Valmet Automotive rekrytoi Suomessa tuhat työntekijää tänä vuonna

Valmet Automotive arvioi rekrytoivansa Suomessa vuoden 2018 aikana tuhat henkilöä tuotanto- ja toimihenkilötehtäviin. Rekrytointitarpeeseen vaikuttaa Mercedes-Benzin uuden A-sarjan tuotannon käynnistyminen Uudessakaupungissa. Myös toimihenkilötarve on useita kymmeniä.

Rekrytoinnit painottuvat vuoden alkupuoliskolle. Aluksi ne kohdistuvat tuotannon esimiehiin ja muihin toimihenkilöihin samalla kun korvausrekrytoinnit jatkuvat. Mercedes-Benzin uuden A-sarjan työllistävä vaikutus arvioidaan useiksi sadoiksi henkilöiksi.

Toimihenkilöitä rekrytoitiin autotehtaalle viime vuonna noin 150, kaikkiaan toimihenkilöitä on noin 500. Joustavan tuotannon, kasvavan valmistuksen sekä laajentuvan tarjonnan tarpeisiin Valmet Automotive käynnistää välittömästi kymmenien toimihenkilöiden rekrytoinnin tuotantoon, tukitehtäviin ja suunnittelupalveluihin.

Valmet Automotiven autotehtaalla Uudessakaupungissa työskentelee tällä hetkellä noin 4 000 henkilöä. Uuden A-sarjan tuotantoon rekrytoidaan tuotantohenkilöstöä hitsaamon, maalaamon, kokoonpanon sekä sisäisen logistiikan tehtäviin. Valmet Automotive kouluttaa henkilöt tehtäviinsä.

- Valmet Automotive jatkaa tänäkin vuonna Suomen johtavana teollisena työllistäjänä. Edessämme on jälleen positiivinen haaste, johon tulemme löytämään ratkaisut yhdessä kumppaniemme kanssa, kertoo Valmet Automotiven henkilöstöjohtaja Tomi Salo.

Uudenkaupungin autotehtaalla valmistaudutaan uuden A-sarjan tuotantoon kouluttamalla henkilöstöä ja tekemällä tuotantolinjojen muutostöitä. Hitsaamossa tehdään laajoja muutostöitä, joilla huomioidaan korimallin muutokset, mutta parannetaan myös tuotannon tehokkuutta. Maalaamossa ja kokoonpanossa päivitetään olemassa olevia linjoja.

A-sarjan hitsaamossa mekaaniset asennukset on tehty ja työt keskittyvät ohjelmointiin sekä käyttöönottoon. Hitsaamon pohjakaava säilyy, mutta manuaaliasemia ei korinvalmistuksessa enää käytetä. Uusia robotteja on hankittu 73. Uuden A-sarjan hitsaamossa on 223 robottia, ja automaatioaste nousee 90 prosentista 95 prosenttiin.

Maalaamon ja kokoonpanon monituotelinjoilla uuteen A-sarjaan liittyvät muutostarpeet ovat pieniä. Näillä osastoilla tehtävät muutokset tähtäävätkin ennen kaikkea kahden automallin yhtäaikaisen valmistuksen vaatiman kapasiteetin varmistamiseen sekä ergonomian, työturvallisuuden ja tuottavuuden kehittämiseen.

- Tuotantoteknisesti olemme voineet hyödyntää runsaasti kokemustamme edeltävästä A-sarjasta. Koska auto on kuitenkin uusi, olemme panostaneet vahvasti henkilöstömme osaamisen varmistamiseen etenkin kokoonpanossa, kertoo Valmet Automotiven valmistuspalvelujen johtaja Pasi Rannus.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Seppo Pajulle hopeaa EM-kisoista

Seppo Paju.

Suomen pelaajat nappasivat kaksi mitalia avoimen luokan kilpailusta frisbeegolfin EM-kilpailuista Kroatian Sveti Martin Na Murissa. Frisbeegolfseura 7k:ta seuratasolla edustava Seppo Paju saavutti EM-hopeaa ja laukaalaisseura Puska Puttaajia edustava Väinö Mäkelä EM-pronssia. Suomen joukkue saavutti kilpailuista upeasti yhteensä 10 mitalia.

Alkuvuonna syntynyt yli 1 500 lasta viime vuotta vähemmän

Väestönlisäys kuukausittain 2014–2018.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli heinäkuun lopussa 5 517 887. Maamme väkiluku kasvoi tammi-heinäkuun aikana 4 757 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 8 731 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 3 974 vähemmän kuin kuolleita.

Kortiton huumekuski poliisin haaviin Eteläkaarella

Poliisipartio pysäytti perjantaina kello 9.36 Turussa Eteläkaarella henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja kannabikselle, eikä kuljettajalla ollut voimassa olevaa ajokorttia.

Maa- ja metsätalousministeriö päätti punasotkan, tukkakoskelon ja allin metsästysrajoituksista

Punasotkan metsästys kiellettiin kokonaan kolmen vuoden määräajaksi.

