Jälkipeli: Lapsi oppii purjehduksen alkeet alkeiskurssilla

Turun Pursiseuran alkeiskurssi on tarkoitettu niille lapsille, jotka ovat kiinnostuneet purjehdusharrastuksesta. Kurssin vetäjät, Artturi (vas.), Martin, Martta ja Alisa, kertovat, miten purjehduksen alkeet opitaan optimistijollalla. Turun Pursiseuran alkeiskurssi on tarkoitettu niille lapsille, jotka ovat kiinnostuneet purjehdusharrastuksesta. Kurssin vetäjät, Artturi (vas.), Martin, Martta ja Alisa, kertovat, miten purjehduksen alkeet opitaan optimistijollalla. Kuva: Hannu Tuominen

Pientä alkujännitystä on aistittavissa. Kymmenkunta naperoikäistä odottaa Turun Pursiseuran rannassa purjehduksen alkeiskurssin alkamista. Edessä on ikimuistoinen kesäviikko.

– Alussa on aina pientä jännitystä, mutta viikon kuluttua porukka on hitsautunut yhteen ja heistä jokaisesta tulee melkoinen tekijä. Vaikka purjehdus on usein yksilölaji, on se myös yhdessä tekemistä. Kaveriporukasta tulee tiivis. Kurssin kohokohta on, kun vene kaadetaan viimeisenä päivänä, kertoo Turun Pursiseuran toiminnanjohtaja Katja Rytkönen.

Purjehdus on harrastus, joka siirtyy usein vanhemmilta perheen lapsille. Veneily ja vesiympäristö ovat tulleet tutuiksi jo lapsesta lähtien. Alkeiskurssin osallistujista osa on kuitenkin aivan vasta-alkaja.

– Yllättävän moni alkeiskurssille osallistuja on sellainen, jolla ei ole minkäänlaista aikaisempaa kokemusta veneilyyn. Käymme esimerkiksi kouluissa esittelemässä toimintaamme. Ehkä osalle syttyy kipinä sitä kautta.

Purjehdus on harrastus, jonka kustannuksissa ei ole ylärajaa. Alkuun pääsee kuitenkin edullisesti. Turun Pursiseurassa on tehty strateginen päätös taata edullinen tapa aloittaa harrastus.

– Haluamme pitää aloituskynnyksen mahdollisimman alhaalla ja kustannukset pieninä. Esimerkiksi alkeiskurssin käyneet voivat jatkaa Optiharrastaja-ryhmässä. Viikoittaiset harjoitukset ovat osallistujille maksuttomia. Osallistuminen ei edellytä liittymistä jäseneksi Turun Pursiseuraan. Myös optimistijollan ja jollaliivit saa veloituksetta käyttöönsä seuralta.

Alkeiskurssille vaaditaan vähintään seitsemän vuoden ikä ja minimissään 25 metrin uimataito. Jälkimmäistä ei kuitenkaan testata.

– Tärkeintä on, että on sinut veden kanssa. Ei tule paniikkia, jos joutuu veteen. Vesi on elementti, jossa turvallisuus on tärkeää. Oleellista on myös se, että jaksaa kuunnella ohjeita. Purjehdus on hyvin taktinen laji. Ne lapset, jotka osaavat jo keskittyä, pärjäävät parhaiten.

Kurssinvetäjät ovat Turun Pursiseuran omia kasvatteja. Nuoresta iästään huolimatta, heistä jokainen on jo kokenut purjehtija.

– Seurassa haluamme kehittää omia junioreita myös kouluttajiksi. Heillä on tärkeä rooli, koska he ovat nuoremmille mallipurjehtijoita. Rannalla pärjäisi vielä pienemmällä määrällä ohjaajia, mutta vesillä on otettava huomioon turvallisuus. Lapsi on yksin veneessä, mutta turvavene on aina vieressä.

