on kirjoitettu puhtaasti fiktiivisiä urheiluromaaneja.

Kalle Mäkisen paineissa noin 130 painijaa

Eemeli Kunttu (takana).

Turussa järjestetään lauantaina 25. elokuuta kello 11 alkaen 35. kerran olympiavoittaja Kalle Mäkisen painit. Kisa on samalla miesten kreikkalais-roomalaisen. painin Suomi-cupin osakilpailu. Painit käydään Liikuntakeskus Alfan Salibandyareenalla. Yleisöllä on vapaa pääsy kisoihin.

Puukkokatsomo: Venymistä vaaditaan

Yleisurheilukesän perinteinen päätös Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelu kisataan tänä vuonna elo-syyskuun taitteessa Tampereella Ratinan stadionilla.

Seppo Pajulle hopeaa EM-kisoista

Seppo Paju.

Suomen pelaajat nappasivat kaksi mitalia avoimen luokan kilpailusta frisbeegolfin EM-kilpailuista Kroatian Sveti Martin Na Murissa. Frisbeegolfseura 7k:ta seuratasolla edustava Seppo Paju saavutti EM-hopeaa ja laukaalaisseura Puska Puttaajia edustava Väinö Mäkelä EM-pronssia. Suomen joukkue saavutti kilpailuista upeasti yhteensä 10 mitalia.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.