Opastettuja hautausmaakierroksia Liedossa

Keisvuorella tehdään hautausmaakierroksia perjantaina 16. elokuuta. Keisvuorella tehdään hautausmaakierroksia perjantaina 16. elokuuta.

Mitä tarkoittavat eri kuvat hautamuistomerkeissä? Onko ilmansuunnilla merkitystä hautausmaalla ja kirkossa? Kuinka vanha on Liedon kirkko? Miksi hautausmaan ja joidenkin hautojen ympärillä on aita?

Entä miten vainajia kohdeltiin esihistoriallisella ajalla? Milloin alettiin hautausmaille tehdä hiekkakäytäviä ja istuttaa puita sekä kukkasia? Miksi Tarvasjoella on ortodoksinen hautausmaa?

Ja millainen on Viinamäen hautausmaan sekä siellä sijainneen leikkaushuoneen tarina?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saa vastaukset, kun Lieto-viikolla osallistuu Liedon museon opastettuihin hautausmaakierroksiin 12.–16. elokuuta. Opastuksia pidetään Liedon kirkon hautausmaalla, Tarvasjoen hautausmaalla sekä Viinamäen ja Keisvuoren hautausmailla sekä aamupäivällä että illalla.

Hautausmaakierrokset tarjoaa Liedon seurakunta, joten niille ei ole pääsymaksua. Opastukset kestävät noin puolitoista tuntia, ja kaikkien kierrosten jälkeen on seurakunnan järjestämän hartaushetki joko hautausmaalla tai kirkossa.

Kulttuurihistoriaa Liedon kirkkomaalla ja kirkossa on tarjolla maanantaina 12. elokuuta kello 18 ja tiistaina 13. elokuuta kello 10.

Liedon kirkkomaalla keskitytään hautausmaiden yleiseen kulttuurihistoriaan, Liedon hautausmaan historiaan sekä hautausmaihin sekä hautamuistomerkkeihin liittyvään symboliikkaan. Kierrokseen sisältyy myös Liedon Pyhän Pietarin kirkon esittely.

Opastus lähtee kirkon pysäköintialueelta.

Kulttuurihistoriaa Tarvasjoen kirkkomaalla on tarjolla tiistaina 13. elokuuta kello 18 ja keskiviikkona 14. elokuuta kello 10.

Tarvasjoen kirkkomaalla puhutaan Tarvasjoen hautausmaan historiasta ja muistomerkeistä, hautausmaiden kulttuurihistoriasta sekä hautausmaihin liittyvästä symboliikasta. Kierroksen aikana kuljetaan hautausmaan eri osissa tien molemmin puolin. Kierrokseen sisältyy myös Tarvasjoen kirkon esittely.

Opastus lähtee kirkon yläpuolella olevalta pysäköintialueelta.

Viinamäen vaiheet esitellään keskiviikkona 14. elokuuta kello 18 ja torstaina 15. elokuuta kello 10.

Viinamäen hautausmaalla liikutaan esihistoriasta kristinuskon aikaan käsittelemällä vainajien kohtelua eri aikakausina. Lietolaisista esihistoriallisista hautauksista kerrotaan esimerkkejä niin kivikaudelta kuin metallikausiltakin. Kierroksella selviää myös, minkälaisia vaiheita Viinamäen hautausmaalla on ollut perustamisajastaan nykypäivään.

Kierrokselle lähtevät kokoontuvat Keisvuoren hautausmaan Piispalantien puoleisella pysäköintipaikalla (Keisvuoren hautausmaan ”takana”), josta kävellään Viinamäen hautausmaalle.

Kellotapulin katveessa Keisvuorella on vuorossa perjantaina 16. elokuuta kello 10 ja kello 18.

Perjantain opastuksessa esitellään Keisvuoren hautausmaa, kerrotaan hautausmaa- ja muistomerkkikulttuurin kehittymisestä Suomessa, kellojen soiton merkityksistä, tuhkaamisen historiasta ja nykypäivästä, merihautauksista sekä käytöstä poistetuista muistomerkeistä.

Opastukselle lähdetään Keisvuoren hautausmaan pysäköintialueelta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Nostotyö sulkee ajokaistan Linnankadulla ensi viikolla

Nostotyö sulkee Linnankatu 55:n kohdalla toisen ajokaistan liikenteeltä maanantaista perjantaihin kello 9-15.

Euroopan kemikaalivirasto laajentanut erityistä huolta aiheuttavien aineiden kandidaattilistaa

Euroopan kemikaalivirasto on laajentanut erityistä huolta aiheuttavien aineiden niin sanottua kandidaattilistaa. Listalla on nyt 201 ainetta.

Päällystystyö aiheuttaa haittaa liikenteelle Raisiossa Kerttulantien ja Kisakadun kiertoliittymässä

Päällystystyö aiheuttaa haittaa liikenteelle Raisiossa Kerttulantien ja Kisakadun kiertoliittymässä maanantaista alkaen.

