Turkuun kesäksi kolme uutta padel-kenttää, syksyksi kaksi lisää

Kupittaan padel-kentistä tulisi tämännäköisiä. Kupittaan padel-kentistä tulisi tämännäköisiä. Kuva: Lahtinen & Mantere

Turkuun rakennetaan kesäksi 2018 kolme uutta padel-ulkopelikenttää. Yksi kentistä nousee Harjattulan Golf & Country Clubin yhteyteen ja kaksi Kupittaanpuistoon. Lisäksi Turussa avataan lokakuussa kaksi uutta sisäkenttää.

Padel-kentät rakennuttaa ja omistaa turkulainen PadelPark Oy. PadelParkin kentillä mailapelistä nauttimassa voi nähdä myös maskulaissyntyisen tennistähden, Jarkko Niemisen. Niemisen voi bongata pelaamassa kenttien avajaisissa tai, jos oikein onni osuu kohdalle, saada padel-viikoilla pelikaverikseen.

PadelPark Oy:n suunnitelma on laajentua koko Suomeen ketjukonseptina, jonka tilat ovat kaikilla paikkakunnilla tunnistettavia ja palvelutasoltaan yhteneväisiä.

– Aiomme esimerkiksi seuraavien lähivuosien aikana rakennuttaa useita kenttiä vuosittain. Fokuksemme on kaupungeissa ja vireissä matkailukeskuksissa. Kartoitamme jatkuvasti sopivia ulkotontteja ja sisäpelihalleja, toimitusjohtaja Tiia Sucksdorff kertoo.

– Haluamme tuoda ihmisten ulottuville lisää mahdollisuuksia liikkua, kuntoilla ja pitää hauskaa yhdessä, ja padel on juuri siihen sopiva matalan kynnyksen ratkaisu.

Padel on Meksikossa kehitetty mailapeli, jota pelataan nelinpelinä puolikkaan tenniskentän kokoisella lasiseinäkentällä ulkona tai sisällä. Padel on enemmän taktiikkaa ja peliälyä kuin voimaa vaativa laji. Säännöt ovat yksinkertaiset, ja lyhytvartinen maila helposti hallittava. Aloittelijallakaan ei kulu peliaika pallojen keräämiseen kentän laidoilta. Laji ei vaadi aiempaa mailapelitaustaa ja sopii erinomaisesti myös lapsille sekä koululaisille.

Hyvinkin eritasoiset pelaajat voivat pelata mielekkäästi keskenään.

– Se on osa padelin hienoutta, Jarkko Nieminen sanoo.

Padelilla on tällä hetkellä 35 kansallista lajiliittoa ja yli 12 miljoonaa pelaajaa lähes 80 maassa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Yöpuvut suosittuja lahjoja

Joululahjasesonki näkyy kauppojen yö- ja alusasuosastoilla. Pyjamat ja yöpaidat koetaan helpoiksi lahjaideoiksi, sillä käyttäjän ei välttämättä tarvitse sovittaa niitä etukäteen. Miesten yöasuissa suositaan irrallaan myytäviä flanellista tai trikoosta tehtyjä pyjamahousuja, joita voi käyttää myös rentoina kotihousuina. Naisten valikoimassa yöpaitojen, paitulien ja pyjamien suosio jakaantuu tasaisesti. Tämän joulun trendinä ovat koko perheen yhtenäiset joulupyjamat.

Historian museo tulee, mutta minne?

Kaupunginvaltuusto antoi viime vuonna periaatepäätöksellä itsenäisyyden satavuotislahjaksi Turun kaupungille lupauksen uudesta Historian museosta. Rahaa sille ei vielä annettu, mutta olisi melkoinen arvovaltatappio, jos lupauksesta peräännyttäisiin. Kaikki eivät pidä museota tarpeellisena tai arvioivat, kuten yleensä käy, että rahalle olisi muutakin käyttöä, mutta lupauksia ei pidä antaa, ellei niistä aio pitää kiinni.

Tomi Kalliolle kunniaa kärkikamppailussa

Tomi Kallio toimii nykyään TPS:n pelaajatarkkailijana.

HC TPS:n viimeinen kotiottelu ennen joulua on torstaina 20. joulukuuta. Ottelu on monella tapaa todellinen herkkupala.

