Varhaiskasvatukseen ohjeet uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä

Opetushallitus on laatinut ensimmäistä kertaa ohjeet uskonnollisten tilaisuuksien ja uskonnollista ainesta sisältävien juhlien järjestämisestä varhaiskasvatuksessa.

Ohjeissa kerrotaan, miten tulee toimia ja mitä tulee ottaa huomioon, jos uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia järjestetään esimerkiksi päiväkodissa.

- Uskonnollisten tilaisuuksien ja toimitusten järjestämistä säätelevät Suomen perustuslaki ja varhaiskasvatuslaki. Ohjeet perustuvat lainsäädännön lisäksi lainvalmisteluasiakirjoihin sekä laillisuusvalvojien ja Opetushallituksen kannanottoihin, oikeudellisista asioista vastaava johtaja Matti Lahtinen Opetushallituksesta kertoo.

Ohjeiden mukaan uskonnolliset tilaisuudet pitää järjestää erillään muusta toiminnasta, ja niistä tulee kertoa lasten huoltajille riittävän ajoissa ja huolehtia, että tarjolla on muukin vaihtoehto. Lapsen huoltajilla tulee olla todellinen ja aito vapaus valita, osallistuuko lapsi uskonnollisiin tilaisuuksiin ja toimituksiin. Osallistumatta jättämisestä ei saa aiheutua lapselle leimautumista.

Uskonnollisia tilaisuuksia ei ohjeessa suositella eikä kielletä. Järjestämisestä päättävät kunnat ja muut varhaiskasvatuksen järjestäjät itse.

Ohjeissa tarkastellaan myös varhaiskasvatuksessa annettavaa katsomuskasvatusta.

Opetushallitus on päivittänyt samalla uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta ja uskonnollisia tilaisuuksia koskevat ohjeet myös esi- ja perusopetukselle, lukioille sekä ammatillisille oppilaitoksille.

Ohjeiden pääperiaatteet eivät ole muuttuneet ja ne ovat samat kuin varhaiskasvatuksessa. Koulutuksen järjestäjä voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia tai olla järjestämättä niitä. Ohjeisiin tehdyt tarkennukset koskevat pääosin vaihtoehtoisen toiminnan järjestelyitä sekä osallistumista koskevia ilmoituskäytäntöjä ja henkilötietojen käsittelyä.

Perusopetusta ja lukiota koskevaa ohjetta on täydennetty myös katsomusaineiden opetusryhmien muodostamista koskevilla tarkennuksilla. Ohjeiden päivittäminen on ollut tarpeen laillisuusvalvojien ratkaisukäytännön ja aikaisempien ohjeiden soveltamisesta saadun kokemuksen perusteella.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Auto töytäisi 13-vuotiasta poikaa Kaskentiellä

Juhannuksen menoliikenne oli poliisin mukaan vilkasta iltapäivällä ja illansuussa Turun ulosmenoteillä. Vakavilta kolareilta vältyttiin pääteillä, mutta Turussa Kaskentiellä 13-vuotias poika jäi auton töytäisemäksi ja loukkaantui. Sairaalaan vietäessä hän oli kuitenkin tajuissaan.

Raha-automaattipelaamisen pakollista tunnistautumista koskeva esitys lausunnolle

Pelaajan tunnistautumista esitetään pakolliseksi hajasijoitetuissa rahapeliautomaateissa vuoden 2021 alusta. Tunnistautumisen mahdollistamia pelihaittojen vähentämiseen tähtääviä toimintoja on tarkoitus ottaa käyttöön asteittain riittävin siirtymäajoin. Pakollinen tunnistautuminen antaa tekniset mahdollisuudet ottaa käyttöön riskipelaamisen hallintaan liittyvät rajoitukset myös fyysisissä pelikoneissa. Tällä hetkellä tunnistautuminen on pakollista Veikkauksen verkkopeleissä. Tunnistautumista sekä arpajaisten lupaprosesseja koskevat muutosehdotukset lähetettiin lausunnolle 21. kesäkuuta.

IKEA, Lego ja Adidas yhteistyössä

IKEA ja Lego Group haluavat yhdistää osaamisensa tehdäkseen kodista paikan, jossa voi leikkiä ilman huolta epäjärjestyksestä. Molemmat ovat huomanneet tutkimuksissaan, että sekä lapset että aikuiset pitävät leikkimistä erittäin tärkeänä, mutta arjessa on useita esteitä leikille. IKEA ja Adidas taasen tutkivat yhdessä, miten koti voisi madaltaa liikunnan ja treenaamisen kynnystä.

Kesäkuussa maistuu rapea retiisi

Makeankarvas retiisi rouskuu suussa. Retiisi on raikasta kesäpurtavaa salaateissa, voileivillä, kylmissä kastikkeissa, tahnoissa, voileipäkakuissa, juustotarjottimella ja dippivihanneksena. Retiisiä kannattaa kokeilla myös pataruokiin, keittoihin ja uunissa tai grillissä paahdettuna. Hyviä makupareja ovat myös vihreä parsa, herne ja kevätsipuli.