Keskittymistä ja ohjeiden kuuntelua tarvitaan jo heti kurssin alkuhetkistä alkaen. Ohjaajat kertovat perusasioita, opetellaan veneen osat ja harjoitellaan peräsimen sekä skuutin käyttöä. Vaikka ensiharjoittelu tapahtuu kuivalla maalla, opitaan alkeet, miten jolla käyttäytyy vedessä. Hämmästyttävän nopeasti siirrytään kuitenkin vesille.

– Tavoite on, että pääsemme veteen mahdollisimman nopeasti, jotta olisimme vesillä viikon aikana mahdollisimman paljon.

Alkuun siis pääsee, vaikka ei omistaisi omaa venettä. Jos innostusta riittää, voi harkita oman optimistijollan ostamista.

– Optimistijolla on luokka, mistä kasvetaan pois. Kannattaa ostaa käytettynä. Näitä veneitä liikkuu tosi paljon. Pitää vain katsoa, että vene on hyväkuntoinen. Jos haluaa kilpailla, tulee varmistaa, että veneen mittakirjat ovat kunnossa. Mökkiveneeksi ei tarvita kisaoptimistijollaa. Käytetyn jollan hinta on 1 500–2 000 euroa.

Jokainen oppii alkeiskurssilla, kuinka helposti vene kulkee pysyen silti hyvin omassa hallinnassa. Lapsi oppii nopeasti, miten vene käyttäytyy erilaisissa tuulissa ja tilanteissa. Osa kurssilaisista haluaakin edetä purjehdusharrastuksessa pidemmälle.

– Turun Pursiseura haluaa tarjota useampiportaisen tavan kehittyä. Järjestämme ohjattuja harjoituksia eri veneluokissa. Alkeiskurssin jälkeen on peruskurssi, ja sen jälkeen on vielä jatkokurssi. Lisäksi tarjoamme nuorten kevytvenekurssin niille, jotka innostuvat purjehduksesta hieman myöhemmin.

Hannu Tuominen

Jo heti kurssin ensimmäisenä päivänä jollat lasketaan vesille. Tavoite on, että viikon aikana ollaan mahdollisimman paljon vesillä. Jo heti kurssin ensimmäisenä päivänä jollat lasketaan vesille. Tavoite on, että viikon aikana ollaan mahdollisimman paljon vesillä. Kuva: Hannu Tuominen

600 puutarhaa odottaa vierailijoita 7. heinäkuuta

Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina järjestetään jälleen Avoimet puutarhat -päivä, jolloin avautuu yli 600 ainutkertaista puutarhakohdetta ympäri Suomea. Puutarhat ovat avoinna 7. heinäkuuta kello 12–17. Kohteisiin voi tutustua etukäteen täällä .

Liikunta suojaa tehokkaasti hengenvaaralliselta aivoverenvuodolta

Suomalaistutkimus osoittaa, että jo puoli tuntia kevyttä liikuntaa viikossa suojaa tehokkaasti tappavimmalta aivoverenkiertohäiriöltä, lukinkalvonalaiselta aivoverenvuodolta.

Käsityöläismuseo viettää syntymäpäivää makeissa merkeissä

Marsipaanit ovat vanhan ajan jouluherkkuja.

Juhlia vietetään 29. kesäkuuta, jolloin luvassa on monia entisajan herkkuja. Myynnissä on muun muassa vanhan ajan kirkkokaramelleja, nekkuja, lakuja ja käsintehtyä suklaata.

Yleisökaivaukset johdattelevat arkeologin työhön

Aboa Vetus & Ars Novan arkeologit tekevät läpi kesän arkeologisia kaivauksia museon sisäpihalla, Itäisen Rantakadun ja Nunnankadun kulmauksessa. Tutkimuskohteena on keskiaikaisen kivitalon raunio ja sen pihamaa.

Immunologien löydös avaa uusia käyttömahdollisuuksia vasta-ainehoidoille

Turun yliopiston tutkijat ovat tunnistaneet reitin, jonka avulla ihon alle annostellut vasta-aineet kulkevat sekunneissa imusolmukkeen sisään. Löydös mahdollistaa elimistön puolustusjärjestelmän paikalliset täsmähoidot.

