FC Inter perusti vähävaraisten perheiden junioreille tukirahaston

Timo Furuholm lupasi lahjoittaa pistebonusrahansa juniorien tukirahastoon. Timo Furuholm lupasi lahjoittaa pistebonusrahansa juniorien tukirahastoon. Kuva: Ari-Matti Ruuska

FC Inter on perustanut oman tukirahaston heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemiseksi. Rahasto jakaa vuosittain haettavien stipendien kautta avustusta niille seuran junioreille, joiden perheillä on vaikeuksia harrastusmaksujen kanssa. Seurassa on tällä hetkellä noin 500 junioripelaajaa.

Monien perheiden taloudelliset edellytykset ja laadukkaan jalkapallotoiminnan kustannukset ovat Suomessa kulkeneet viimeisten vuosikymmenien aikana eri suuntiin. Yhä useampi jalkapalloilevan juniorin perhe tuskaileekin kalliiksi kivunneiden harrastusmaksujen vuoksi. FC Inter on päätynyt oman tukirahaston perustamiseen, sillä lapsen tai nuoren jalkapalloharrastus ei saisi vaikeutua tai loppua taloudellisista syistä.

– Vaikka FC Interissä pelaajan vuosikustannukset ovat kansallisen seuravertailun perusteella saatu pidettyä varsin kohtuullisina, on selvää, että kaikilla perheillä ei ole varaa väkisin satoihin euroihin nouseviin vuosimaksuihin. Perheiden maksuvalmius voi myös vaihdella elämäntilanteiden myötä, ja siksi olisi tärkeää, että voisimme kantaa yhteisvastuuta lasten ja nuorten harrastustoiminnasta, FC Interin juniorikoordinaattori Eveliina Hulkkonen taustoittaa.

Ensimmäisen pesämunan tukirahastoon ehti luvata jo talvella edustusjoukkueen kapteeni Timo Furuholm. Viime vuoden loppupuolella kapteeni lupasi, että hän lahjoittaa tulevalla kaudella pistebonuksensa tukirahastoon.

– Olen itse saanut jalkapallolta valtavasti ja siksi haluan nyt tehdä osani sen eteen, ettei yksikään lapsi tai nuori jää taloudellisista syistä harrastustoiminnan ulkopuolelle. Harrastamisen ei kuulu olla etuoikeus, vaan mahdollista kaikille. Näin ei valitettavasti ole, ja siksi tämän kaltaiset tukirahastot ovat tärkeitä. Toivon ja pyydän, että mahdollisimman moni osallistuisi rahaston tukemiseen. Jalkapallon pitää kuulua kaikille, Furuholm painottaa.

Rahastolla on oma johtoryhmänsä, joka päättää avustuksista. Johtoryhmään kuuluvat puheenjohtaja Teijo Ristola, juniorikoordinaattori Eveliina Hulkkonen (siht.), seuran psykologi Nina Forsten-Lindman sekä juniori- ja valmennuspäällikkö Kalle Parviainen. Johtoryhmän toimintaa valvoo FC Inter ry:n hallitus.

FC Interin tukirahastoon voivat tehdä lahjoituksia yritykset ja yksityishenkilöt. Lahjoitukset käytetään lyhentämättömänä vuosittaisiin stipendeihin taloudellista tukea tarvitsevien junioreiden hyväksi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Terassit ennen mittumaaria kesäkuntoon

Kesäkuun alku on paras aika laittaa kodin parvekkeet ja terassit kesäkuntoon. Helppous ja koko kesän toimivuus ovat valttia istutuksen suunnittelussa. Niihin voi vaikuttaa parhaiten perustamisvaiheessa. Hanki reilunkokoisia ruukkuja, jolloin kastelu ja lannoitus onnistuvat varmimmin. Istutusvaiheessa ruukkuseokseen lisätään pitkäaikaislannoitetta.

Nainen soitti aiheettomasti 51 kertaa hätäkeskukseen, päätyi poliisin huomaan

Turun pääpoliisiaseman suojiin päätyi lauantai-illalla vuonna 1978 syntynyt nainen. Hän oli lauantaina puolenyön ja kello 19.40:n välillä soittanut hätäkeskukseen 51 aiheetonta puhelua.

Poliisi pysäytti rattijuopon Rieskalähteentiellä

Poliisin pysäyttämäksi joutui vuonna 1980 syntynyt mies henkilöautolla perjantaina kello 21.30 Turussa Rieskalähteentiellä.

Rullaluistelutapahtuma haittaa liikennettä Hirvensalossa ja Kakskerrassa

Rullaluistelutapahtuma Kakskerran Lenkki haittaa liikennettä Hirvensalossa ja Kakskerrassa 16. kesäkuuta kello 11.55-15.

