Uunissa paahdettua fetajuustoa

Kuva: Henriikka Fingerborg

Suolainen ja makea on herkullisin makuyhdistelmä. Tämä uunissa paahdettu fetajuusto on pehmeää, paahteista, makeaa ja suolaista. Juuri sopivaa siveltäväksi paahdetun leivän päälle, vaikkapa raikkaan vihersalaatin kaveriksi. Kun paahtaa juustoa uunissa, kannattaa juustoksi valita aito fetajuusto. Feta on Kreikassa valmistettua juustoa, joka on tehty lampaan- ja vuohenmaidosta, kun taas salaattijuustot ovat valmistettu lehmänmaidosta.

Fetajuustolla on ominainen makunsa, joka juontaa lampaiden syömästä ravinnosta. Kreikassa lampaat syövät paljon villiryttejä esimerkiksi rosmariinia, timjamia ja meiramia. Siksi tämänkin annoksen päälle sopii mainiosti tuore timjami. Paahdettu fetajuusto kannattaa tarjoilla heti lämpimänä, ettei se ehdi kovettua ja sen saa siveltyä leivän päälle. Näin valmistat herkullisen paahdetun fetajuuston.

Uunifeta

1 laadukas fetajuusto (ei salaattijuusto)

noin 3 tl laadukasta oliiviöljyä

1,5 rkl hunajaa

1,5 tl tuoretta timjamia

paahtoleipää

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Öljyä pieni uunivuoka tai astia ohuelti oliiviöljyllä. Älä laita liikaa öljyä, ettei feta ui öljyssä. Laita feta astiaan ja valuta tai sivele 1 - 1,5 teelusikallista oliiviöljyä fetajuuston päälle, niin että jokainen kohta on öljytty. Paista uunin ylätasolla noin 10 minuuttia, tai kunnes juusto on lämmintä ja pehmeää, mutta ei sulanutta. Ota uunivuoka ulos ja levitä 1,5 ruokalusikallista valuvaa hunajaa fetajuuston päälle. Jos käytät paksumpaa hunajaa, voit pehmittää sitä ensin mikrossa.

Laita uunin grillitoiminto päälle ja paista juustoa 3–7 minuuttia tai kunnes se on saanut kauniin ruskean värin. Ota astia uunista ja valuta vielä lisää hunajaa juuston päälle. Lisää tuore timjami ja tarjoile heti lämpimänä ja pehmeänä paahdetun paahtoleivän kera.

Voit myös käyttää timjamilla maustettua hunajaa, mutta tavallisenkin hunajan kanssa fetajuustosta tulee herkullista.

Henriikka Fingerborg

Henriksson: Lillholmenin silta Paraisilla saa vihdoin rahaa

RKP:n puoluejohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on iloitsee siitä, että hallitus päätti priorisoida pienempiä liikennehankkeita. Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi tänään listan pienemmistä infrastruktuurihankkeista, jotka tullaan hoitamaan ensi vuonna.

Littoistenjärvelle esteetön kanoottilaituri

Littoistenjärven Järvelän uimarannalle on rakennettu esteetön kanoottilaituri.

Littoistenjärven Järvelän uimarannalle rakennettu esteetön kanoottilaituri mahdollistaa turvalliset kanoottiretket jatkossa myös pyörätuolia tai rollaattoria käyttäville melojille. Liedon kunnan rakennuttama laituri täydentää kunnan esteettömien liikuntapaikkojen sarjaa, muun muassa Loukinaisten koulun monitoimikaukaloa ja liikuntasaleja.

Agilityn MM-kisat alkavat Turussa, Norjan joukkue ei osallistu

Suomen joukkueen Stella ja ohjaaja Sonia Delatte eläinlääkäri Matilda Nurmen tarkastuksessa.

Suomen Agilityliitto järjestää agilityn maailmanmestaruuskilpailut Turussa Gatorade Centerissä 19.–22. syyskuuta. Nelipäiväisten kilpailujen aikana ratkotaan maailmanmestaruudet niin joukkue- kuin yksilösuorituksissa kolmessa eri kokoluokassa. Kilpailuihin osallistuu lähes 500 koiraa ohjaajineen yhteensä 40 eri maasta. Ennen kilpailuun osallistumista, jokaisen koiran on läpäistävä eläinlääkärin tarkastus.

Verohallinto: Tarkista verokorttisi vuosituloraja, jotta loppuvuoden tulojasi ei veroteta lisäprosentilla

Verohallinnon mukaan jopa joka kolmannen palkansaajan verokortin veroprosentti on tällä hetkellä liian alhainen. Verokortin vuositulorajan pohjana ovat aiempien vuosien tulot.

Lämmin jääkaappi sallii listerian kasvaa

Toisin kuin monet muut bakteerit, listeria pystyy kasvamaan myös jääkaappilämpötilassa.

