Yläkoulunaloittaja perheessä? – vanhempi, valmistaudu uuteen elämänvaiheeseen

Mannerheimin Lastensuojeluliitto kampanjoi elokuussa hyvän koulunaloituksen teemoilla. Alakoulun aloituksen lisäksi yksi lapselle tärkeä elämän murroskohta osuu alakoulusta yläkouluun siirtymiseen.

MLL:n auttavien puhelin- ja nettipalveluiden päällikkö, sosiaalipsykologi Tatjana Pajamäki haluaisi nostaa keskusteluun yläkoululaisten kehityksen herkkää vaihetta ja herättää vanhempia pohtimaan omaa rooliaan.

– Yläkoulun alkaessa suurin osa lapsista ei vielä ole murrosikään liittyvän kuohunnan voimakkaimmassa vaiheessa. Vanhempana on nyt hyvä hetki pysähtyä valmistautumaan lapsen tulevaan murrosikään, kannustaa Pajamäki.

Pajamäki kehottaa valmistautumaan tulevaan elämänvaiheeseen esimerkiksi muistelemalla omaa nuoruuttaan ja päivittämällä omat tietonsa murrosiän muutoksista ja niiden merkityksestä nuoren kehitykselle. Myös yhteisten kiinnostuksen kohteiden ja tekemisen päivittäminen lapsen kanssa kannattaa, sillä niiden kautta keskusteluyhteys on helpompi säilyttää. Tehdäänkö yhdessä vielä sitä mitä tähänkin asti, vai ovatko lapsen kiinnostuksen kohteet muuttuneet?

Yläkouluikäisen vanhempi ei välttämättä tapaa saman ikäisten lasten vanhempia yhtä luontevasti kuin ennen. Siksi samassa elämäntilanteessa olevien vanhempien yhteydenpitoon kannattaa tietoisesti panostaa. Silloin murrosiän mahdollisia kuohujakin on helpompi suhteuttaa.

– Murrosiän tehtävä on muuttaa suhdetta vanhempaan, ja se on tärkeää ymmärtää. Murrosiässä nuori rakentaa omaa identiteettiään. Sitä tehdessään hän saattaa hetkellisesti tehdä hyvinkin erilaisia ratkaisuja kuin ne, joita vanhemmat arvostaisivat ja testailla täysin vanhempien arvoista poikkeavia mielipiteitä.

Murrosiässä moni asia on normaalia. Vaikka kuohunta olisi kovaakin, voi lopputulos silti olla nuori, joka on kuohujen kautta kasvanut eheäksi ja seesteiseksi persoonaksi. Jos taas esimerkiksi lapsuudessa on ollut haastavia kokemuksia, ne voivat murrosiässä nousta esiin. Silloin parasta lapsesta huolehtimista on hakea apua ja tukea nuoren mielenterveyteen matalalla kynnyksellä. Kaikki eivät kapinoi, eivätkä kaikkien tunteet näy ulospäin voimakkaasti. Tärkeää kuitenkin on, että nuori uskaltaa olla eri mieltä ja joskus myös toimia vanhempien toiveiden vastaisesti.

– Vanhemman tärkeä rooli tässä vaiheessa on vahvistaa nuoren kaveriverkostoa. Se tarkoittaa sitä, että lapsen tai nuoren kaverit toivotetaan tervetulleiksi kotiin ja että kaverisuhteista ollaan kiinnostuneita. Niistä keskustelu ja kysely ovat yhtä tärkeitä kuin se, että osoitetaan kiinnostusta kouluun. Minusta on tärkeää muistaa, että vanhemman suhde nuoreen voi olla kaverillinen ja myötäelävä ja samaan aikaan vanhempi voi säilyttää roolinsa myös turvan antajana ja luotettavana aikuisena, toteaa Pajamäki.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä alku yläkouluun -kampanja tarjoaa vanhemmille tietoa murrosikäisen kehityksestä ja siitä, miten tukea lasta uuden elämänvaiheen kynnyksellä. Kampanjan sivusto vanhemmille löytyy osoitteesta www.mll.fi/ylakouluun.

Osana kampanjaa järjestetään keskiviikkona 28. elokuuta kello 18–18.30 yläkoulun aloittajien vanhemmille MLL:n vanhempainilta, jota pääsee katsomaan Facebook live -lähetyksenä MLL:n Facebook-sivulla. Vanhempainillassa vinkkejä vanhemmille jakavat MLL:n asiantuntijat Tatjana Pajamäki ja Jenni Helenius.

MLL:n Vanhempainpuhelin ja chat ovat poikkeuksellisesti auki koko illan kello 18–21. Vanhemmille tarjotaan mahdollisuutta puhua tai chata MLL:n ammattilaisten kanssa kahdenkesken. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.mll.fi/vanhempainpuhelin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Päällystystyö aiheuttaa haittaa liikenteelle Raisiossa Kerttulantien ja Kisakadun kiertoliittymässä

Päällystystyö aiheuttaa haittaa liikenteelle Raisiossa Kerttulantien ja Kisakadun kiertoliittymässä maanantaista alkaen.