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetukset punasotkan, tukkakoskelon ja allin metsästysrajoituksista. Punasotkan ja tukkakoskelon metsästys kiellettiin kokonaan kolmen vuoden määräajaksi. Vastaava kielto koskee sisämaassa metsästettävää allia. Merialueilla allin metsästystä rajoitetaan metsästäjäkohtaisella saaliskiintiöllä, joka rajoittaa metsästyksen enintään viiteen alliin vuorokaudessa.

Viivästyksiä junaliikenteessä Helsingin ja Turun välillä

VR pyytää matkustajia varautumaan noin 5-10 minuutin myöhästymisiin Helsingin ja Turun välillä tilapäisten nopeusrajoitusten vuoksi. Liikennevirasto on ilmoittanut radan arvioiduksi korjausajaksi viimeistään ensi viikon perjantain 24. elokuuta.

Suomalaispasseissa virheellisiä viisumisivuja

Poliisihallitukseen on reklamoitu kolmesta passista, joiden viisumisivuilla on vesileimoja väärin päin. Julkisuudessa on lisäksi ollut esillä matkatoimistosta saatua tietoa viidestä vastaavasta ongelmasta.

Kaupunki
Kulttuuri

Sumu Big Band syyskuussa Naantaliin

Sumu Big Band with Stringsin Ella & Frank -konsertit kuultiin toukokuussa niin Turussa kuin Salossakin. Yleisön pyynnöstä kokoonpano esittää ohjelmiston vielä kerran syyskuussa Naantalissa, ja solisteina ovat tietenkin Suomen Ella ja Frank, eli Aili Ikonen ja Sami Pitkämö . Konsertissa kuullaan niin Ella Fitzgeraldin ja Frank Sinatran tunnetuiksi tekemiä jazz-klassikoita kuin Ailin ja Samin omaakin ohjelmistoa. Orkesteria johtaa kapellimestari Rami Koskinen .
Urheilu

Seppo Pajulle hopeaa EM-kisoista

Seppo Paju.

Suomen pelaajat nappasivat kaksi mitalia avoimen luokan kilpailusta frisbeegolfin EM-kilpailuista Kroatian Sveti Martin Na Murissa. Frisbeegolfseura 7k:ta seuratasolla edustava Seppo Paju saavutti EM-hopeaa ja laukaalaisseura Puska Puttaajia edustava Väinö Mäkelä EM-pronssia. Suomen joukkue saavutti kilpailuista upeasti yhteensä 10 mitalia.

Otteluanalyysi: KuPS katkaisi Interin putken

Otso Virtanen.

Interillä oli alla viisi tappiotonta ottelua ja neljässä edellisessä pelissä joukkue ei ollut päästänyt maaliakaan. Se ei painanut nyt missään, sillä Kuopion Palloseura haki pisteet tiukalla puolustuspelillä Kupittaalta maalein 0-1 (0-1). Interillä on ollut koko kauden ajan vaikeuksia tehdä tulosta kotiyleisön edessä, eikä se näytä muuttuvan, vaikka sarjapaikka alkaa olla turvattu. Kuntopuntarin kärkijoukkue kompuroi siis jälleen kotinurmella.

Benjamin Källman lainalle Skotlantiin

Benjamin Källman (oik.).

Inter ja Dundee FC ovat päässeet yhteisymmärrykseen hyökkääjä Benjamin Källmanin siirtymisestä lainasopimuksella skotlantilaisseuraan. Kauden 2018-19 kattavan lainasopimuksen lisäksi Dundee FC:llä on Källmanin osto-optio laina-ajan päättyessä. Osana järjestelyä 20-vuotias Källman on allekirjoittanut Interin kanssa kauden 2020 loppuun saakka kestävän jatkosopimuksen.

Otteluanalyysi: TPS katkaisi tappioputkensa komeasti

TPS katkaisi viiden ottelun tappioputkensa suurinumeroisella kotivoitolla VPS:stä. Uusia miehiä kotiyleisön eteen juoksuttaneen Palloseuran voittolukemat kirjattiin lopulta 4-1. TPS:n suurimmaksi sankariksi nousi kaksi maalia viimeistellyt Riku Sjöroos . Voiton myötä TPS nousi 19 pisteeseen ja ainakin väliaikaisesti jälleen kymmeneksi sarjataulukossa.

Johanna Kylmäsen johdolla nuorten olympialaisiin

Lokakuun alussa Argentiinassa käytäviin nuorten olympialaisiin Suomesta lähtee 24 urheilijan joukkue. Varsinaissuomalaisia mukana on kolme, Aurinko Golfin Eemil Alajärvi , Aura Golfin Elina Saksa sekä Raision Kuulaa seuratasolla edustava pikajuoksija Johanna Kylmänen . Nuorten olympialaisissa kilpaillaan 32 lajissa. Kisoihin matkaa noin 4 000 urheilijaa runsaasta 200 maasta. Lajista riippuen urheilijat ovat 15–18-vuotiaita.

Fiifi Aidoo vahvistaa Kaarinan Uraa

Ura Basket on solminut yksivuotisen sopimuksen Fiifi Aidoon kanssa. Pelaajasopimus tuo viime vuosina Yhdysvaltojen Grand Canyonin yliopistokentiltä oppeja hakeneen 22-vuotiaan Aidoon takaisin kotimaan sarjojen parketeille.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.