Yli sata vuotta partiohistoriaa – Suomen Partiomuseo pyörii vapaaehtoisvoimin

Niina Hännikäiselle partiomuseossa toimiminen on osa elämän mittaista partioharrastusta. Niina Hännikäiselle partiomuseossa toimiminen on osa elämän mittaista partioharrastusta. Kuva: Ilkka Lappi

Suomen Partiomuseossa on esillä yli sata vuotta suomalaista partiohistoriaa. Museon vanhin esine on vuodelta 1910. Museon kokoelmaan kuuluu muun muassa lippukuntien lippuja, partiohuiveja, partiomerkkejä ja niin edelleen. Museon kokoelmat kasvavat jatkuvasti erilaisten lahjoitusten ansiosta.

– Saamme tavaraa ympäri Suomea. Kaikki ei mahdu kerralla esille, mutta koitamme myös vaihtaa esillä olevia tavaroita. Partio elää koko ajan. Historia ei ole paikalleen jämähtänyttä, toteaa Suomen Partiomuseon puheenjohtaja Nina Hännikäinen.

Partiomuseolla on pitkät perinteet. Alkutahdit museon synnylle lyötiin 1962, kun joukko partiojohtajia kokoontui Linnankadulla.

– Kokoontumisen tarkoitus ei ollut perustaa museota, mutta sen yhteydessä alettiin museon perustamisesta keskustella. Erilaista partiotavaraa oli monilla ihmisillä, mutta ei mitään selkeää paikkaa, mihin sen voisi kerätä, Hännikäinen kertoo.

Ensimmäinen museotila sijaitsi Vähä-Heikkilässä. Vuosien varrella museo on muuttanut useampaan kertaan. Nykyään museo sijaitsee Läntisellä Pitkäkadulla, jossa se on toiminut vuodesta 2005 lähtien.

Suomen Partiomuseo toimii vapaaehtoisvoimin. Vapaaehtoisten museolla viettämä aika kuluu museon perusrutiinien parissa. Kun tavaraa museoon tulee, se pitää tutkia, kirjata ja arkistoida. Muutaman kerran vuodessa osa museon kokoelmista myös matkustaa erilaisiin partiotapahtumiin.

– Heinäkuussa matkustamme Lapin partiolaisten Kajahus-piirileirille. Toinen isompi leiri, johon museo tänä vuonna lähtee on Johtajatulet, joka on tänä vuonna Hämeenlinnassa, mutta se on vain viikonlopun kestävä tapahtuma, Hännikäinen kertoo.

Lisäksi museon rutiineihin kuuluu päivystäminen. Kesäisin museo on auki vain sopimuksen mukaan, mutta syyskuun alusta toukokuun loppuun museo on auki lauantaisin kello 12–15.

Vapaaehtoisille työskentely Suomen Partiomuseossa on yksi tapa jatkaa partiotoimintaa, vaikka ei olisikaan enää aktiivisesti mukana esimerkiksi päivittäisessä partiotoiminnassa.

– Museossa toimiminen on osa partioharrastusta. Tätä kautta pääsee edelleen olemaan partiotoiminnassa, vaikka ei olekaan lippukunnassa. Itse olen kolmannen polven partiolainen ja tyttäreni on neljännen polven. Partioharrastus jatkuu näin läpi elämän, Hännikäinen toteaa.

– Kun museo viedään leirille, pääsee myös olemaan leirillä, mikä on olennainen osa partiota. Se on erilaista leirillä olemista, mutta kivaa silti, hän jatkaa.

Ilkka Lappi

Partiomuseossa on esillä monenlaista partioon liittyvää. Partiomuseossa on esillä monenlaista partioon liittyvää. Kuva: Ilkka Lappi

Työsuojeluviranomaisen opastava ote saa kiitosta maahantuojilta

Työsuojeluviranomaisella (aluehallintovirasto) on meneillään kuluvan vuoden kestävä koneiden maahantuojien valtakunnallinen markkinavalvontahanke. Tavoitteena ei ole löytää ongelmakoneita, vaan selvittää kuinka hyvin koneiden maahantuojat tuntevat heitä koskevat velvollisuudet. Nyt kun hankkeen tarkastuksista on tehty puolet, on välitilinpäätöksen aika.

Linja-autoilun sosiaalinen etiketti

Bussimatkustamisella on kirjoittamaton, mutta sitäkin vakiintuneempi sosiaalinen etikettinsä.

Söikö koirasi maasta löytyneen nuuskatyynyn tai tupakantumpin?

Söikö koirasi maasta löytyneen nuuskatyynyn tai tupakantumpin? Vaikka lemmikki ei olisikaan nielaissut tupakkatuotetta, on silti hyvä konsultoida etäeläinlääkäriä. Jos lemmikki on niellyt tupakkatuotteen tai nuollut sähkötupakan nestettä ja ilmenee nikotiinimyrkytyksen oireita, tulee hakeutua välittömästi päivystykseen.