Juhannuksen juhlaa seurakunnissa

Mikä sopisikaan Suomen suveen ja juhannukseen paremmin kuin sinivalkolippu ja kansanlaulut? Maarian pappilassa vietetään tänäkin vuonna juhannusaattoa 22. kesäkuuta perinteisin menoin, kun Suomen lippu nostetaan salkoon kello 18, minkä jälkeen siirrytään kansanlaulukirkkoon Maarian kirkkoon.

Turvalliset kesärenkaat juhannuksen liikenteeseen

Suomessa ajaa kesäkuussa vielä lähes 120 000 henkilö- tai pakettiautoa talvirenkailla. Näistä jopa 25 prosenttia eli noin 30 000 nastarenkailla. Luvut on saatu Michelinin vuotuisesta kuluttajakyselystä suhteuttamalla vastausten prosentuaalinen osuus liikenteessä olevien henkilö- ja pakettiautojen kokonaismäärään, joka vuoden 2017 lopussa oli hivenen vajaa 3 miljoonaa.

Bussit liikennöivät rajoitetusti juhannuksena

Juhannus tuo runsaasti muutoksia bussiaikatauluihin. Erityisesti juhannusaaton iltana perjantaina 22. kesäkuuta sekä juhannuspäivänä lauantaina 23. kesäkuuta vuoroja liikennöidään rajoitetusti osan vuoroista jäädessä kokonaan ajamatta. Bussiliput ja bussien aikataulutiedot juhannuksen poikkeukset mukaan lukien saa Matkahuollon verkkosivuilta.

Ylioppilastutkintoon esitetään englanninkielistä koetta

Hallituksen esitys ylioppilastutkintoa koskevan lain uudistamiseksi lähtee laajalle lausuntokierrokselle. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa ylioppilastutkinnon yleissivistävyyden mittaamista ja mahdollistaa tutkinnon suorittaminen myös englannin kielellä. Lisäksi parannetaan kokelaiden asemaa ja joustavoitetaan tutkintoa purkamalla siihen liittyviä normeja. Eduskunta hyväksyi tänään lukiouudistuksen ensimmäisen osan, uuden lukiolain.

Matkapakettia ostavan kuluttajan suoja paranee

Matkapaketteja koskeva lainsäädäntö uudistuu, kun uusi laki matkapalveluyhdistelmistä tulee voimaan heinäkuun alussa. Muutosten ansiosta matkustajan oikeus peruuttaa matkapakettisopimus ja matkanjärjestäjän mahdollisuus vaatia peruutusmaksu helpottuvat.

Kaupunki
Urheilu

Puukkokatsomo: Derby toisellakin rintamalla

Yhdysvalloissa Lea Kaszas on viime vuosina pelannut myös pelintekijänä, mutta Turku Trojansissa hän on viihtynyt keskushyökkääjän roolissa.

Turun Trojansin miesjoukkue rakentaa uutta tulevaisuutta 3. divisioonassa, mutta Trojansin nimi on silti vahvasti esillä kotimaisessa jenkkifutiksessa.

Lucas Garcia jättää FC Interin

Keskikenttäpelaaja Lucas Garcia jättää FC Interin kesken kauden jäätyään vähälle peliajalle.

Otteluanalyysi: Pisteet jakoon derbyssä

TPS ja Inter päätyivät pistejakoon kauden toisessa derbyssä. Kaikkiaan keskiviikon tasatulos oli derbyhistorian 13. tasapeli Veikkausliigassa. Tapahtumiin nähden lopputulos oli oikeutettu ja molemmat joukkueet tuntuivat olevan tyytyväisiä pisteeseen. Kumpikin joukkue olisi kuitenkin tarvinnut kolmea pistettä.

Jälkipeli: Jyrkkälän Tykit kaipaa nuorta verta noustakseen Kolmoseen

Jyrkkälän Tykit on tärkeä osa turkulaista palloiluhistoriaa. Joukkueen possunpunainen peliasu herätti aikoinaan ihmetystä, ei enää. Viime kaudella housutkin olivat pinkkiset. Nyt niiden väri on vaihtunut mustaan. Tykit pelaa Nelosen kotiottelunsa Pansion urheilukentän tekonurmella.

Henri Lehtosella on takanaan yli 300 Veikkausliigaottelua. Lähes samoihin lukuihin yltää Jarno Heinikangas . Kun tähän lisätään vielä kotkalaislähtöisen Jani Lauretsalon pääsarjatason ottelut ja Petri Lehtosen pitkä FC Inter -ura, on kasassa lukemat, mihin harva Nelosessa pelaava jalkapallojoukkue yltää.

Åboraakkeli: Isot saappaat

Viime viikolla saatiin odotettu vahvistus sille, että Tomi Kallion komea pelaajaura päättyy.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.