Opiskelija, hae asumistukea syyskuun loppuun mennessä

Kela kehottaa opiskelijoita hakemaan asumistukea syyskuun loppuun mennessä. Yleistä asumistukea voi saada takautuvasti enintään yhdeltä kuukaudelta. Vielä voi saada elokuulta asumistukea.

Suomessa vuokralla asuvat opiskelijat ovat voineet saada yleistä asumistukea 1. elokuuta alkaen. Asumistuki voidaan myöntää takautuvasti elokuun alusta alkaen, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät: hakemus liitteineen on Kelassa syyskuun loppuun mennessä, vuokrasopimus on ollut voimassa elokuun 1. päivänä, asuntoon on muutettu elokuun aikana.

Asumistuki myönnetään aina kuukauden 1. päivästä alkaen. Jos esimerkiksi vuokrasopimus on alkanut 15. elokuuta, tuki voidaan myöntää 1. syyskuuta alkaen.

Asumistukea voi hakea Kelan asiointipalvelussa www.kela.fi/asiointi tai yleisen asumistuen hakemuslomakkeella (lomake AT 1).

Yleinen asumistuki myönnetään yhteisesti koko ruokakunnalle. Yksi asukkaista hakee tuen koko ruokakunnan puolesta. Jos ruokakuntaan kuuluva saa jo yleistä asumistukea, hänen pitää hakea tuen tarkistamista.

Asumistuen määrän voi arvioida asumistukilaskurilla.

Opiskelijat ovat voineet hakea asumistukea jo keväästä lähtien. Kela odottaa hakemuksia edelleen tuhansilta opiskelijoilta.

Viikolla 36 Kela vastaanotti kaikkiaan 13 413 yleisen asumistuen hakemusta ja ratkaisi 16 450 hakemusta. Keskimääräinen käsittelyaika oli 8,4 päivää.

Kelan asiointipalvelussa voi tarkistaa oman hakemuksen käsittelytilanteen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Syöpätutkimusta ja genetiikkaa Saarekkeessa

Mynämäen iltakoulussa päästään 18. heinäkuuta kello 18–19 tutustumaan tutkijan työhön, kun genetiikan yliopisto-opettaja, tutkijatohtori Niina Santio kertoo syöpätutkimuksesta ja genetiikasta.

Yrityskauppa riskittömämpi kuin uuden yrityksen perustaminen

Suomessa on kymmeniä tuhansia eläkeikää lähestyviä yrittäjiä, joilla ei ole tietoa, miten eläkkeelle siirtyminen tapahtuisi ja mistä löytyisi yritystoiminnalle jatkaja. Tyypillisesti kyse on pienyrittäjästä, jolla on huoli työntekijöiden tulevaisuudesta ja siitä, että oma omaisuus on kiinni yrityksessä. Liiketoiminta kuihtuu, kun yrityksen näkymät ovat epävarmat.

Auto istuu tiukemmin omissa käsissä yli 35-vuotiailla

Suomalaiset autokaupoilla 2018 -tutkimus luotasi omaan autoon ja yhteisomistuksessa olevaan autoon liittyviä näkemyksiä. Oman auton omistaminen koetaan edelleen tärkeäksi sekä asenteissa että tottumuksissa. Kimpassa omistettu kulkupeli koetaan vaihtoehdoksi autottomien tai vähän ajavien talouksien keskuudessa.

Uusi mökki helposti

Finsilva Oyj, Kiinteistömaailma-ketju ja Kontio Oy tuovat markkinoille uudenlaisen vaihtoehdon rakennuttaa moderni vapaa-ajanasunto rantatontille. Mökkivalmis-palvelulla ostaja voi hankkia rakennusvalmiin tontin, hirsihuvilan avaimet käteen -rakennettuna ja rahoituspaketin koko projektille. Joka neljäs suomalainen haluaisi hankkia uuden kesämökin. Mökkikannasta kuitenkin lähes 40 prosenttia on yli 50 vuotta vanhoja.

Artesaanisiiderit uusin trendi

Artesaanisiiderit ovat olleet kovassa nosteessa USA:ssa jo pidemmän aikaa ja trendi on rantautumassa Suomeen. Suurin ero artesaanisiiderissä verrattuna perinteisiin siidereihin on niiden pohjassa. Perinteiset valtavirran siiderit tehdään omenaviinipohjaan, kun taas artesaanisiiderit tehdään aina tuorepuristettuun omenamehupohjaan.

Suomen Yrittäjät esittää uutta oppivalmiusmallia

Suomen Yrittäjät esittää uutta oppivalmiusmallia, joka vahvistaisi oppijan polkua jo esi- ja perusopetuksessa ja pitäisi mukana nuoret, joille toisen asteen opinnot ovat nyt hankalia.

Urheilu

Mikael Hakalalle pronssia juniorien MM-kisoissa

Mikael Hakala.

Suomalaiset frisbeegolfaajat niittivät menestystä kahdessa maineikkaassa tapahtumassa viime viikolla. Turkulaista Frisbeegolfseura 7k:ta edustava Mikael Hakala voitti pronssia frisbeegolfin junioreiden MM-kilpailuissa. Nummelan frisbeeseuran Eveliina Salonen pokkasi samaan aikaan uransa ensimmäisen PDGA Major -kilpailun voiton Tsekissä järjestetystä Konopiště Openista.

Otteluanalyysi: Inter taisteli vajaalla komea voiton

Mika Mäkitalo oli Interin ratkaisupelaajia.

Se oli omituinen ottelu. Inter meni vartissa kahden maalin johtoon SJK:n puolustuksen virheistä. Sen jälkeen se puolusti. Toisen puoliajan se puolusti vajaalla, sillä Abdoulie Mansally hommasi itselleen ensimmäisen puoliskon lopuksi tyhmästi ja tarpeettomasti toisen kortin keskialueella vaarattomassa tilanteessa.

Kauniin pelin varjoja

Karem Benzema oli alle 17-vuotiaissa Ranskan maajoukkueen kantavia voimia, mutta viime vuosina tie maajoukkuepaitaan on ollut tukossa.

Jalkapallodokumentit helpottavat MM-kisoista irrottautumista

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.