Kyselytutkimus: Miehiä kiihottaa useimmiten alaston vartalo, naisia pitkä esileikki

Kuva: LuckyBusiness

Kaalimadon tuoreesta seksiä ja seksuaalisuutta käsittelevästä tutkimuksesta selviää suomalaisia kolme eniten kiihottavaa asiaa: suuteleminen (59 %), kumppanin kiihottuminen (56 %) ja alaston vartalo (44 %). Naisten ja miesten sekä eri ikäisten suomalaisten seksihalut heräävät kuitenkin varsin erilaisista asioista.

Suomalaisista miehistä 59 prosenttia kiihottaa alaston vartalo, mutta naisista vain vajaa kolmannes kokee vartalon ilman rihman kiertämää kiihottavana asiana. Naisista 43 prosenttia kertoo kiihottuvansa pitkästä esileikistä.

– Miehet kiihottuvat yleensä naisia vahvemmin visuaalisista asioista, kuten alastomasta vartalosta. Miesten seksuaalisissa fantasioissa voi myös korostua yksityiskohtaisemmin eri kehon osat. Jotkut naiset taas saattavat tarvita pidempää esileikkiä kiihottuakseen. Käsitys esileikistä voi vaihdella, mutta siihen kuuluu vahvasti läsnäolo ja toisen huomioon ottaminen, jota naiset erityisesti arvostavat, Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Kiihottumiskeinona porno toimii 41 prosentille miehistä ja vajaalle neljännekselle naisista. Myös suihkussa käyminen oman rakkaan kanssa kiihottaa suurta osaa miehistä (42 %), mutta vain neljännestä (25 %) naisista. Suomalaiset naiset (38 %) nauttivat sen sijaan huomattavasti miehiä (18 %) enemmän eroottisesta kirjallisuudesta.

– Miesten kiinnostus visuaalisia asioita kohtaan näkyy myös pornon ja kumppanin kanssa vietettyjen suihkuhetkien suosiona. Naisia kiihottaa enemmissä määrin tunnemaailma, romantiikka sekä sitoutumiseen liittyvät asiat. Naisten suosimassa eroottisessa kirjallisuudessa konteksti on usein laajempi ja seksuaaliseen tarinaan sisältyy useita elementtejä sekä mahdollisesti myös romantiikkaa, Lavikainen sanoo.

Tutkimustuloksissa naisten osalta korostuu myös tietty ruumiinosa: joka viides nainen kertoo kiihottuvansa käsistä, mutta miehistä vain kahdeksan prosenttia.

Iältään kolmenkymmenen tienoilla olevat suomalaiset kokevat monet asiat kiihottavimpina kuin muut ikäryhmät. 25–34-vuotiaiden keskuudessa kiihottavina asioina nousee erityisesti porno (44 %), tuhmien puhuminen (39 %), seksiviestittely (36 %), naisten välinen seksi (32 %), seksilelut (31 %), sitominen (27 %) sekä ajatus seksistä julkisella paikalla (25 %).

– Kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla tietoa ja kokemusta seksistä on usein ehtinyt karttua, ja elämään etsitään avoimin mielin uusia kiihottavia asioita. Nuoremmalla väestöllä on keskimäärin myös hyväksyvämpi asenne seksuaaliasioita kohtaan, Lavikainen sanoo.

Tiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin kansalaispaneelissa toukokuussa 2019. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään yli 18-vuotiasta suomalaista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

600 puutarhaa odottaa vierailijoita 7. heinäkuuta

Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina järjestetään jälleen Avoimet puutarhat -päivä, jolloin avautuu yli 600 ainutkertaista puutarhakohdetta ympäri Suomea. Puutarhat ovat avoinna 7. heinäkuuta kello 12–17. Kohteisiin voi tutustua etukäteen täällä .

Liikunta suojaa tehokkaasti hengenvaaralliselta aivoverenvuodolta

Suomalaistutkimus osoittaa, että jo puoli tuntia kevyttä liikuntaa viikossa suojaa tehokkaasti tappavimmalta aivoverenkiertohäiriöltä, lukinkalvonalaiselta aivoverenvuodolta.

Käsityöläismuseo viettää syntymäpäivää makeissa merkeissä

Marsipaanit ovat vanhan ajan jouluherkkuja.

Juhlia vietetään 29. kesäkuuta, jolloin luvassa on monia entisajan herkkuja. Myynnissä on muun muassa vanhan ajan kirkkokaramelleja, nekkuja, lakuja ja käsintehtyä suklaata.