Vesijohtotyö Rasintiellä ensi vuoden kesäkuuhun saakka

Viemäri- ja vesijohtotyö haittaa liikennteetä Hämeen valtatien ja Rasintien risteysalueelta 26. kesäkuuta alkaen. Työt alueella kestävät 30. kesäkuuta 2020 saakka.

Fölin työmatkalinjojen liikenne harvenee heinäkuussa

Linjat 58, 91 ja 93 lopettavat liikennöinnin kesätauon ajaksi maanantaina 1. heinäkuuta. Linjoilla 80, 90 ja 92 siirrytään samalla harvennettuun aikatauluun.

Talent Call Turku -kisan voittajat valittu

Osaajapulan helpottamiseksi järjestetyn Talent Call Turku -kutsukilpailun voittajat on valittu yli 1 000 hakemuksen joukosta. Voittajat saapuvat perheineen elokuussa Turkuun tutustumaan seudun työnantajiin ja arkielämään.

Tonttumäellä nostetaan heinää seipäille heinäkuussa

Perinteiset heinätalkoot järjestetään Tonttumäellä torstaina 11. heinäkuuta kelloo 10–15. Heinä niitetään talkoita varten hevosvetoisella niittokoneella maanantaina 8. heinäkuuta kello 10 alkaen.

Urheilu

Otteluanalyysi: VPS haki arvokkaan pisteen Kupittaalta

Petri Vuorinen ja Jose Riveiro.

Tiedossa oli, ettei VPS ole mikään heittopussi, vaikkei se ole kyennyt voittamaan vielä peliäkään jalkapalloilun Veikkausliigassa. Inter ei hallitsi avausjaksoa mielin määrin, mutta kykeni maalintekoon vain kerran. Toiselle jaksolle juoksi piristynyt VPS, joka otti pelin haltuunsa pitkiksi toveiksi. Kaksijakoinen ottelu päättyi 1-1 (1-0), vaikka molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus iskeä voittomaali.

Inter ei saa helppoja pisteitä VPS:ltä

Interin edellinen kotivoitto on toukokuulta, kun KuPS kaatui Kupittaalla.

Kun Veikkausliiga tiistai-iltana jatkuu, Interillä on selvä tavoite. Kotiottelusta VPS:ää vastaan kolme pistettä ja sarjan kärkipaikka edelleen hallussa riippumatta siitä mitä takana väijyvä nelikko – Honka, Ilves, KuPS ja HJK – omissa otteluissaan tekee.

Palloliitto investoi seuroihin kaksi miljoonaa euroa

Palloliiton liittohallitus kokoontui juhannuksen alla kokoukseen, jossa hallitus päätti talenttivalmennustukea saavista seuroista sekä uuden HatTrick -avustuksen avaamisesta hakuun kesällä. Kokonaissumma näille kahdelle hankkeelle on kaksi miljoonaa euroa.

Liput Inter-Brønby-otteluun myynnissä

FC Inter kohtaa tanskalaisen Brønby IF:n Eurooppa-liigan ensimmäisellä karsintakierroksella. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen on Tanskassa 11. heinäkuuta. 18. heinäkuuta joukkueet kohtaavat toisessa osaottelussa Kupittaalla. Ottelu Kupittaalla alkaa kello 18.30.

Åboraakkeli: Kisaodotus jatkuu Turussa

Jääkiekon MM-kisojen 2022 pääpelipaikka on Tampereelle rakentuva uusi suurhalli, joka valmistuu 2021.

U16-pojat Baltic Cupiin

U16-poikien maajoukkue matkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla perinteiseen Baltic Cupiin, joka pelataan tänä vuonna Virossa 29. kesäkuuta–2. heinäkuuta. FC Interistä mukaan joukkueeseen on valittu 2003-syntyneet Tegra Mukuna ja Linus Rönnberg . Lisäksi varasijalle on nimetty Interin Jasper Yrjas . TPS:stä mukana on Onnipekka Pajula . Suomi kohtaa Baltic Cupissa Viron, Latvian ja Liettuan.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.