Puukkokatsomo: Televisiosta tutut ongelmat

Kaapo Kakko. Kaapo Kakko. Kuva: Jori Liimatainen

Tälläkin kaudella Liiga on tuskaillut pienten katsojamäärien kanssa. Miten saada väki katsomoihin? Pelimäärien vähentäminen olisi yksi potentiaalinen keino, mutta yksi olennainen tapa houkutella kansaa katsomoihin on lajin näkyvyys.

Loppiaisena Kaapo Kakko ratkaisi Suomelle alle 20-vuotiaiden MM-kullan, kaikkien aikojen viidennen ikäluokassa. Omassa sosiaalisen median kuplassani maailmanmestaruutta hehkutettiin varsin näkyvästi. Huomionarvoista oli, että laji-ihmisten lisäksi MM-kultahuuma tarttui myös satunnaisiin seuraajiin. Isoimpaan ääneen mestaruutta hehkuttivat ihmiset, joihin ensimmäiseksi ei assosioi jääkiekkoa.

Yksi syy elämöintiin on menestys, mutta en usko, että mestaruus olisi herättänyt yhtä vahvoja tunteita, elleivät nämä ihmiset olisi seuranneet jälkilähetystä keskellä päivää.

Jos kansaa halutaan kiekkokatsomoihin, yksi kokeilemisen arvoinen tapa olisi tuoda pelit jälleen ilmaiskanaville. Vaikka Hockey Night -lähetykset olivat aikanaan parjattuja, ne olivat yksi iso syy siihen, että jääkiekko nousi 1990-luvulla ”koko kansan lajiksi”.

Uskon, että jääkiekosta puhutaan, jos se on helposti saatavilla. Jos sitä tulee ilmaiskanavilta kerran viikossa, ainakin muutama ihminen ruudun ääreen jää. Sen jälkeen joku saattaa vaikka innostua lähtemään katsomaan pelejä paikan päällekin.

Ilkka Lappi

Poliisi pysäytti rattijuopon Rieskalähteentiellä

Poliisin pysäyttämäksi joutui vuonna 1980 syntynyt mies henkilöautolla perjantaina kello 21.30 Turussa Rieskalähteentiellä.

Rullaluistelutapahtuma haittaa liikennettä Hirvensalossa ja Kakskerrassa

Rullaluistelutapahtuma Kakskerran Lenkki haittaa liikennettä Hirvensalossa ja Kakskerrassa 16. kesäkuuta kello 11.55-15.

Loton potti nousee viiteen miljoonaan euroon

Lotosta ei löytynyt täysosumia lauantain arvonnassa (kierros 24/2019), joten potti nousee juhannukseksi tasan viiteen miljoonaan euroon. Seuraava arvonta (kierros 25/2019) on juhannuspäivänä lauantaina 22. kesäkuuta.

Asbestinpurkajalta parta pois suojaimen kanssa

Asbestipurkajille tehdyissä hengityksensuojainten tiiviystesteissä havaittiin, että noin puolet ei läpäissyt tiiviystestiä naamarin reunoilta tapahtuvan ohivuodon takia.

Kesäkuun keltainen kiivi

Keltainen kiivi muistuttaa ulkonäöltään vihreää lajitoveriaan, mutta sen kuori on hieman vaaleampi ja hedelmäliha selkeästi keltaisempi. Keltainen kiivi myös maistuu makeammalta eikä siinä ole vihreän kiivin hapokkuutta. Keltaisen kiivin maku on trooppisen makea, sekoitus mangoa, persikkaa ja sitrusta.

Kaikki sunnuntaina kasveja tunnistamaan

Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 16. kesäkuuta. Tuolloin järjestetään opastettuja kasviretkiä eri puolilla Suomea. Retket ovat maksuttomia ja ne kestävät yleensä kahdesta kolmeen tuntia, vapaaehtoisen oppaan vetämänä.

Tee se Suomessa

Tänä kesänä suomalaisia kiinnostaa kotimaan matkailu. Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoman tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat yhä kiinnostuneempia kotimaan matkailusta ilmastosyistä. Tee Se Suomessa -lähimatkailukampanja nostaa esiin mielenkiintoisia matkailukohteita eri puolilta Suomea.

Törkeä rattijuopumus Liedossa

Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastukseen Liedossa Hyvättyläntiellä perjantaina kello 15. Ajoneuvoa kuljetti vuonna 1966 syntynyt mies, joka puhalsi alkometriin tuloksen 1,17 mg/l.

Juhlalentonäytös ruuhkaannuttaa lentoaseman seutua

Turku Airshow 2019 -juhlalentonäytös aiheuttaa ruuhkaantumista Turun lentoaseman ympäristössä 15.-16. kesäkuuta kello 10-18.

Urheilu

Åboraakkeli: Kahden kauppa?

Jalkapallon Ykköstä on ehditty pelata vajaa kolmannes, mutta jo nyt näyttää siltä, että kärkitaistosta on tulossa kahden kauppa. Haka ja TPS ovat erottumasta muusta ryhmästä.

Jälkipeli: Ilmojen halki käy laskuvarjohyppääjän tie

Tandemhyppy on nopein tapa kokea laskuvarjohypyn huumaa. Ville Pulkkinen (vas.) pääsi polttareidensa kunniaksi hyppäämään taivaalta alas. Turun Laskuvarjourheilijoiden hyppymestari Matti Pahikkala huolehti käytännön järjestelyistä ja turvallisuudesta. Ilo oli yhteinen, kun elämys oli täydellinen.

Mieli tyhjenee kaikesta muusta. Hyppääjä elää vain siinä hetkessä. Näin kuvaa laskuvarjohyppääjä Niko Kiviniemi harrastustaan. Laskeutuminen ilmojen halki koukuttaa nopeasti.

Maalikuningas Heikki Suhosen tarina kirjaksi elokuussa – luvassa paljastus kohuttujen TPS-potkujen syistä

Heikki Suhosesta kertova kirja ilmestyy 15. elokuuta.

Iso pala turkulaista urheiluhistoriaa lyödään elokuussa koviin kansiin, kun jalkapallolegenda Heikki Suhosesta kertova Super-Hessu – Maalikuningas ilmestyy.

Otteluanalyysi: MuSa hyödynsi TPS:n virheet

Voittomaalin tehneellä Taiki Kagayamalla oli syytä hymyyn pelin jälkeen.

TPS kärsi kauden toisen kotitappionsa, kun MuSa kävi hakemassa pisteet Kupittaan perjantai-illasta. Porilaiset eivät esittäneet säkenöivää pelaamista, mutta käyttivät paikkansa tehokkaasti ja puolustivat uhrautuvasti. Palloseura esiintyi kotiyleisön edessä hengettömästi, mikä jättää paljon pohdittavaa jatkoon.

FC TPS kunnioittaa Wahlstenin muistoa

Juhani Wahlsten menehtyi maanantaina 81 vuoden iässä.

FC TPS kunnioittaa perjantain kotiottelussaan 14. kesäkuuta Juhani "Juuso" Wahlstenin muistoa.

Petteri Nummelinista jääkiekkoleijona numero 253

Petteri Nummelin (oikealla) nousee isänsä Timon rinnalle jääkiekkoleijonaksi.

Suomen Jääkiekkomuseon aatelointitoimikunnan puheenjohtaja Jari Kurri on julkistanut vuoden 2019 Jääkiekkoleijonat ja elämäntyöpalkinnon saajat.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.