Loton potti nousee viiteen miljoonaan euroon

Lotosta ei löytynyt täysosumia lauantain arvonnassa (kierros 24/2019), joten potti nousee juhannukseksi tasan viiteen miljoonaan euroon. Seuraava arvonta (kierros 25/2019) on juhannuspäivänä lauantaina 22. kesäkuuta.

Asbestinpurkajalta parta pois suojaimen kanssa

Asbestipurkajille tehdyissä hengityksensuojainten tiiviystesteissä havaittiin, että noin puolet ei läpäissyt tiiviystestiä naamarin reunoilta tapahtuvan ohivuodon takia.

Kesäkuun keltainen kiivi

Keltainen kiivi muistuttaa ulkonäöltään vihreää lajitoveriaan, mutta sen kuori on hieman vaaleampi ja hedelmäliha selkeästi keltaisempi. Keltainen kiivi myös maistuu makeammalta eikä siinä ole vihreän kiivin hapokkuutta. Keltaisen kiivin maku on trooppisen makea, sekoitus mangoa, persikkaa ja sitrusta.

Kaikki sunnuntaina kasveja tunnistamaan

Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 16. kesäkuuta. Tuolloin järjestetään opastettuja kasviretkiä eri puolilla Suomea. Retket ovat maksuttomia ja ne kestävät yleensä kahdesta kolmeen tuntia, vapaaehtoisen oppaan vetämänä.

Tee se Suomessa

Tänä kesänä suomalaisia kiinnostaa kotimaan matkailu. Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoman tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat yhä kiinnostuneempia kotimaan matkailusta ilmastosyistä. Tee Se Suomessa -lähimatkailukampanja nostaa esiin mielenkiintoisia matkailukohteita eri puolilta Suomea.

Urheilu

Åboraakkeli: Kahden kauppa?

Jalkapallon Ykköstä on ehditty pelata vajaa kolmannes, mutta jo nyt näyttää siltä, että kärkitaistosta on tulossa kahden kauppa. Haka ja TPS ovat erottumasta muusta ryhmästä.

Jälkipeli: Ilmojen halki käy laskuvarjohyppääjän tie

Tandemhyppy on nopein tapa kokea laskuvarjohypyn huumaa. Ville Pulkkinen (vas.) pääsi polttareidensa kunniaksi hyppäämään taivaalta alas. Turun Laskuvarjourheilijoiden hyppymestari Matti Pahikkala huolehti käytännön järjestelyistä ja turvallisuudesta. Ilo oli yhteinen, kun elämys oli täydellinen.

Mieli tyhjenee kaikesta muusta. Hyppääjä elää vain siinä hetkessä. Näin kuvaa laskuvarjohyppääjä Niko Kiviniemi harrastustaan. Laskeutuminen ilmojen halki koukuttaa nopeasti.

Maalikuningas Heikki Suhosen tarina kirjaksi elokuussa – luvassa paljastus kohuttujen TPS-potkujen syistä

Heikki Suhosesta kertova kirja ilmestyy 15. elokuuta.

Iso pala turkulaista urheiluhistoriaa lyödään elokuussa koviin kansiin, kun jalkapallolegenda Heikki Suhosesta kertova Super-Hessu – Maalikuningas ilmestyy.

Otteluanalyysi: MuSa hyödynsi TPS:n virheet

Voittomaalin tehneellä Taiki Kagayamalla oli syytä hymyyn pelin jälkeen.

TPS kärsi kauden toisen kotitappionsa, kun MuSa kävi hakemassa pisteet Kupittaan perjantai-illasta. Porilaiset eivät esittäneet säkenöivää pelaamista, mutta käyttivät paikkansa tehokkaasti ja puolustivat uhrautuvasti. Palloseura esiintyi kotiyleisön edessä hengettömästi, mikä jättää paljon pohdittavaa jatkoon.

FC TPS kunnioittaa Wahlstenin muistoa

Juhani Wahlsten menehtyi maanantaina 81 vuoden iässä.

FC TPS kunnioittaa perjantain kotiottelussaan 14. kesäkuuta Juhani "Juuso" Wahlstenin muistoa.

Petteri Nummelinista jääkiekkoleijona numero 253

Petteri Nummelin (oikealla) nousee isänsä Timon rinnalle jääkiekkoleijonaksi.

Suomen Jääkiekkomuseon aatelointitoimikunnan puheenjohtaja Jari Kurri on julkistanut vuoden 2019 Jääkiekkoleijonat ja elämäntyöpalkinnon saajat.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.