Eloranta: Työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin tartuttava EU:ssa

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) haluaa, että EU tarttuu vahvasti työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin. Eloranta osallistui lauantaina Turun Eurooppa-foorumin

Nostotyö sulkee ajokaistan Tukholmankadulla maanantaina

Nostotyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan Tukholmankadulla Jaakkoo-Taaran kohdalla maanantaina kello 9 alkaen.

Lottoarvonnassa löytyi yksi täysosuma

Lottoarvonnassa (kierros 34/2019) löytyi yksi täysosuma. 3,6 miljoonan euron voiton tuonut rivi pelattiin S-market Karkkilassa.

Tieliikenteessä kuoli 21 ihmistä heinäkuussa

Tieliikenteessä kuolleet 1/1985 - 7/2019. 12 viime kuukauden aikana kuolleet kuukausittain.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui heinäkuussa 389 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 21 ja loukkaantui 513 ihmistä. Kuolleita oli 4 vähemmän ja loukkaantuneita 76 vähemmän kuin vuoden 2018 heinäkuussa. Tietoja on verrattu edellisvuoden vastaaviin ennakkotietoihin.

Manner-Suomen kuntien toimintakulut kasvoivat 4,4 prosenttia alkuvuonna

Manner-Suomen kuntien ulkoiset toimintakulut olivat tammi-kesäkuussa 4,4 prosenttia suuremmat kuin edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona. Ulkoiset toimintatuotot vähenivät 3,4 prosenttia. Verotuloja kunnat saivat 11,9 miljardia euroa ja valtionosuuksia 4,5 miljardia euroa. Kuntayhtymien ulkoiset toimintakulut kasvoivat 8,2 prosenttia ja toimintatuotot 7,2 prosenttia.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto antoi Kaarinan kaupungille huomautuksen hankintalain noudattamatta jättämisestä

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) 19. elokuuta antaman päätöksen mukaan Kaarinan kaupunki ei noudattanut hankintalakia tehdessään uutta väistötilarakennusta koskevan suorahankinnan lisätilausperusteeseen, tekniseen syyhyn ja kiireeseen vedoten.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: Lahjakkaan Dan-Ola Eckermanin ura ja elämä päättyi varhain

Turun Palloseuran lahjakas maalivahti Dan-Ola Eckerman oli tuttu näky lehtien otsikoissa vielä 1990-luvun alussa. Kun ura eteni kohti valtakunnan eliittiä, kohtalo puuttui peliin. Tuula Eckerman, Danin aviovaimo ja yhteisen lapsen äiti, muistelee haikeudella traagisia tapahtumia.

Turun Räntämäen kaupunginosassa sijaitseva kaunis keskiaikainen Maarian kirkko oli täpötäynnä. Kaikki Dan-Ola Eckermania (1964–94) viimeiselle matkalle saattamaan saapuneet eivät edes mahtuneet sisälle kirkkoon. Eletään alkukesää vuonna 1994. Nuoren urheilijan elämä päättyi aivan liian varhain.

TPS-juniorit kamppailevat viikonloppuna SM-karsinnoissa

Useampi TPS:n juniorijoukkue aloittaa viikonloppuna virallisen kilpailukautensa SM-karsinnoissa. Tulessa ovat tyttöjunioreista B-tytöt sekä pojista B Akatemia, C1-pojat sekä C2-pojat.

HC TPS Turku Oy kasvatti liikevaihtoaan ja kavensi tappioitaan, Erkka Westerlund liittyy seuran hallitukseen

Erkka Westerlund.

HC TPS Turku Oy:n taloudelliseen tasapainoon tähtäävä tervehdyttämisprosessi etenee. Päättyneellä tilikaudella turkulaisseuran liikevaihto kasvoi ja tulos parani.

TPS jalkapallon kunniagalleria julkistetaan syyskuussa

TPS jalkapallo avaa erityisen ansioituneita henkilöitä varten oman mustavalkoisen Kunniagallerian syyskuussa.

Puukkokatsomo: Kisa muiden joukossa

Kansainvälinen yleisurheilukausi on Dohan MM-kisojen ajankohdasta johtuen poikkeuksellisen pitkä. Pitkä kausi miellyttää varmasti monia yleisurheilun ystäviä, mutta kärsijöitäkin löytyy.

Joel Laitinen Interin edustuksen harjoitusvahvuuteen

PEPO Lappeenrannan kapteeni Joel Laitinen harjoittelee loppukauden FC Interin edustusjoukkueen mukana. Laitinen pelaa kuitenkin PEPO:n mukana jäljellä olevissa Kakkosen otteluissa, ellei vielä tulevassa kuun vaihteessa toisin sovita.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.