Jarmo Jokila palaa Tutoon

Jarmo Jokila. Jarmo Jokila. Kuva: Jori Liimatainen

Tuto Hockey saa riveihinsä vahvistuksen, kun alkukauden ajan MAC Budapestin joukkueessa monikansallista Erste Ligaa pelannut Jarmo Jokila palaa Kupittaalle. 31-vuotiaan Jokilan sopimus kattaa loppukauden.

Jokila on edustanut seuraa aiemmin kolmesti urallaan. Kausilla 2004–05 ja 2005–06 Jokila pelasi Kupittaalla lainalla. Kaudella 2008–09 hän kuului sopimuspelaajiin. Jokila voitti viimeisellä kaudella myös koko Mestiksen pistepörssin, kun hän takoi 44 runkosarjaottelussa hurjat 57 tehopistettä (20+37).

Viimeisen yhdeksän kauden aikana Jokila on edustanut peräti 12 eri seuraa. Mukaan on mahtunut muun muassa liigaotteluita SaiPassa, Tanskan mestaruus Sonderjyskessä sekä lähes sata ottelua Puolan pääsarjassa.

Jokila on pelaaja, joka on totuttu näkemään Mestiksen pistepörssin kärkitaisteluissa: 173 Mestis-ottelua ovat tuottaneet Jokilalle muhkeat 156 (67+89) tehopistettä. Tuto Hockeyn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola onkin innoissaan kaudella 2008–09 Mestiksen parhaaksi pelaajaksi valitun Jokilan kotiinpaluusta. Aittola kertoo, ettei Jokilan paluu Kupittaalle tapahtunut hetken mielijohteesta.

– Oikeastaan voin sanoa, että keskustelu Jokilan kanssa Tuto-paitaan paluusta on kestänyt sellaiset 6,5 vuotta, ja nyt päästiin vihdoin maaliin asti. Jokila on viime vuodet vetänyt leijonanosan kaudesta ulkomailla, mutta on tiedossa, että kyseessä on huippupelimies, jonka paluu Tuto-paitaan on merkittävä juttu.

Jokilan ulkomailla viettämien kausien aikana Mestis on muuttunut melkoisesti, mutta Aittola uskoo Jokilan sopeutuvan tähänkin tilanteeseen.

– Mies on hyvässä kunnossa. Toki jonkin verran on alkuun odotettavissa sopeutumisen kanssa tekemistä, Mestis kun on muuttunut turboahdetuksi luistelusarjaksi viime kausina. Mutta huippupelaaja selvittää kyllä sen puolen.

Jokila debytoi mahdollisesti jo keskiviikon vierasottelussa Heinolassa, mikäli paperiasiat saadaan ajoissa kuntoon. Kotidebyyttinsä mies tekee perjantaina (12.1.) pelattavassa revanssiviikonlopun ensimmäisessä ottelussa, jossa vieraaksi saapuu viime kevään välieristä tuttu K-Vantaa.

Jokila odottaa jo innolla, että pääsee pukemaan tutun paidan jälleen päälleen.

– Hienoa palata taas Tuto-paitaan. Tutoon aina pelannut iloista kiekkoa, ja täällä hommat toimivat myös kaukalon ulkopuolella. Odotan jo innolla ensimmäisiä pelejä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Auto töytäisi 13-vuotiasta poikaa Kaskentiellä

Juhannuksen menoliikenne oli poliisin mukaan vilkasta iltapäivällä ja illansuussa Turun ulosmenoteillä. Vakavilta kolareilta vältyttiin pääteillä, mutta Turussa Kaskentiellä 13-vuotias poika jäi auton töytäisemäksi ja loukkaantui. Sairaalaan vietäessä hän oli kuitenkin tajuissaan.

Raha-automaattipelaamisen pakollista tunnistautumista koskeva esitys lausunnolle

Pelaajan tunnistautumista esitetään pakolliseksi hajasijoitetuissa rahapeliautomaateissa vuoden 2021 alusta. Tunnistautumisen mahdollistamia pelihaittojen vähentämiseen tähtääviä toimintoja on tarkoitus ottaa käyttöön asteittain riittävin siirtymäajoin. Pakollinen tunnistautuminen antaa tekniset mahdollisuudet ottaa käyttöön riskipelaamisen hallintaan liittyvät rajoitukset myös fyysisissä pelikoneissa. Tällä hetkellä tunnistautuminen on pakollista Veikkauksen verkkopeleissä. Tunnistautumista sekä arpajaisten lupaprosesseja koskevat muutosehdotukset lähetettiin lausunnolle 21. kesäkuuta.

IKEA, Lego ja Adidas yhteistyössä

IKEA ja Lego Group haluavat yhdistää osaamisensa tehdäkseen kodista paikan, jossa voi leikkiä ilman huolta epäjärjestyksestä. Molemmat ovat huomanneet tutkimuksissaan, että sekä lapset että aikuiset pitävät leikkimistä erittäin tärkeänä, mutta arjessa on useita esteitä leikille. IKEA ja Adidas taasen tutkivat yhdessä, miten koti voisi madaltaa liikunnan ja treenaamisen kynnystä.