Koulutus lisää taloustaitoja

Oma talous voi lähteä sivuraiteille jo nuorena. Erityisen paljon haasteita on 25–29-vuotiailla, joista jopa 13 prosentilla on maksuhäiriömerkintä.

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla 100 000 kävijää

Joulumarkkinoilla kävi 100 000 vierasta.

Turun Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoita vietettiin neljänä joulunalusviikonloppuna. Joulumarkkinoilla vieraili tänä vuonna yhteensä 100 000 kävijää.

Tulisija joka taloon

– Suomessa ei saisi rakentaa yhtään taloa ilman tulisijaa, sanoo Vaasan Sähkön entinen toimitusjohtaja Hannu Linna .

FBC:n Sokasta marraskuun pelaaja

Miikka Sokka.

Salibandyn Divarin marraskuun parhaaksi pelaajaksi on valittu FBC:n Miikka Sokka . Keskushyökkääjänä pelaava Sokka teki marraskuun neljässä pelissä tehot 3+11 ja johdatti joukkueensa neljään voittoon yhtä monesta pelistä. Koko Divarin pistepörssissä Sokka on neljäntenä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta opintomatkalle Hollantiin

Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että lautakunta oikeutetaan tekemään edellä mainitussa kokoonpanossa edellä esitetyn opintomatkan Hollantiin. Opintomatkasta aiheutuvat kustannukset ovat yhteensä noin 39 500 euroa.

Neljä päivää, yli 50 bändiä

Con Trane esiintyi vuoden 2016 Turku Band Festivaleilla Tiirikkalassa.

Turku Band Festival järjestetään seuraavan kerran 9.–12. tammikuuta. Neljän päivän aikana turkulaisissa keikkapaikoissa esiintyy yli 50 bändiä, muun muassa Lama-ajan lapset ja Kupittaa. Tällä kertaa keikkoja järjestetään 14 paikassa.

Urheilu

Tomi Kalliolle kunniaa kärkikamppailussa

Tomi Kallio toimii nykyään TPS:n pelaajatarkkailijana.

HC TPS:n viimeinen kotiottelu ennen joulua on torstaina 20. joulukuuta. Ottelu on monella tapaa todellinen herkkupala.

Åboraakkeli: Korkealle noteerattu Kakko

Kaapo Kakko.

Yksi HC TPS:n ilonaiheista kuluvalla kaudella on ollut Kaapo Kakko , joka on lyönyt itsenä ryminällä Liigaa seuraavien tietoisuuteen ympäri maata.

FBC:n Sokasta marraskuun pelaaja

Miikka Sokka.

Salibandyn Divarin marraskuun parhaaksi pelaajaksi on valittu FBC:n Miikka Sokka . Keskushyökkääjänä pelaava Sokka teki marraskuun neljässä pelissä tehot 3+11 ja johdatti joukkueensa neljään voittoon yhtä monesta pelistä. Koko Divarin pistepörssissä Sokka on neljäntenä.

Puukkokatsomo: Salibandyväen iso haaste

Lauri Stenfors.

Suomi juhli sunnuntaina toista peräkkäistä miesten maailmanmestaruutta. MM-finaalissa Ruotsi kaatui suorastaan suvereenilla esityksellä.

Jälkipeli: Tuton identtiset tuplakaksoset haluavat liigapelaajiksi

Tutossa jääkiekkoa pelaavat Atte (vas) ja Miro Mäkinen ovat asettaneet tavoitteekseen edetä liigapelaajiksi. Tuton Volleyn Eetu ja Aatu Kulmalan tulevaisuuden tavoite on myös liigakentät.

Melkoinen erikoisuus. Tuton organisaatiossa on sattumalta kaksi identtistä kaksosta. 22-vuotiaat Atte ja Miro Mäkinen pelaavat Tuton Mestis-joukkueessa. 18-vuotiaat Aatu ja Eetu Kulmala pelaavat Tuto Volleyn ykkössarjan lentopallojoukkueessa.

Syksyn urheilukirjat nostivat myös naiset esiin

Tänäkin syksynä on ilmestynyt monta kiinnostavaa urheilukirjaa. Poimimme laajasta tarjonnasta muutaman joululahjavinkin.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?