Eloranta: Työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin tartuttava EU:ssa

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) haluaa, että EU tarttuu vahvasti työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin. Eloranta osallistui lauantaina Turun Eurooppa-foorumin

Nostotyö sulkee ajokaistan Tukholmankadulla maanantaina

Nostotyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan Tukholmankadulla Jaakkoo-Taaran kohdalla maanantaina kello 9 alkaen.

Lottoarvonnassa löytyi yksi täysosuma

Lottoarvonnassa (kierros 34/2019) löytyi yksi täysosuma. 3,6 miljoonan euron voiton tuonut rivi pelattiin S-market Karkkilassa.

Tieliikenteessä kuoli 21 ihmistä heinäkuussa

Tieliikenteessä kuolleet 1/1985 - 7/2019. 12 viime kuukauden aikana kuolleet kuukausittain.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui heinäkuussa 389 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 21 ja loukkaantui 513 ihmistä. Kuolleita oli 4 vähemmän ja loukkaantuneita 76 vähemmän kuin vuoden 2018 heinäkuussa. Tietoja on verrattu edellisvuoden vastaaviin ennakkotietoihin.

Manner-Suomen kuntien toimintakulut kasvoivat 4,4 prosenttia alkuvuonna

Manner-Suomen kuntien ulkoiset toimintakulut olivat tammi-kesäkuussa 4,4 prosenttia suuremmat kuin edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona. Ulkoiset toimintatuotot vähenivät 3,4 prosenttia. Verotuloja kunnat saivat 11,9 miljardia euroa ja valtionosuuksia 4,5 miljardia euroa. Kuntayhtymien ulkoiset toimintakulut kasvoivat 8,2 prosenttia ja toimintatuotot 7,2 prosenttia.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto antoi Kaarinan kaupungille huomautuksen hankintalain noudattamatta jättämisestä

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) 19. elokuuta antaman päätöksen mukaan Kaarinan kaupunki ei noudattanut hankintalakia tehdessään uutta väistötilarakennusta koskevan suorahankinnan lisätilausperusteeseen, tekniseen syyhyn ja kiireeseen vedoten.

OAJ vaatii koulutusrahoja etupainotteisesti budjettiin

Hallitusohjelmassa sovitut panostukset koulutukseen ja tutkimukseen on toteutettava täysimääräisesti ja etupainotteisesti. Tämä on OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen viesti hallituspuolueille.

Maarakennusalan kustannukset nousivat heinäkuussa 1,5 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan maarakennusalan kustannukset nousivat 1,5 prosenttia vuoden 2018 heinäkuusta vuoden 2019 heinäkuuhun. Kustannusten vuosimuutos vaihteli osaindekseittäin päällysteiden -2,8 prosentista maarakenteiden 3,3 prosenttiin.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: Lahjakkaan Dan-Ola Eckermanin ura ja elämä päättyi varhain

Turun Palloseuran lahjakas maalivahti Dan-Ola Eckerman oli tuttu näky lehtien otsikoissa vielä 1990-luvun alussa. Kun ura eteni kohti valtakunnan eliittiä, kohtalo puuttui peliin. Tuula Eckerman, Danin aviovaimo ja yhteisen lapsen äiti, muistelee haikeudella traagisia tapahtumia.

Turun Räntämäen kaupunginosassa sijaitseva kaunis keskiaikainen Maarian kirkko oli täpötäynnä. Kaikki Dan-Ola Eckermania (1964–94) viimeiselle matkalle saattamaan saapuneet eivät edes mahtuneet sisälle kirkkoon. Eletään alkukesää vuonna 1994. Nuoren urheilijan elämä päättyi aivan liian varhain.

TPS-juniorit kamppailevat viikonloppuna SM-karsinnoissa

Useampi TPS:n juniorijoukkue aloittaa viikonloppuna virallisen kilpailukautensa SM-karsinnoissa. Tulessa ovat tyttöjunioreista B-tytöt sekä pojista B Akatemia, C1-pojat sekä C2-pojat.

HC TPS Turku Oy kasvatti liikevaihtoaan ja kavensi tappioitaan, Erkka Westerlund liittyy seuran hallitukseen

Erkka Westerlund.

HC TPS Turku Oy:n taloudelliseen tasapainoon tähtäävä tervehdyttämisprosessi etenee. Päättyneellä tilikaudella turkulaisseuran liikevaihto kasvoi ja tulos parani.

TPS jalkapallon kunniagalleria julkistetaan syyskuussa

TPS jalkapallo avaa erityisen ansioituneita henkilöitä varten oman mustavalkoisen Kunniagallerian syyskuussa.

Puukkokatsomo: Kisa muiden joukossa

Kansainvälinen yleisurheilukausi on Dohan MM-kisojen ajankohdasta johtuen poikkeuksellisen pitkä. Pitkä kausi miellyttää varmasti monia yleisurheilun ystäviä, mutta kärsijöitäkin löytyy.

Joel Laitinen Interin edustuksen harjoitusvahvuuteen

PEPO Lappeenrannan kapteeni Joel Laitinen harjoittelee loppukauden FC Interin edustusjoukkueen mukana. Laitinen pelaa kuitenkin PEPO:n mukana jäljellä olevissa Kakkosen otteluissa, ellei vielä tulevassa kuun vaihteessa toisin sovita.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.