Metsäkirkot herkistävät luonnon äärellä

Ismo Seivästö. Ismo Seivästö. Kuva: Jari Laurikko

Metsäkirkot Runosmäessä ja Ruissalossa kutsuvat sunnuntaina 19. toukokuuta kokemaan luonnon kauneutta ja yhdessäolon autuutta keskelle luomakunnan keväistä vehreyttä.

Runosmäen Mustalammella, Piiparinpolun kävelytien varressa hartauteen hiljennytään kello 14. Paikka on valittu niin, että sinne pääsevät nekin, joille liikkuminen poluilla ja kallioilla on vaikeaa.

Luonnon keskellä hiljentyminen sanan äärellä on jotain ainutlaatuista. Vain avoin taivas on kirkon kattona.

– Luonnon keskellä rukous puhuttelee ihan eri tavalla kuin kirkossa. Tuulenvireet, linnut ja myös ohikulkijat, koiranulkoiluttajat ja muu elämä on läsnä, sanoo Maarian seurakunnan pastori Saara Palmunen.

Metsäkirkossa mennään luonnon ehdoilla ja nautitaan siitä.

– Metsäkirkon hienous on siinä, että se toteutetaan luonnossa ja sitä kunnioittaen. Silloin hyväksytään myös se, että voi paistaa kuumasti, tuulla tai sataa.

Runosmäessä metsäkirkon toimittavat pastori Saara Palmunen ja kanttori Virpi Vähäpassi. Hartauden jälkeen tarjolla on kirkkokahvit.

Ruissalossa, Honkapirtiltä 300 metriä metsään päin, suvihartautta vietetään kello 18 alkaen. Hartauden kesto on noin 30 minuuttia ja sen jälkeen on mahdollista nauttia retkikahvit diakoniatyön hyväksi.

– Metsäkirkko tarjoaa ainutlaatuisen tavan kohdata luominen ja lunastus. Ympäristö on vain osittain ihmisen luovaama ja kauneudessaan puhuttelee ja rauhoittaa mieltä. Luonnon ”urut” soivat omalla äänellään, kuvailee Mikaelinseurakunnan kappalainen Ismo Seivästö.

Ruissalossa metsäkirkkoja järjestetään kesällä joka toisena sunnuntaina ajalla 19.5.–8.9.

Runosmäen metsäkirkko on sunnuntaina 19. toukokuuta kello 14 Mustalammella, Piiparinpolun kävelytien varrella. Ruissalon metsäkirkko on Ruissalossa sunnuntaina 19. toukokuuta kello 18. Viitoitus on Honkapirtin parkkipaikalta, tarkempi osoite on Albert Ravilan raitti.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sairaanhoitopiiri mukaan Paimion parantolan säätiöön

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus päätti tiistaina 20. elokuuta osallistua Paimion parantolan säilymisen turvaavan säätiön perustamisen valmisteluun. Sairaanhoitopiirin lisäksi säätiön perustajiksi ovat tulossa Suomen valtio, Alvar Aalto Säätiö ja Paimion kaupunki, sekä mahdollisesti muita sopivaksi katsottavia tahoja. Lopullisesti peruspääoman luovuttamisesta säätiöön päättää sairaanhoitopiirin valtuusto marraskuun lopussa.

Airiston turman tutkinta etenee

Poliisi on jatkanut Airiston veneonnettomuuden tutkintaa. Tässä vaiheessa on selvää, että molempia osapuolia käsitellään tutkinnassa moottoriveneinä, koska moottoripurjehtija kulki tapahtumahetkellä konevoimalla. Molempien osapuolten velvollisuudet ovat siis olleet yhtäläiset.

Kaahailija työllisti poliisia Paimiossa maanantai-iltana

Moottoripyöräpoliisi mittasi 19. elokuuta kello 23.32 Paimiossa tiellä numero 110 henkilöautolle nopeuden 158 kilometriä tunnissa. Tiellä oli suurin sallittu nopeus 80 kilometriä tunnissa. Auton kuljettajana oli 18-vuotias mies. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Autossa oli kaksi matkustajaa. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon.

Digitalisaatio haastaa matkailuyritykset

Turun seudun matkailuyritykset kaipaavat tukea digitaalisen myynnin ja markkinoinnin osaamiseen, palveluiden tuotteistamiseen ja ympärivuotisuuden kehittämiseen. Turku Science Park Oy järjestää syksyllä alan toimijoille suunnattuja maksuttomia valmennuspäiviä.

Käymäläjätteen imutyhjennysverkosto vaatii kehittämistä

Septitankin tyhjennystä Kustavin Parattulassa.

Moni veneilijä tyhjentää edelleen käymäläjätteensä satunnaisesti suoraan mereen. Syy ei kuitenkaan ole veneilijöiden välinpitämättömyydessä, vaan imutyhjennyspaikkojen puutteessa, väärässä sijainnissa, huonossa kunnossa tai puutteellisissa käyttöohjeissa. BATSECO-BOAT-projektissa on selvitetty veneilijöiden tarpeita ja parannetaan imutyhjennyspalveluita koko keskisen Itämeren alueella.