Listeria-bakteerin ( Listeria monocytogenes ) aiheuttama listerioosi on yleisempi Suomessa kuin muualla maailmassa. Listerioosin sairastapausmäärät ovat olleet Suomessa kasvussa. Kasvun syyksi on epäilty muun muassa väestön ikääntymistä, jonka myötä vastuskyky heikkenee. Myös muuttuvat ruokailutottumukset voivat vaikuttaa tautien, siten myös listerioosin, yleisyyteen.

Sisävesien pintalämpötilat laskemassa

Vesistöt ovat jäähtyneet kuluneen viikon aikana lähelle ajankohdan keskimääräisiä lukemia tai hieman sen alle. Lämpimintä järvivesi on tällä hetkellä Saimaalla Lauritsalassa, jossa se on 15,6-asteisena pari astetta ajankohdan keskiarvoa lämpimämpää.

Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni vuoden toisella neljänneksellä

Kuorma-autojen tavarankuljetukset kotimaan liikenteessä neljännesvuosittain.

Vuoden toisella neljänneksellä kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita 57 miljoonaa tonnia, mikä oli 12 prosenttia vähemmän kuin edeltävän vuoden vastaavalla neljänneksellä.

SKAL: Budjettiriihestä käsittämätön ympäristölinjaus liikenteelle

Ensi kesälle ehdotetun 250 miljoonan euron polttoaineveron korotuksen lisäksi hallitus on nostamassa parafiinisen dieselöljyn verotusta 120 miljoonalla eurolla tällä hallituskaudella, perustelunaan yritystuen poistaminen. Faktojen valossa esitys on käsittämätön, arvioi kuljetusalan yrittäjiä edustava Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry.

Kysely: Suomalaiset välttelevät hyötyliikuntaa ja pelkäävät kuntosaleja

Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta ovat tyytymättömiä omaan liikkumiseensa. Syyt liikunnan välttelyyn vaihtelevat huonosta säästä kuntosalien pelkäämiseen. Tiedot käyvät ilmi ravitsemusyritys Herbalife Nutritionin teettämästä kyselytutkimuksesta.

Urheilu

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Puukkokatsomo: Päättyikö Teemu Packalenin UFC-ura?

Teemu Packalen.

Vähän jäi turkulaisittain kerrottavaa Abu Dhabissa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna käydystä UFC-illasta. Teemu Packalenin ensimmäinen vapaotteluottelu kahteen ja puoleen vuoteen kesti kolme ja puoli minuuttia. Sitten tuli kova lyönti ja valot sammuivat. Samalla, hyvin todennäköisesti, päättyi myös turkulaisen UFC-ura.

Otteluanalyysi: Inter jatkaa voitolla sarjan kärjessä

Mika Ojala, Timo Furuholm ja Filip Valencic. Interin tehotrio.

Inter on vahvasti mukana jalkapallon Veikkausliigan mestaruuskamppailussa. Joukkue otti ison loikan kohti pyttyä lyömällä IFK Mariehamnin Kupittaalla 2-0 (0-0). Maarianhaminalaiset tarjosivat hyvän vastustuksen ja olivat kenttäpelissä tasapäisiä Interin kanssa. Kotijoukkue oli kuitenkin selvästi parempi murtautumisvaiheessa ja se kykeni luomaan maalipaikkoja. Ja myös maaleja.

Menoviikko: Matka kohti mestaruutta alkaa

FC Interillä on kaikki mahdollisuudet palauttaa Veikkausliigan mestaruusveistos Turkuun 11 vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisenä vastaan asettuu IFK Mariehamn.

Veikkausliigan mestaruussarja alkaa ensi sunnuntaina. Piikkipaikalta loppuhuipennukseen starttaava Inter kohtaa ensimmäisessä ottelussaan IFK Mariehamnin. Ottelu Kupittaalla alkaa kello 17.

Tähen Toivomus vei Kavioliiga-pisteet ja samalla Pohjoismaiden mestaruuden Metsämäessä

Henri Bollströmin ohjastama Tähen Toivomus vei Kavioliiga-pisteet Metsämäessä.

Kavioliigan ensimmäinen kausi jatkui Turussa Metsämäen raviradalla molempien rotujen osakilpailuilla. Kylmäveristen osakilpailu oli samalla Pohjoismaiden mestaruus. Kavioliiga-pisteet ja Pohjoismaiden mestarin titteli jäivät Suomeen, kun Henri Bollström kannusti Tähen Toivomuksen voittoon. Lämminveristen osakilpailussa loisti Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Chief Orlando.

Åboraakkeli: Jäitä Huuhkajien sulkiin

Teemu Pukki.

Myönnettävä on, että Huuhkajilla on edelleen erinomainen mahdollisuus selvitä kesän 2020 jalkapallon EM-kisoihin. Karsintoja on jäljellä neljä peliä ja lähin uhkaaja takana on kolmen pisteen päässä oleva Armenia.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.