Kesäkuussa maistuu rapea retiisi

Makeankarvas retiisi rouskuu suussa. Retiisi on raikasta kesäpurtavaa salaateissa, voileivillä, kylmissä kastikkeissa, tahnoissa, voileipäkakuissa, juustotarjottimella ja dippivihanneksena. Retiisiä kannattaa kokeilla myös pataruokiin, keittoihin ja uunissa tai grillissä paahdettuna. Hyviä makupareja ovat myös vihreä parsa, herne ja kevätsipuli.

Juhannuksen juhlaa seurakunnissa

Mikä sopisikaan Suomen suveen ja juhannukseen paremmin kuin sinivalkolippu ja kansanlaulut? Maarian pappilassa vietetään tänäkin vuonna juhannusaattoa 22. kesäkuuta perinteisin menoin, kun Suomen lippu nostetaan salkoon kello 18, minkä jälkeen siirrytään kansanlaulukirkkoon Maarian kirkkoon.

Turvalliset kesärenkaat juhannuksen liikenteeseen

Suomessa ajaa kesäkuussa vielä lähes 120 000 henkilö- tai pakettiautoa talvirenkailla. Näistä jopa 25 prosenttia eli noin 30 000 nastarenkailla. Luvut on saatu Michelinin vuotuisesta kuluttajakyselystä suhteuttamalla vastausten prosentuaalinen osuus liikenteessä olevien henkilö- ja pakettiautojen kokonaismäärään, joka vuoden 2017 lopussa oli hivenen vajaa 3 miljoonaa.

Bussit liikennöivät rajoitetusti juhannuksena

Juhannus tuo runsaasti muutoksia bussiaikatauluihin. Erityisesti juhannusaaton iltana perjantaina 22. kesäkuuta sekä juhannuspäivänä lauantaina 23. kesäkuuta vuoroja liikennöidään rajoitetusti osan vuoroista jäädessä kokonaan ajamatta. Bussiliput ja bussien aikataulutiedot juhannuksen poikkeukset mukaan lukien saa Matkahuollon verkkosivuilta.

Ylioppilastutkintoon esitetään englanninkielistä koetta

Hallituksen esitys ylioppilastutkintoa koskevan lain uudistamiseksi lähtee laajalle lausuntokierrokselle. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa ylioppilastutkinnon yleissivistävyyden mittaamista ja mahdollistaa tutkinnon suorittaminen myös englannin kielellä. Lisäksi parannetaan kokelaiden asemaa ja joustavoitetaan tutkintoa purkamalla siihen liittyviä normeja. Eduskunta hyväksyi tänään lukiouudistuksen ensimmäisen osan, uuden lukiolain.

Matkapakettia ostavan kuluttajan suoja paranee

Matkapaketteja koskeva lainsäädäntö uudistuu, kun uusi laki matkapalveluyhdistelmistä tulee voimaan heinäkuun alussa. Muutosten ansiosta matkustajan oikeus peruuttaa matkapakettisopimus ja matkanjärjestäjän mahdollisuus vaatia peruutusmaksu helpottuvat.

Kaupunki
Urheilu

Puukkokatsomo: Derby toisellakin rintamalla

Yhdysvalloissa Lea Kaszas on viime vuosina pelannut myös pelintekijänä, mutta Turku Trojansissa hän on viihtynyt keskushyökkääjän roolissa.

Turun Trojansin miesjoukkue rakentaa uutta tulevaisuutta 3. divisioonassa, mutta Trojansin nimi on silti vahvasti esillä kotimaisessa jenkkifutiksessa.

Lucas Garcia jättää FC Interin

Keskikenttäpelaaja Lucas Garcia jättää FC Interin kesken kauden jäätyään vähälle peliajalle.

Otteluanalyysi: Pisteet jakoon derbyssä

TPS ja Inter päätyivät pistejakoon kauden toisessa derbyssä. Kaikkiaan keskiviikon tasatulos oli derbyhistorian 13. tasapeli Veikkausliigassa. Tapahtumiin nähden lopputulos oli oikeutettu ja molemmat joukkueet tuntuivat olevan tyytyväisiä pisteeseen. Kumpikin joukkue olisi kuitenkin tarvinnut kolmea pistettä.

Jälkipeli: Jyrkkälän Tykit kaipaa nuorta verta noustakseen Kolmoseen

Jyrkkälän Tykit on tärkeä osa turkulaista palloiluhistoriaa. Joukkueen possunpunainen peliasu herätti aikoinaan ihmetystä, ei enää. Viime kaudella housutkin olivat pinkkiset. Nyt niiden väri on vaihtunut mustaan. Tykit pelaa Nelosen kotiottelunsa Pansion urheilukentän tekonurmella.

Henri Lehtosella on takanaan yli 300 Veikkausliigaottelua. Lähes samoihin lukuihin yltää Jarno Heinikangas . Kun tähän lisätään vielä kotkalaislähtöisen Jani Lauretsalon pääsarjatason ottelut ja Petri Lehtosen pitkä FC Inter -ura, on kasassa lukemat, mihin harva Nelosessa pelaava jalkapallojoukkue yltää.

Åboraakkeli: Isot saappaat

Viime viikolla saatiin odotettu vahvistus sille, että Tomi Kallion komea pelaajaura päättyy.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.