Väitös: Suomalaiset varhaiskasvattajat hyödyntävät vanhempia vähemmän kuin turkkilaiset kollegansa

Turun yliopistossa väittelevä Sevcan Hakyemez Paul selvitti kasvatustieteen alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessaan varhaiskasvattajien näkemyksiä vanhempien osallistumisesta lastensa varhaiskasvatukseen kahdessa erilaisessa kulttuurissa, Turkissa ja Suomessa. Tutkimuksessa selvisi, että siinä missä molempien maiden varhaiskasvattajat pitävät vanhempien osallistumista tärkeänä, Suomessa varhaiskasvattajat kokevat vanhempien osallisuuden suurimmaksi esteeksi ajan puutteen.

Avoimia työpaikkoja toisella vuosineljänneksellä suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten

Avoimia työpaikkoja oli vuoden toisella neljänneksellä 50 900, kun vuotta aiemmin määrä oli 49 500. Määräaikaisten ja osa-aikaisten työpaikkojen osuudet kaikista avoimista työpaikoista pienenivät vuodentakaiseen verrattuna. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen avoimet työpaikat -tilastosta ja kuvaavat kesäkuun ensimmäisen päivän tilannetta.

Koulujen alku ei rauhoittanut liikennettä – 123 kuljettajaa väliaikaiseen ajokieltoon

Poliisi valvoi liikennettä koulujen lähistöillä erityisesti koulupäivien alkamisen ja päättymisen aikoihin viime ja sitä edellisellä viikolla, jolloin koulut alkoivat. Valvontaan käytettiin 2 400 työtuntia. Valvonnassa havaittiin runsaasti ylinopeuksia sekä turvavöiden käyttämisen laiminlyöntejä sekä muita rikkeitä.

Säännöllinen kuntoliikunta parantaa aikuisten astman tasapainoa, hengästyttävää liikuntaa ei kannata välttää

Aiemmin astmaa sairastaville on suositeltu, että he välttäisivät voimakasta hengästymistä aiheuttavaa liikuntaa sen mahdollisesti provosoimien hengitystieoireiden vuoksi, kertoo tutkimuksen johtaja, keuhkosairauksien tutkimusprofessori Maritta Jaakkola.

Oulun yliopiston tutkijat havaitsivat, että kuntoliikunta vähentää astmaatikkojen hengenahdistusta ja keuhkoputkia avaavien lääkkeiden tarvetta.

Kaupunki
Urheilu

Otteluanalyysi: TPS hölmöili, MYPA nousi kahden maalin takaa tasapeliin

Jussi-Pekka Rämä.

Jumbojoukkue MYPA on noussut TPS:n peikoksi jalkapallon Ykkösessä. Kouvolalaiset nousivat Kupittaalla kahden maalin tappioasemasta tasapeliin 2-2 (1-0), eivätkä olleet kovin kaukana edes voitosta. Joukkueet ovat kohdanneet kolmasti. Kummallakin on yksi voitto, kerran on pelattu tasan. MYPA:lla on 11 pistettä, joista se on saanut TPS-peleistä neljä eli yli kolmanneksen. Saldo on hämmästyttävä.

Kalle Samoojan kisa Tsekissä mollivoittoiseen päätökseen

Turkulaisgolffari Kalle Samooja sijoittui jaetulle 51. sijalle Euroopan Tourin Tsekin kilpailussa. Samoojan neljän kierroksen yhteistulos oli 283 lyöntiä eli viisi alle parin.

TPS Salibandy palkittiin viime kauden Salibandyteosta

TPS Salibandy palkittiin lauantaina 17. elokuuta Lempäälän Ideaparkissa kauden 2018-2019 Salibandyteosta. Palkinnon perusteena oli ennen kaikkea kohentunut ottelutapahtuma.

TPS lainaa Isiguzon Savonlinnaan

HC TPS on lainannut puolustaja Bernard Isiguzon Mestiksessä pelaavaan SaPKoon. Lainasopimus on voimassa toistaiseksi.

NHL:n työsulkukausi 2012–13 toi Mestikseenkin suuren maailman tuulia

Jesse Winchester poikkesi Kupittaan valoissa NHL:n työsulkukaudella 2012-13.

Vaikka kiekkokausi ei päättyisikään mestaruusjuhliin, saattaa kaudesta muodostua ikimuistoinen. Näin kävi Tuton urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolalle NHL:n työsulkukaudella 2012–13.

Puukkokatsomo: Kiinnostavia änäriasetelmia

NHL-kauden alkuun on vielä vajaat pari kuukautta, mutta laineet taalakaukaloiden ympärillä lyövät jo korkeina. Vastikään pohjoisamerikkalaisessa mediassa ryöpytettiin Rasmus Ristolaista TSN:n toimittajan toimesta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.