Turun kaupunki selvittää Sepänkatu 2:n asbestiepäilyn

Turun kaupunki on ottanut ilmanäytteet Sepänkatu 2:n sisäilmasta asbestiepäilyjen takia. Tuloksia odotellaan maanantaina aamulla.

Turun kaupunki on ottanut ilmanäytteet Sepänkatu 2:n sisäilmasta asbestiepäilyjen takia. Näytteet on otettu perjantaina iltapäivällä ja niiden tulokset saadaan tämänhetkisen tiedon mukaan maanantaina aamulla. Asiasta tiedotetaan heti, kun tutkimustulokset on saatu kaupungille ja tulokset on analysoitu.

100 000 suomalaista lasta ja nuorta liikkuu Euroopan urheiluviikolla

Euroopan urheiluviikkoa vietetään viidettä kertaa 23.–30. syyskuuta. EU-puheenjohtajuuskausi tuo Suomeen viikon avajaiset. Suomen kansallisissa tapahtumissa keskitytään peruskouluikäisiin lapsiin ja nuoriin.

THL: Sosiaalityön apua tarvitsevat tulisi ohjata Kelasta kuntiin nykyistä tehokkaammin

Sosiaalityö tarpeessa olevien asiakkaiden ohjaaminen Kelasta kuntiin toimii heikosti, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kun perustoimeentulotuki siirrettiin Kelaan vuoden 2017 alussa, Kelan tehtäväksi tuli myös ilmoittaa kuntaan niistä toimeentulotukea saavista, joilla on tarvetta sosiaalityön palveluille.

Laskuri kertoo ruokakorin ilmastovaikutuksen

S-ryhmä on avannut ostetun ruoan hiilijalanjäljen kertovan laskurin. Palvelu on osa S-mobiilin Omat ostot -palvelua, ja sitä on kehitetty pitkään yhdessä Luonnonvarakeskuksen parhaiden asiantuntijoiden kanssa.

Poliisi pyytää havaintoja Liedossa tieltä suistuneesta ajoneuvosta ja sen kuljettajasta

Poliisi pyytää havaintoja Liedossa Loukinaistentiellä perjantaina kello 21.20 tieltä suistuneesta ajoneuvosta ja sen kuljettajasta.

Kuntien sosiaali- ja terveystoiminnan nettokustannukset kasvuun viime vuonna

Tilastokeskuksen kuntataloustilaston tiedot osoittavat kuntien käyttötalouden nettokustannusten kasvaneen 31,4 miljardiin euroon vuonna 2018. Muutokseen vaikuttivat erityisesti sekä sosiaali- ja terveystoiminnan että opetus- ja kulttuuritoiminnan nettokustannusten muodostuminen edellisvuotta suuremmiksi.

Urheilu

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Jälkipeli: Tuton valmentaja Antti Virtanen tietää kokemuksesta, mitä menestyminen edellyttää

Komean liigauran ja Suomen mestaruuden voittanut Tuto Hockeyn uusi päävalmentaja Antti Virtanen tietää, mitä menestyminen vaatii.

– Olen nähnyt ja kokenut, miten voittava organisaatio toimii liigatasolla. Tuloksia saa, kun pidetään määrätyistä asioista kiinni. Esimerkiksi yksikään pelaaja ei jätä takakarvaamatta tai ota tyhmiä jäähyjä. Ei siis tehdä mitään sellaista, mikä hajottaa kokonaisuutta.

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Puukkokatsomo: Päättyikö Teemu Packalenin UFC-ura?

Teemu Packalen.

Vähän jäi turkulaisittain kerrottavaa Abu Dhabissa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna käydystä UFC-illasta. Teemu Packalenin ensimmäinen vapaotteluottelu kahteen ja puoleen vuoteen kesti kolme ja puoli minuuttia. Sitten tuli kova lyönti ja valot sammuivat. Samalla, hyvin todennäköisesti, päättyi myös turkulaisen UFC-ura.

Otteluanalyysi: Inter jatkaa voitolla sarjan kärjessä

Mika Ojala, Timo Furuholm ja Filip Valencic. Interin tehotrio.

Inter on vahvasti mukana jalkapallon Veikkausliigan mestaruuskamppailussa. Joukkue otti ison loikan kohti pyttyä lyömällä IFK Mariehamnin Kupittaalla 2-0 (0-0). Maarianhaminalaiset tarjosivat hyvän vastustuksen ja olivat kenttäpelissä tasapäisiä Interin kanssa. Kotijoukkue oli kuitenkin selvästi parempi murtautumisvaiheessa ja se kykeni luomaan maalipaikkoja. Ja myös maaleja.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.