Tulvavesi nousussa Turunväylällä Espoossa

Runsaat sateet nostavat jokia tulvalukemiin Etelä-Suomessa. Espoonjoen vesi on noussut moottoritielle Turunväylällä, käytössä on vielä yksi kaista kumpaankin suuntaan. Riihimäellä Vantaanjoki on noussut tulvarajalle, Peltosaaressa vettä on päässyt joidenkin kerrostalojen kellariin. Tuusulanjoen varrella yksi talo uhkaa kastua. Lepsämänjoella ja Karjaanjoella vettä on tulvinut pelloille.

Etelä-Suomessa myös Ilolanjoki ja Hirvihaara ovat lähellä tulvarajaa. Uudenmaan rannikolla maa on hyvin märkää ja vesi valuu siksi sateiden takia jokiin nopeasti. Pienemmät purot ja ojat tulvivat runsaimman sateen alueella etelärannikolla ja mahdollisesti lounaisrannikolla.

Tulvatilanteen ennustetaan jatkuvan viikonloppuun asti. Etelä-Suomeen on ennustettu runsaita sateita torstaina ja viikonloppuna. Tämä voi merkittävästi uudelleen pahentaa tulvatilannetta Turun moottoritiellä ja Riihimäellä. Bodomjärven juoksutusta on pienennetty, jotta Turunväylän tulvaongelmat helpottuisivat.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Syöpätutkimusta ja genetiikkaa Saarekkeessa

Mynämäen iltakoulussa päästään 18. heinäkuuta kello 18–19 tutustumaan tutkijan työhön, kun genetiikan yliopisto-opettaja, tutkijatohtori Niina Santio kertoo syöpätutkimuksesta ja genetiikasta.

Yrityskauppa riskittömämpi kuin uuden yrityksen perustaminen

Suomessa on kymmeniä tuhansia eläkeikää lähestyviä yrittäjiä, joilla ei ole tietoa, miten eläkkeelle siirtyminen tapahtuisi ja mistä löytyisi yritystoiminnalle jatkaja. Tyypillisesti kyse on pienyrittäjästä, jolla on huoli työntekijöiden tulevaisuudesta ja siitä, että oma omaisuus on kiinni yrityksessä. Liiketoiminta kuihtuu, kun yrityksen näkymät ovat epävarmat.

Auto istuu tiukemmin omissa käsissä yli 35-vuotiailla

Suomalaiset autokaupoilla 2018 -tutkimus luotasi omaan autoon ja yhteisomistuksessa olevaan autoon liittyviä näkemyksiä. Oman auton omistaminen koetaan edelleen tärkeäksi sekä asenteissa että tottumuksissa. Kimpassa omistettu kulkupeli koetaan vaihtoehdoksi autottomien tai vähän ajavien talouksien keskuudessa.

Uusi mökki helposti

Finsilva Oyj, Kiinteistömaailma-ketju ja Kontio Oy tuovat markkinoille uudenlaisen vaihtoehdon rakennuttaa moderni vapaa-ajanasunto rantatontille. Mökkivalmis-palvelulla ostaja voi hankkia rakennusvalmiin tontin, hirsihuvilan avaimet käteen -rakennettuna ja rahoituspaketin koko projektille. Joka neljäs suomalainen haluaisi hankkia uuden kesämökin. Mökkikannasta kuitenkin lähes 40 prosenttia on yli 50 vuotta vanhoja.

Artesaanisiiderit uusin trendi

Artesaanisiiderit ovat olleet kovassa nosteessa USA:ssa jo pidemmän aikaa ja trendi on rantautumassa Suomeen. Suurin ero artesaanisiiderissä verrattuna perinteisiin siidereihin on niiden pohjassa. Perinteiset valtavirran siiderit tehdään omenaviinipohjaan, kun taas artesaanisiiderit tehdään aina tuorepuristettuun omenamehupohjaan.

Suomen Yrittäjät esittää uutta oppivalmiusmallia

Suomen Yrittäjät esittää uutta oppivalmiusmallia, joka vahvistaisi oppijan polkua jo esi- ja perusopetuksessa ja pitäisi mukana nuoret, joille toisen asteen opinnot ovat nyt hankalia.

Urheilu

Mikael Hakalalle pronssia juniorien MM-kisoissa

Mikael Hakala.

Suomalaiset frisbeegolfaajat niittivät menestystä kahdessa maineikkaassa tapahtumassa viime viikolla. Turkulaista Frisbeegolfseura 7k:ta edustava Mikael Hakala voitti pronssia frisbeegolfin junioreiden MM-kilpailuissa. Nummelan frisbeeseuran Eveliina Salonen pokkasi samaan aikaan uransa ensimmäisen PDGA Major -kilpailun voiton Tsekissä järjestetystä Konopiště Openista.

Otteluanalyysi: Inter taisteli vajaalla komea voiton

Mika Mäkitalo oli Interin ratkaisupelaajia.

Se oli omituinen ottelu. Inter meni vartissa kahden maalin johtoon SJK:n puolustuksen virheistä. Sen jälkeen se puolusti. Toisen puoliajan se puolusti vajaalla, sillä Abdoulie Mansally hommasi itselleen ensimmäisen puoliskon lopuksi tyhmästi ja tarpeettomasti toisen kortin keskialueella vaarattomassa tilanteessa.

Kauniin pelin varjoja

Karem Benzema oli alle 17-vuotiaissa Ranskan maajoukkueen kantavia voimia, mutta viime vuosina tie maajoukkuepaitaan on ollut tukossa.

Jalkapallodokumentit helpottavat MM-kisoista irrottautumista

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.