Yleisökaivaukset johdattelevat arkeologin työhön

Aboa Vetus & Ars Novan arkeologit tekevät läpi kesän arkeologisia kaivauksia museon sisäpihalla, Itäisen Rantakadun ja Nunnankadun kulmauksessa. Tutkimuskohteena on keskiaikaisen kivitalon raunio ja sen pihamaa.

Immunologien löydös avaa uusia käyttömahdollisuuksia vasta-ainehoidoille

Turun yliopiston tutkijat ovat tunnistaneet reitin, jonka avulla ihon alle annostellut vasta-aineet kulkevat sekunneissa imusolmukkeen sisään. Löydös mahdollistaa elimistön puolustusjärjestelmän paikalliset täsmähoidot.

Vesijohtotyö Rasintiellä ensi vuoden kesäkuuhun saakka

Viemäri- ja vesijohtotyö haittaa liikennteetä Hämeen valtatien ja Rasintien risteysalueelta 26. kesäkuuta alkaen. Työt alueella kestävät 30. kesäkuuta 2020 saakka.

Fölin työmatkalinjojen liikenne harvenee heinäkuussa

Linjat 58, 91 ja 93 lopettavat liikennöinnin kesätauon ajaksi maanantaina 1. heinäkuuta. Linjoilla 80, 90 ja 92 siirrytään samalla harvennettuun aikatauluun.

Talent Call Turku -kisan voittajat valittu

Osaajapulan helpottamiseksi järjestetyn Talent Call Turku -kutsukilpailun voittajat on valittu yli 1 000 hakemuksen joukosta. Voittajat saapuvat perheineen elokuussa Turkuun tutustumaan seudun työnantajiin ja arkielämään.

Tonttumäellä nostetaan heinää seipäille heinäkuussa

Perinteiset heinätalkoot järjestetään Tonttumäellä torstaina 11. heinäkuuta kelloo 10–15. Heinä niitetään talkoita varten hevosvetoisella niittokoneella maanantaina 8. heinäkuuta kello 10 alkaen.

Urheilu

Otteluanalyysi: VPS haki arvokkaan pisteen Kupittaalta

Petri Vuorinen ja Jose Riveiro.

Tiedossa oli, ettei VPS ole mikään heittopussi, vaikkei se ole kyennyt voittamaan vielä peliäkään jalkapalloilun Veikkausliigassa. Inter ei hallitsi avausjaksoa mielin määrin, mutta kykeni maalintekoon vain kerran. Toiselle jaksolle juoksi piristynyt VPS, joka otti pelin haltuunsa pitkiksi toveiksi. Kaksijakoinen ottelu päättyi 1-1 (1-0), vaikka molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus iskeä voittomaali.

Inter ei saa helppoja pisteitä VPS:ltä

Interin edellinen kotivoitto on toukokuulta, kun KuPS kaatui Kupittaalla.

Kun Veikkausliiga tiistai-iltana jatkuu, Interillä on selvä tavoite. Kotiottelusta VPS:ää vastaan kolme pistettä ja sarjan kärkipaikka edelleen hallussa riippumatta siitä mitä takana väijyvä nelikko – Honka, Ilves, KuPS ja HJK – omissa otteluissaan tekee.

Palloliitto investoi seuroihin kaksi miljoonaa euroa

Palloliiton liittohallitus kokoontui juhannuksen alla kokoukseen, jossa hallitus päätti talenttivalmennustukea saavista seuroista sekä uuden HatTrick -avustuksen avaamisesta hakuun kesällä. Kokonaissumma näille kahdelle hankkeelle on kaksi miljoonaa euroa.

Liput Inter-Brønby-otteluun myynnissä

FC Inter kohtaa tanskalaisen Brønby IF:n Eurooppa-liigan ensimmäisellä karsintakierroksella. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen on Tanskassa 11. heinäkuuta. 18. heinäkuuta joukkueet kohtaavat toisessa osaottelussa Kupittaalla. Ottelu Kupittaalla alkaa kello 18.30.

Åboraakkeli: Kisaodotus jatkuu Turussa

Jääkiekon MM-kisojen 2022 pääpelipaikka on Tampereelle rakentuva uusi suurhalli, joka valmistuu 2021.

U16-pojat Baltic Cupiin

U16-poikien maajoukkue matkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla perinteiseen Baltic Cupiin, joka pelataan tänä vuonna Virossa 29. kesäkuuta–2. heinäkuuta. FC Interistä mukaan joukkueeseen on valittu 2003-syntyneet Tegra Mukuna ja Linus Rönnberg . Lisäksi varasijalle on nimetty Interin Jasper Yrjas . TPS:stä mukana on Onnipekka Pajula . Suomi kohtaa Baltic Cupissa Viron, Latvian ja Liettuan.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.